Aikuisen tuhkarokkotapaus Espoossa – tartunnalle altistuminen vähäistä
Espoolaisella aikuisella on 17.1.2019 todettu tuhkarokko. Tartunta on saatu ulkomaanmatkalla Aasiassa. Sairastunut on saanut lapsena kaksi rokotetta tuhkarokkoa vastaan Itä-Euroopassa.
– Nykytietämyksen mukaan rokotetun henkilön tartuttavuus on vähäinen. Siten myös tuhkarokko tautina on lievä ja jatkotartunnat muihin henkilöihin ovat hyvin epätodennäköisiä, sanoo HUSin epidemiologisen yksikön apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
HUSin Epidemiologinen yksikkö on kartoittanut altistuneet yhdessä Espoon tartuntatautiyksikön ja muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Altistuneet suojataan MPR-rokotteella, mikäli he eivät ole saaneet aiemmin kahta rokotetta tai sairastaneet tuhkarokkoa.
HUSin alueella on hyvä rokotuskattavuus MPR-tauteja (tuhkarokkoa-sikotautia-vihurirokkoa) vastaan. Esimerkiksi vuonna 2015 syntyneistä lapsista on MPR-rokotteen saanut 95 prosenttia, millä saavutetaan laumasuoja.
HUS alueella todetaan vuosittain 1–6 tuhkarokkotapausta, joissa tartunta on saatu yleensä ulkomaanmatkalla.
Yhteyshenkilöt
Eeva Ruotsalainen
Apulaisylilääkäri
HUS, Infektiosairauksien linja
Epidemiologinen yksikkö
Puh. 050 427 9117
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Gips räcker vid frakturer på mediala humerusepikondylen vid armbågsleden hos barn9.9.2025 09:55:56 EEST | Pressmeddelande
I en nyligen publicerad studie framgick det att gipsning som behandling vid frakturer på mediala humerusepikondylen hos barn är en lika effektiv behandlingsform som operation. De resultat som man nu fått stöder gipsbehandling som primär behandlingsform och behandlingen kan förenhetligas på riksnivå.
Kipsi riittää lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumissa9.9.2025 09:55:56 EEST | Tiedote
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumien hoidossa kipsaus on yhtä tehokas hoitomuoto kuin leikkaus. Nyt saadut tulokset tukevat kipsihoidon käyttöä ensisijaisena hoitomuotona, ja hoitoa voidaan yhtenäistää kansallisesti.
Den nyaste ekonomiska prognosen för hela 2025: HUS är på väg att uppnå sina ekonomiska mål för 20258.9.2025 12:09:48 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte verksamheten och ekonomin i januari–juli samt den nyaste årsprognosen för hela 2025. HUS-sammanslutningens operativa resultat beräknas uppvisa ett överskott på 0,1 miljoner euro. Sammanslutningens styrelse fastställde också investeringsplanen och investeringsprogrammet för de kommande åren.
Koko vuoden 2025 uusin talousennuste: HUS pääsemässä vuonna 2025 taloudellisiin tavoitteisiinsa8.9.2025 12:09:48 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan tammi–heinäkuun taloutta sekä uusinta koko vuoden 2025 vuosiennustetta. HUS-yhtymän operatiivisen tuloksen ennustetaan päätyvän 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Yhtymähallitus vahvisti myös tulevien vuosien investointisuunnitelman ja -ohjelman.
Förebyggande av RS-virusinfektion hos spädbarn inleds på HUS sjukhus3.9.2025 14:17:24 EEST | Pressmeddelande
RS-virus (respiratory syncytial virus, RSV) är den vanligaste orsaken till luftvägsinfektioner som kräver sjukhusvård hos små barn. HUS erbjuder en antikropp som utvecklats mot RS-virus, det vill säga nirsevimab åt nyfödda och barn under ett år som hör till riskgrupperna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme