Kustannusosakeyhtiö Otava

Ahdistaako töihinpaluu? Anna Perhon uutuuskirjan vinkeillä saat puhdistettua ilmaa työpaikalla

Jaa

Paluu töihin voi tuntua ahdistavalta, jos ilmapiiri on syystä tai toisesta päässyt tulehtumaan. Työelämävalmentaja Anna Perho antaa uutuuskirjassaan Suorat sanat vinkkejä siihen, kuinka otat häiritsevät epäkohdat puheeksi ja puhdistat ilmaa.

Lainaako kollegasi aina luvatta laturiasi? Keskeyttäkö esimiehesi toistuvasti palavereissa? Pieneltä tuntuvat asiat voivat nakertaa iloa työnteolta. Toisaalta monilla työpaikoilla on myös isompia, kroonisia ongelmia, joita kukaan ei uskalla ottaa puheeksi. Yleensä kismittäville asioille olisi kuitenkin jotain tehtävissä – jos vain joku nostaa kissan pöydälle.  

Hankalista asioista kuten loukkaantumisista, korjaavasta palautteesta ja häiritsevästä käyttäytymisestä vaietaan usein kohteliaisuussyistä. Anna Perho kuitenkin osoittaa uutuuskirjassaan Suorat sanat, että on lukuisia tapoja ilmaista kohteliaasti myös vaikeita asioita. 

“Kukaan ei halua ikävän tyypin tai valittajan mainetta. Siksi on hyvä ottaa haltuun joitakin tekniikoita, joilla saa ilmaistua itseään suoraan ja selkeästi, mutta empaattisesti”, Perho toteaa. 

Anna Perhon vinkit korjaavan palautteen antamiseen: 

  • Palaute kannattaa antaa nopeasti, suoraan ja selkeästi. Palautteen saajalle ei saa jäädä epäselvyyttä siitä, mitä toivot.
  • Kerro suoraan, mitä toivot tapahtuvan, ja mieti palautteen saajan kanssa yhdessä keinoja.
  • Kiittäminen ja arvostuksen osoittaminen ovat tutkitusti tehokkaimpia motivoinnin keinoja.
  • Kutsu muita mukaan ratkomaan ongelmia. Osallistaminen osoittaa arvostusta.
  • Tunteita ei voi kätkeä – ne näkyvät joka tapauksessa. Tapa, jolla niistä puhutaan ratkaisee missä tunnelmassa yhteistyötä tehdään.
  • Yhteisön kulttuuri on yhtä kuin siinä toimivien ihmisten välisen kommunikaation tapa ja taso. Sillä miten sanotaan, on väliä.

Anna Perho on toimittaja ja yritysvalmentaja sekä yksi Suomen suosituimmista inspiraatiopuhujista. Hänen edelliset kirjansa Superarkea (2015) ja Antisäätäjä (2017) ovat muuttaneet jo tuhansien suomalaisten arkea parempaan suuntaan.

Anna Perhon haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tökkiikö työelämä? Ompeluseura-ryhmän perustajien uutuuskirja kertoo, miten työelämä muutetaan paremmaksi15.8.2019 08:25:00 EESTTiedote

Nouseeko sinullakin verenpaine, kun mietit oman työpaikkasi jämähtäneitä käytäntöjä ja toimintamalleja, kellokorttikyttäämistä, pikkujouluissa vaanivia setämiehiä ja sivu suun menneitä ylennyksiä? Huippusuositun Ompeluseura-verkoston perustajien uutuuskirja pöllyyttää vanhentuneita käytäntöjä ja kertoo, miten työelämä tuodaan 2020-luvulle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme