ABB Oy

ABB Oy lahjoittaa yhteensä 1 000 000 euroa neljälle suomalaiselle yliopistolle

Jaa
Suomen ABB:n miljoonan euron lahjoitus jakaantuu neljälle yliopistolle. Lahjoituksen saavat Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto. Lahjoituskokonaisuudella ABB osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan, jonka perusteella valtio pääomittaa yliopistoja 67 miljoonalla eurolla.

Suomen ABB lahjoittaa yhteensä miljoona euroa neljälle suomalaiselle yliopistolle. Aalto-yliopisto saa 360 000 euroa, LUT-yliopisto 220 000 euroa, Tampereen yliopisto 270 000 euroa ja Vaasan yliopisto 150 000 euroa. Yliopistoissa lahjoitus kohdennetaan pääasiassa tekniikan koulutusaloille.

”Haluamme lahjoituksellamme olla tukemassa maailmanluokan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä koulutuksen kehittämistä Suomessa”, ABB Drivesin teknologiajohtaja Matti Kauhanen sanoo.

”Yhteiskunnan digitalisaation edetessä yliopistojen tuottamia vahvoja osaajia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin. ABB kehittää huipputeknologioita, joilla on laaja vaikutus tulevaisuuden älykkäisiin järjestelmiin. Etenkin laadukkaan ohjelmistokehityksen jatkumon varmistaminen on ABB:llä avainasemassa, samalla kun panostamme vihreään siirtymään ja rakennamme kestävämpää maailmaa”, Kauhanen toteaa.

Strateginen yhteistyö varmistaa kilpailukyvyn

ABB on Suomen suurimpia investoijia tutkimukseen ja tuotekehitykseen, ja se on tehnyt pitkään strategista yhteistyötä yliopistojen kanssa.

”Suomen ABB:llä on monien liiketoimintojen globaali kehitysvastuu yli sadassa maassa toimivassa ABB-konsernissa. Huipputeknologioidemme kehitys perustuu tiiviiseen yhteistyöhön yliopistojen ja eri oppilaitosten kanssa sekä jatkuvan oppimisen kulttuuriin”, Suomen ABB:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen sanoo.

”Maailma on vahvassa murroksessa, ja on tärkeää huolehtia osaamisen kehittämisestä. Laadukas tutkimus ja tulevaisuuden huippuosaajat tukevat Suomen kilpailukykyä jatkossakin”, Tiitinen painottaa.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pääomittaa yliopistoja 100 miljoonalla eurolla, josta 67 miljoonaa euroa jaetaan yliopistojen vuosina 2020–2022 saamien lahjoitusten suhteessa. Suomalaisyliopistojen varainhankintakampanjassa jokainen lahjoitettu euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. Varainkeruukampanja jatkuu kesäkuun loppuun saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäjohtaja Satu Perälampi
ABB Oy
+358 10 22 23850
satu.peralampi@fi.abb.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ABB Oy
ABB Oy
PL 187, Valimopolku 4 A
00381 HELSINKI

010 22 11https://new.abb.com/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ABB Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye