Administer Oyj

Administer vahvistaa toimintaansa Jämsässä ostamalla Tilitoimisto Kirsi Lehtisen liiketoiminnan

Jaa
Administer Oyj Lehdistötiedote 11.5.2023 klo 8.30

Administer Oyj ja Tilitoimisto Kirsi Lehtinen Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Administer ostaa Tilitoimisto Kirsi Lehtinen Oy:n liiketoiminnan. Administerillä on jo oma, useita vuosia toiminut tilitoimisto Jämsässä ja liiketoimintakauppa vahvistaa yhtiön alueellista toimintaa ja markkinaosuutta.

Administerin tavoitteena on palvella asiakkaita mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua valtakunnallisesti sekä kansainvälistyä. Administer jatkaa uudella liiketoimintakaupalla kasvustrategiansa toteuttamista; vuonna 2022 liiketoimintakauppoja tehtiin yhdeksän ja tämä on vuoden 2023 kolmas kauppa.

”Jatkamme edelleen Administerin kasvustrategian toteuttamista. Digitaalisuuden ohella paikallinen toiminta ja aluetuntemus ovat konsernimme syvää osaamista. Jämsän seutu on meille tärkeä liiketoiminta-alue, ja liiketoimintakauppa vahvistaa hyvin alueellista toimintaamme”, sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Herranen.

”Liiketoimintakaupan myötä voimme varmistaa toimintamme jatkuvuuden ja tarjota asiakkaillemme aiempaa kattavammat palvelut, mutta edelleen paikallisesti, lähellä asiakasta”, toimitusjohtaja Kirsi Lehtinen sanoo.

Lisätiedot:

Kimmo Herranen
toimitusjohtaja
Administer-konserni
puh. 050 560 6322
sähköposti: kimmo.herranen@administer.fi

Kirsi Lehtinen
toimitusjohtaja
Tilitoimisto Kirsi Lehtinen Oy
Puh. 040 568 2076
kirsi@kirsilehtinen.fi

Tietoja julkaisijasta

Administer Oyj
Administer Oyj
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki

Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja, ohjelmistopalveluja sekä henkilöstövuokrausta tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 53 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 700 taloushallinnon ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Administer Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye