Administer Oyj tekee päänavauksen Kaakkois-Suomeen ostamalla Ruukintili Oy:n liiketoiminnan
3.1.2023 08:30:00 EET | Administer Oyj | Tiedote
Administer Oyj jatkaa vahvaa valtakunnallista laajentumistaan ostamalla Kouvolan alueella toimivan Ruukintili Oy:n liiketoiminnan. Kauppa on Administerin päänavaus Kaakkois-Suomeen, jonne yhtiö saa nyt oman toimipisteen.
Administerin tavoitteena on palvella asiakkaita mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua koko maassa sekä kansainvälistyä. Administer jatkaa uudella liiketoimintakaupalla kasvustrategiansa toteuttamista; vuonna 2022 liiketoimintakauppoja tehtiin yhdeksän.
"Jatkamme Administerin kasvutarinaa. Näen edelleen tärkeänä alueellisen laajentumisen, jolloin voimme parhaiten hyödyntää paikallista toimintaa ja osaamista. Kouvolan seutu on merkittävä talousalue, josta löytyy meille hyvää kasvupotentiaalia", sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Peter Aho.
"Administer-konserni on vahvasti yrittäjätaustainen, ja koen sen tärkeänä seikkana liiketoiminnan jatkokehittämiselle. Konsernin kautta asiakkaamme hyötyvät laajemmasta palvelutarjonnasta ja voin tarjota henkilöstöllemme hyvät ura- ja koulutusmahdollisuudet", sanoo Ruukintili Oy:n perustaja Johanna Anttonen.
Lisätiedot:
Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer-konserni
puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi
Johanna Anttonen
yrittäjä
Ruukintilit Oy
puh. 044 315 8448
johanna@ruukintili.fi
Ruukintili Oy on vuonna 2013 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita sekä yritysneuvontaa.
Tietoja julkaisijasta
Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja sekä ohjelmistopalveluja tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 600 taloushallinnon ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Administer Oyj
Administer julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2025 keskiviikkona 4.3.202623.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 23.2.2026 klo 8.30
Administer publishes its Financial Statements Release 2025 on 4 March 202623.2.2026 08:30:00 EET | Press release
Administer Plc - Press release 23 February 2026 at 8:30 EET
Administer panostaa taloyhtiöpalveluihin uudella tytäryhtiöllä2.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 2.2.2026 klo 10.30
Kilpailuviranomainen on antanut hyväksyntänsä Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkahallinnon liiketoimintakaupalle30.1.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 30.1.2026 klo 16.30
The competition authority has approved the deal of financial and payroll services business of Sarastia’s wellbeing services county customers30.1.2026 16:30:00 EET | Press release
Administer Plc Press release 30 January 2026 at 16.30 EET
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
