Administerin WaBuCo Financial Services -yrityskauppa päätökseen
29.3.2022 09:00:00 EEST | Administer Oyj | Tiedote
Administer Oyj (”Administer”) on tänään 29.3.2022 saanut päätökseen WaBuCo Financial Services Oy:n yrityskaupan. Administer tiedotti 8.3.2022 ostavansa korkealuokkaisia talous- ja palkkahallinnon sekä sisäisen raportoinnin palveluja tarjoavan WaBuCon.
”Olen hyvin tyytyväinen, että WaBuCon yrityskauppa on nyt saatu päätökseen. Kauppa tukee erinomaisesti Administerin strategiaa, jonka mukaisesti haemme merkittävää osuutta talous- ja palkkahallinnon palveluista sekä konsultoinnista Suomessa. Lisäksi pyrimme laajentamaan kansainvälistä liiketoimintaamme. WaBuCon yrityskauppa tukee erinomaisesti kaikkien näiden tavoitteiden saavuttamista”, sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Peter Aho.
”Wabuco on toiminut yrittäjävetoisesti ja yrittäjyys keskiössä yli 30 vuoden ajan. On hienoa päästä jatkamaan tätä toimintaa samat arvot jakavan Administerin tiimin kanssa. Tuomme mielellämme tiimiin pitkän kokemuksemme kansainvälisistä toiminnoista”, kertoo WaBuCon toimitusjohtaja Thomas Wahlström.
Kansainvälinen talous- ja palkkahallinnon osaaja
WaBuCo on vuonna 1988 perustettu, Helsingissä sijaitseva tilitoimisto. Yhtiö tarjoaa korkealuokkaisia talous- ja palkkahallinnon sekä sisäisen raportoinnin palveluja. Laaja palveluvalikoima kattaa niin kirjanpidon, tilinpäätöksen, laskutuksen, verotuksen kuin henkilöstöhallinnonkin palvelut. Yhtiö on erikoistunut tehostamaan suomalaisten yritysten toimintaa kansainvälisillä markkinoilla sekä kansainvälisten yritysten rantautumista Suomeen.
Lisätietoja
Kati Lehesmaa
markkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh: 050 598 4650
kati.lehesmaa@administer.fi
Tietoja julkaisijasta
Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja sekä ohjelmistopalveluja tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 44 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 600 taloushallinnon ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Administer Oyj
Administer panostaa taloyhtiöpalveluihin uudella tytäryhtiöllä2.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 2.2.2026 klo 10.30
Kilpailuviranomainen on antanut hyväksyntänsä Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkahallinnon liiketoimintakaupalle30.1.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 30.1.2026 klo 16.30
The competition authority has approved the deal of financial and payroll services business of Sarastia’s wellbeing services county customers30.1.2026 16:30:00 EET | Press release
Administer Plc Press release 30 January 2026 at 16.30 EET
Administer ostaa Administer Oy Jämsän kokonaan omistukseensa2.1.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 2.1.2026 klo 12.30
Administer Oyj acquires Administer Oy Jämsä to its sole ownership2.1.2026 12:30:00 EET | Press release
Administer Oyj Press release 2 January 2026 at 12.30 EET
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
