Äänen voimaannuttavat ominaisuudet hyvinvoinnin tukena

Voimaannuttava ääni on Merja Valveen esikoisteos, joka kannustaa lukijaa valjastamaan oman äänen käyttöönsä ja voimaan sen avulla paremmin. Teoksesta löytyvät vinkit ja ääniharjoitukset auttavat lukijaa olemaan syvemmin läsnä, vapauttamaan tunteita sekä tulemaan tietoisemmaksi kehostaan ja mielestään. Teos avaa lukijalle Valveen omaa matkaa kohti elämäntehtäväänsä auttajana sekä tarjoaa vertaistukea jakamalla muiden ihmisten kokemuksia voimaannuttavasta äänestä.
”Tässä kirjassa kerron työstäni ja ihmisten kokemuksista hoitavasta äänestä. Kerron erilaisista lähestymistavoista ja soittimista. Tärkein osuus on ihmisen oma ääni. Minun elämäntehtäväni on saattaa sinulle tiedoksi, että kannat jatkuvasti mukanasi tärkeintä hyvinvointiisi vaikuttavaa elementtiä, omaa ääntäsi.” kertoo Merja Valve teoksestaan.
Merja Valve on saksofonisti ja musiikinmaisteri, joka selätti tinnituksen ja yliherkän kuulon Sound Healing -menetelmän avulla. Näin voimaannuttavista äänistä yläsävellauluineen tuli hänelle elämäntapa ja työ. Merjan intohimona on auttaa ihmisiä löytämään oma voimansa ja autenttinen äänensä kehittämänsä ValveMetodin avulla ja välittää hyvinvointia tuottavia äänivärähtelyjä konserteissa.
Voimaannuttava ääni nyt saatavilla kirjakaupoista.
Viisas Elämä Oy on suomalainen kustantamo, jolla on 25 vuoden kokemus sekä kotimaisen että ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta. Kustantamo keskittyy julkaisuohjelmassaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja on Suomen johtava kustantamo tässä kategoriassa. Viisas Elämä tarjoaa työkaluja ja oivalluksia merkitykselliseen elämään kaikilla elämän osa-alueilla. Viisas Elämän valikoimaan kuuluu ajattomia klassikoita, kuten Eckhart Tolle, Dalai Lama, Florence Scovel Shinn, James Allen, Jon Kabat-Zinn, Byron Katie, Timothy Ferriss, Tony Robbins, Charles Duhigg, Clarissa Pinkola-Estés, Wayne D. Dyer, Bruce Lipton, Michael Singer, ja Brené Brown.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Merja Valve kertoo uutuuskirjastaan Voimaannuttava ääni
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet ja lisätiedot:
tiedotus@viisaselama.fi
puh. 044 980 3071
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisas Elämä Oy
Ota voimaannuttavat mantrat osaksi arkeasi30.5.2023 08:46:00 EEST | Tiedote
Petra Strengin uutuusteos Mantra – Tie sanojen salaisuuksiin (Viisas Elämä 2023) rohkaisee lukijaa ottamaan ikivanhoista perinteistä juontavat mantrat osaksi kiireistä arkea. Teos on ensimmäinen suomen kielellä julkaistu kirja eri traditioiden mantraperinteistä ja mantrojen merkityksistä.
Paranemisen avain -teos ilmestyi juhlapainoksena16.5.2023 08:46:00 EEST | Tiedote
Alexander Loydin ja Ben Johnsonin kansainvälinen menestysteos Paranemisen avain on ilmestynyt uudelleen suomenkielisenä juhlapainoksena.
Iloa, itsetuntemusta ja luonnon voimaa eteerisistä öljyistä9.5.2023 08:47:00 EEST | Tiedote
Mona Visurin ja Minna Palmun uutuusteos Eteeristen öljyjen voimakortit – Vahvista värähtelyäsi luonnollisesti (Viisas Elämä 2023) ammentaa hyvinvointia luonnon ikiaikaisesta viisaudesta.
Tutustu Viisas Elämä -kustantamon kirjasyksyyn 202328.3.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Viisas Elämä -kustantamon syksyn kotimaisissa uutuuksissa sukelletaan muun muassa veden mysteeriin fysiikan tohtori Johanna Blomqvistin johdolla ja tutkitaan tasapainoisen mikrobiomin terveysvaikutuksia lääkäri Sandra Rangelin kanssa. Syksyllä ilmestyvät myös esimerkiksi käännöskirjat ADHD-lapsen toiveet ja tarpeet sekä Työuupumuksen loppu.
Tunnista tunnesiteet ja luo kestävä aikuisiän rakkaussuhde7.3.2023 08:45:00 EET | Tiedote
Miten ymmärtää omaa ja toisen käyttäytymistä parisuhteessa? Miten luoda onnellinen rakkaussuhde? Suomen kielelle käännetty Amir Levinen ja Rachel Hellerin uraauurtava uutuusteos Tunnista tunnesiteet – Luo kestävä rakkaussuhde aikuisena (Viisas Elämä, 2023) määrittelee parisuhteessa olemisen ja siinä onnistumisen uudelleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme