Lapsiasiavaltuutettu

Aikuiset ohittavat lasten näkemykset liian usein

Jaa
Barnens synpunkter förbises alltför ofta av de vuxna
Lasten osallisuuden merkityksestä on puhuttu pitkään. Silti lasten näkemysten selvittäminen ja huomioon ottaminen ei edelleenkään riittävästi toteudu edes silloin, kun päätökset koskevat suoraan ja erityisesti lasten elämää. (Kuva: lapsiasiavaltuutetun toimisto)
Lasten osallisuuden merkityksestä on puhuttu pitkään. Silti lasten näkemysten selvittäminen ja huomioon ottaminen ei edelleenkään riittävästi toteudu edes silloin, kun päätökset koskevat suoraan ja erityisesti lasten elämää. (Kuva: lapsiasiavaltuutetun toimisto)

Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa lasten näkemysten tärkeydestä. Jokaisen lasten kanssa työskentelevän on selvitettävä lasten näkemykset heitä koskevista asioista. Lasten näkemykset on myös otettava huomioon. Tämä parantaa päätöksenteon ja toiminnan laatua ja on jokaisen lapsen perusoikeus.

Lapsiasiavaltuutettu tapaa vuosittain erilaisia lapsiryhmiä eli alle 18-vuotiaita. Lasten taustat ja iät sekä tapaamisten puheenaiheet vaihtelevat paljon, mutta yksi teema toistuu tapaamisesta ja vuodesta toiseen: Aikuiset tekevät liian usein päätöksiä lasten päiden yli. He esimerkiksi linjaavat lasten elämään vaikuttavia asioita kuulematta lasten näkemyksiä tai eivät ota lasten huolia ja ajatuksia vakavasti. Joskus lasten näkemyksiä kuullaan kerran ja sen jälkeen ajatellaan, että asia on nyt hoidettu.

– Lasten osallisuuden merkityksestä on puhuttu pitkään. Silti lasten näkemysten selvittäminen ja huomioon ottaminen ei edelleenkään riittävästi toteudu edes silloin, kun päätökset koskevat suoraan ja erityisesti lasten elämää, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen huomauttaa.

Lasten näkemyksiä voidaan selvittää muutenkin kuin puhumalla

Lasten tapaaminen on lapsiasiavaltuutetun lakisääteinen tehtävä. Tänä vuonna lapsiasiavaltuutettu on käynnistänyt myös Nuoret neuvonantajat -tiimit, joissa sama lapsiryhmä tapaa lapsiasiavaltuutettua useamman kerran. Osa lapsista tarvitsee aikaa tutustuakseen ja luottaakseen sekä pystyäkseen ilmaisemaan näkemyksiään. Useammalla tapaamiskerralla keskustelussa päästään paremmin lasten elämässä tärkeisiin asioihin.

– Puhe ei ole kaikille lapsille ja nuorille luontevin tai edes mahdollinen vuorovaikutuksen keino. Lasten näkemyksiä voidaan selvittää myös toiminnallisilla ja leikillisillä keinoilla. Esimerkiksi autismiluokan tiimin lapset ovat kertoneet, että on tärkeää, että heidän ajatuksiaan selvitetään, ylitarkastaja Katja Mettinen lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.

Lasten näkökulmat auttavat parantamaan päätösten laatua

Lasten näkemysten selvittäminen ja huomioiminen vaatii aikuisilta kiinnostusta ja lapsia arvostavaa asennetta. Vaikeaa se ei ole.

–Menetelmiä ja keinoja lasten näkemysten selvittämiseen on useita: voidaan hyödyntää valmista tutkimustietoa, tavata lapsia ja kerätä heiltä tietoa eri tavoin sekä hyödyntää lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamista ja edustuksellisia kanavia, kuten nuorisovaltuustoa. Tärkeää on myös hyödyntää lasten ajatuksia ja aloitteita osana arkea, erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta rohkaisee.

Lapset antavat usein uusia näkökulmia, jotka auttavat parantamaan päätösten laatua ja kaikkien hyvinvointia.

*****

Barnombudsmannen vill påminna om att barnens synpunkter är viktiga. Var och en som arbetar med barn ska ta reda på barnens synpunkter på frågor som berör dem. Barnens synpunkter ska också tas i beaktande. Det är en av de grundläggande rättigheterna för alla barn och förbättrar kvaliteten av beslutsfattandet och verksamheten.

Barnombudsmannen träffar årligen olika barngrupper, alltså grupper av barn under 18 år. Barnens bakgrunder och åldrar samt diskussionsämnena under träffarna varierar mycket, men det finns ett tema som upprepas gång på gång, år efter år: De vuxna fattar allt för ofta beslut över barnens huvuden. De kan till exempel dra upp riktlinjerna i frågor som påverkar barnens liv utan att höra på barnens synpunkter eller inte ta barnens bekymmer och tankar på allvar. Ibland lyssnar man på barnens synpunkter en gång och anser sedan att det inte behövs längre.

– Betydelsen av barnens delaktighet har diskuterats sedan länge. Trots det utreds och beaktas barnens synpunkter inte tillräckligt ens i situationer där besluten direkt och i synnerhet påverkar barnens liv, påpekar barnombudsmannen Elina Pekkarinen.

Barnens synpunkter kan utredas även på andra sätt än genom diskussioner

Att upprätthålla kontakter med barn är en av barnombudsmannens lagstadgade uppgifter. I år har barnombudsmannen också inlett verksamhet med Unga rådgivare-team där en och samma barngrupp träffar barnombudsmannen flera gånger. Vissa barn behöver tid för att bekanta sig med och lita på andra samt att kunna utrycka sina synpunkter. När man träffas flera gånger kommer man lättare in på de frågor som är viktiga för barnen.

– Diskussioner är inte det mest naturliga kommunikationssättet för alla barn och unga och i vissa fall inte ens ett möjligt kommunikationssätt. Barnens synpunkter kan också utredas genom funktionella metoder och lek. Till exempel barnen i autismklassens team har berättat att det är viktigt att deras tankar utreds, berättar överinspektör Katja Mettinen vid barnombudsmannens byrå.

Barnens synpunkter hjälper till att förbättra kvaliteten på besluten

Att utreda och beakta barnens synpunkter förutsätter att de vuxna är intresserade och sätter värde på barnen. Svårt är det inte.

– Det finns olika metoder och sätt att utreda barnens synpunkter: vi kan utnyttja befintliga vetenskapliga fakta, träffa barnen och på olika sätt samla information från dem samt utnyttja yrkeskunskapen av personer som arbetar med barn och representativa kanaler som till exempel ungdomsfullmäktige. Det är också viktigt att utnyttja barnens tankar och initiativ i vardagen, uppmuntrar specialforskare Terhi Tuukkanen vid barnombudsmannens byrå.

Barn presenterar ofta nya synvinklar som hjälper att förbättra kvaliteten på besluten och ökar välbefinnandet för alla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari LaitinenHallinnollinen avustaja | Administrativ assistent

Lapsiasiavaltuutetun haastattelupyynnöt | Intervjuförfrågningar till barnombudsmannen

Puh:0295666868mari.laitinen@oikeus.fi

Kuvat

Lasten osallisuuden merkityksestä on puhuttu pitkään. Silti lasten näkemysten selvittäminen ja huomioon ottaminen ei edelleenkään riittävästi toteudu edes silloin, kun päätökset koskevat suoraan ja erityisesti lasten elämää. (Kuva: lapsiasiavaltuutetun toimisto)
Lasten osallisuuden merkityksestä on puhuttu pitkään. Silti lasten näkemysten selvittäminen ja huomioon ottaminen ei edelleenkään riittävästi toteudu edes silloin, kun päätökset koskevat suoraan ja erityisesti lasten elämää. (Kuva: lapsiasiavaltuutetun toimisto)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu
Vapaudenkatu 58 A
40100 Jyväskylä

0295 666 850http://lapsiasia.fi/

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita.

* * * 

Barnombudsmannen är en självständig och oberoende statlig myndighet som grundats genom lagen om barnombudsmannen (1221/2004). Barnombudsmannen rapporterar till statsrådet och till Finlands riksdag om hur barn och unga mår och om hur deras rättigheter genomförs. Barnombudsmannen rapporterar också till FN:s kommitté för barnets rättigheter i anslutning till statens regelbundna rapportering. Barnombudsmannen påverkar bland annat genom att göra motioner, ge utlåtanden och delta i den samhälleliga diskussionen. Ombudsmannen har inte rätt att handla i ärenden som gäller enskilda barn.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye