ABC Keljonkaalle Arnoldsin donitsit
10.1.2019 12:45:18 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

ABC testasi Arnolds-donitsikonseptia viidessä ravintolassaan viime vuoden aikana. Positiivisen asiakaspalautteen ja kasvavan kysynnän myötä ABC on päättänyt tuoda Arnolds-donitsit valtaosaan ravintoloistaan. Keskimaan alueellaArnoldsin donitsit rantautuvat Keljonkankaan jälkeen Vaajakosken ABC:lle, jossa on parhaillaan liikennemyymäläuudistus meneillään.
− Olemme erittäintyytyväisiä, että saamme lisättyä asiakkaillemme kahvilatuotteiden tarjontaa kotimaisilla Arnoldsin laatutuotteilla. Uskomme, että yhteistyö Arnoldsin kanssa tuo meille näistä tuotteista kiinnostuneita uusia asiakkaita. Varmasti myös moni asiakkaista ostaa näitä tuotteita mukaan työpaikoille tai kotiin, iloitsee Keskimaan ABC-ketjun kehityspäällikkö Risto Hänninen.
Arnolds-kahviloissa päivittäin leivotut tuotteet valmistetaan kuorrutetta myöden alkuperäisreseptin mukaan käsityönä ja näin tehdään jatkossa myös Arnolds-donitseja myyvissä ABC-liikennemyymälöissä. ABC-asemille tulee myyntiin Arnolds Original suosikkimaut pomada, valkosuklaa, maitosuklaa ja kinuski.
− Asiakkaat ovat iloisesti yllättyneet Arnoldsin tuotteista. Myös meidän henkilökunta on innostunut uusista tuotteista ja valikoimasta, Risto Hänninen Keskimaalta jatkaa.
ABC-ravintoloissa paikan päällä valmistettavat ja tarjoiltavat Arnolds-donitsit täyttävät kaikki samat laatukriteerit jotka ovat Arnolds-kahviloissakin.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Risto Hänninen, kehityspäällikkö Risto Hänninen, 0107673065, risto.hanninen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764, heikki.tervanen@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.
www.keskimaa.fi
ABC-ketju on suomalainen palveluyritys, joka on osa S-ryhmää lupauksenaan tarjota palveluita helposti ja nopeasti sekä matkailijoille, että lähiseudulla asuville vuoden jokaisena päivänä. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemat, ABC-automaattiasemat sekä ABC CarWash -autopesupaikat. Ravintoloissa käytetään 100 % kotimaisia liharaaka-aineita. ABC-asemilla myydään vuosittain yli 10 miljoonaa ruoka-annosta ja 24 miljoonaa kuppia kahvia. ABC-ketju työllistää noin 4 000 ABC-ammattilaista. Autoileville asiakkaille on käytössä myös ABC-mobiilipalvelu, jossa saatavilla jo mobiilitankkaus ja -pesu.
www.abcasemat.fi
Arnolds on Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen kahvilaketju, joka aloitti toimintansa vuonna 1991. Arnoldsilla on Suomessa kolmisenkymmentä franchising-periaatteella toimivaa kahvilaa. Ketju työllistää lähes 250 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2017 oli 13 300 000 euroa. Arnolds on valittu Vuoden Franchising-ketjuksi 1999 ja 2011.
www.arnolds.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Keskimaalta uusi palvelu – vuokrattavat itsepalveluvarastot Jyväskylään28.5.2026 09:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa tuo markkinoille uuden Rent-it Varastot -palvelun, joka vastaa Jyväskylän alueella viime vuosina kasvaneeseen säilytystilan kysyntään. Palokan Orren liikekiinteistöön avataan kesäkuun aikana moderni itsepalveluvarasto, joka tarjoaa asiakkaille helpon, turvallisen ja joustavan ratkaisun säilyttämiseen.
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
