Abilympics-kilpailu alkaa tänään – Suomi jatkaa organisaation hallituksessa

International Abilympics Foundation (IAF) edistää vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien ammattitaitokilpailutoiminnalla ammatillisen erityisopetuksen tunnettuutta ja arvostusta maailmalla. Abilympics-kilpailu järjestetään joka neljäs vuosi. Tänä vuonna kilpaillaan Ranskan Metzissä 24.–25.3.
Vaikka kilpailussa ei ole ikärajaa, Suomen periaatteena on tuoda kilpailuun ammattiin opiskelevia nuoria. Sillä tavoin saavutetaan parhaiten Skills Finlandin hallituksen osallistumiselle asettamat tavoitteet, jotka ovat ammatillisen erityisopetuksen huippuosaamisen kehittäminen ja sen kansainvälistymisen vahvistaminen.
Järjestön yleiskokous järjestettiin keskiviikkona 22.3. Ranskassa Abilympics-kilpailun yhteydessä. Suomea järjestön hallituksessa vuodesta 2021 alkaen edustanut Petteri Ora valittiin jatkokaudelle selvin luvuin.
”Suomella on paljon kokemusta kansainvälisiin kilpailuihin osallistumisesta ja myös niiden järjestämisestä. Olemme tunnettuja hyvin järjestetyistä ja tuomaroiduista ammattitaitokilpailuistamme. Myös Suomen ammatillinen erityisopetus on laadukasta ja kattavaa, ja sen toteutus on herättänyt paljon positiivista kiinnostusta IAF:n jäsenmaissa”, Ora kommentoi.
Varsinainen kilpailu alkaa tänään perjantaina. Suomen kilpailijat osallistuvat kukin omaan lajiinsa suorittaen kahden kilpailupäivän aikana oman alansa ammattitaitoa mittaavia tehtäviä. Suomen joukkueeseen kuuluu 13 ammattiin opiskelevaa nuorta.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu järjestetään Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023. Kilpailuun osallistuu noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Lajeja on yhteensä 44, ja Suomen joukkue osallistuu niistä yhdeksään.
Suomi on osallistunut kansainväliseen Abilympics-kilpailuun vuodesta 2007. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuona 2016 Ranskan Bordeaux’ssa.
Suomen ammattitaitomaajoukkueen osallistujat tulevat viidestä eri ammatillisesta oppilaitoksesta. Mukana on kilpailijoita ja tuomareita Ammattiopisto Livestä, Ammattiopisto Luovista, Ammattiopisto Spesiasta ja Kiipulan ammattiopistosta.
Yhteyshenkilöt
Petteri Ora
Hallituksen jäsen, International Abilympic Federation
050 300 3764, petteri.ora@kiipula.fi
Katja Katajamäki
Viestintäpäällikkö, Skills Finland
puh. 040 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi
Kuvat





Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Skills Finland ry edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla. Tavoitteenamme on rakentaa yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa maailman parasta ammattiosaamista.
Järjestämme yhteistyökumppaniemme kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähetämme Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin. Julkaisemme myös Ammattiosaaja-verkkopalvelua, joka kertoo ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista yläkoululaisille.
Toimintamme perustana ovat arvomme – avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti.
Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Amispäiväkirjat sai jatkoa Nelosen kanavilla – mukana seitsemän uutta ammattiin opiskelevaa nuorta24.9.2025 15:05:15 EEST | Tiedote
Amispäiväkirjat-ohjelmasarja kertoo ammatillisen koulutuksen valinneista henkilöistä, heidän haaveistaan, tavoitteistaan ja haasteistaan. Toinen tuotantokausi on alkanut Nelosen kanavilla. Sarjan päähenkilöt voi tavata 6.10. järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa Helsingissä.
Palacen Daniel Romille nuorten kokkien EM-kultaa18.9.2025 17:04:21 EEST | Tiedote
EuroSkills Herning 2025 -kilpailu päättyi viime viikolla Herningissä, Tanskassa. Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti mitaleita kolmessa lajissa. Kirkkaimman mitalin toi Daniel Romi Cooking-lajissa.
Suomeen Fashion Design and Technology -lajin pronssimitali ammattitaidon EM-kilpailusta17.9.2025 15:28:02 EEST | Tiedote
EuroSkills Herning 2025 -kilpailu päättyi lauantai-iltana 13.9. Herningissä, Tanskassa. Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti mitaleita kolmessa lajissa. Fashion Design and Technology -parilajissa pronssimitalin nappasivat Inka Nurminen ja Elja Saraluoto.
Aleksi Laineelle Electronics Prototyping -lajin hopeamitali ammattitaidon EM-kilpailusta17.9.2025 15:01:56 EEST | Tiedote
EuroSkills Herning 2025 -kilpailu päättyi lauantai-iltana 13.9. Herningissä, Tanskassa. Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti mitaleita kolmessa lajissa. Electronics Prototyping -lajissa hopeamitalin nappasi kouvolalainen Aleksi Laine.
Suomelle kolme mitalia ja seitsemän kunniamainintaa ammattitaidon EM-kilpailusta13.9.2025 22:45:09 EEST | Tiedote
EuroSkills Herning 2025 -kilpailu päättyi lauantai-iltana 13.9. Herningissä, Tanskassa. Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti mitaleita kolmessa lajissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme