Työllisyysrahasto

Aikuiskoulutustuen hakijoiden määrä laskussa sosiaali-, terveys- ja koulutusaloilla 

Jaa
Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevien aikuiskoulutustuen hakijoiden määrä on laskenut hieman yli 13 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. (Kuva: Työllisyysrahasto)
Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevien aikuiskoulutustuen hakijoiden määrä on laskenut hieman yli 13 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. (Kuva: Työllisyysrahasto)

Työllisyysrahasto maksaa aikuiskoulutustukea, jota saavat työstään kokonaan tai osittain opintovapaalle jäävät aikuiset. Opiskelu aikuiskoulutustuen turvin on ollut kasvussa viimeiset kymmenen vuotta. Vuonna 2021 aikuiskoulutustukea maksettiin 28 322 henkilölle. Tukea saaneiden määrä kasvoi 4,6, prosenttia edellisvuodesta. 

- Näyttää sille, että myös vuonna 2022 aikuiskoulutustuen hakijoiden kokonaismäärä kasvaa jälleen, kertoo Työllisyysrahaston asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari. 

Kuitenkin tarkemmin eri aloja tarkastellessa on aikuiskoulutustuen käyttö muuttunut suurestikin. Eniten muutoksia on nähtävissä koulutusalalla, ravitsemusalalla sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden alalla. 

Koulutusalalta on kadonnut aikuiskoulutustuen hakijoita hieman yli 50 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. Kun vuonna 2019 koulutusalalta lähdettiin opiskelemaan aikuiskoulutustuen avulla 2494 henkilön voimin, vuonna 2021 heitä oli enää 1231 henkilöä. 

Vuonna 2021 kolmannes niistä, jotka koulutusalalta lähtivät opiskelemaan ja saivat aikuiskoulutustukea, opiskelivat humanistista ja kasvatusalaa, eli syvensivät jo olemassa olevaa osaamistaan. 

Koulutusalalla tarkoitetaan aloja, joissa töitä tehdään esiasteen, perusasteen, keskiasteen ja korkea-asteen koulutuksen sekä koulutusta palvelevan toiminnan parissa. 

Ravitsemusalalta kouluttaudutaan muille aloille, mutta ala kiinnostaa muilta aloilta tulevia 

Ravitsemisalalla on lähdetty yhä enenemässä määrin opiskelemaan aikuiskoulutustuella, sillä kun verrataan vuotta 2019 ja vuotta 2021, hakijamäärä on kasvanut yli 21 %. Vuonna 2019 aikuiskoulutustuen käyttäjiä ravitsemisalalta oli 603 henkilöä ja vuonna 2021 heitä oli 732. 

Noin neljännes (26 %) ravitsemistoiminnan alalta tulevista aikuiskoulutustuensaajista lähti opiskelemaan sosiaali-, terveys- ja liikunnan alaa. 23 % opiskeli yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alaa ja 16 % tekniikan ja liikenteen alaa. 

Jos tarkastellaan kaikkia aikuiskoulutustuen hakijoita, nähdään, että ravitsemisalalle kouluttautuminen aikuiskoulutustuella on kasvussa. Vuonna 2021 12 % tuensaajista sai tukea matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutukseen. 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevien hakijoiden määrä on laskenut hieman yli 13 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. Kun vuonna 2019 sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta lähti opiskelemaan aikuiskoulutustuella 6632 henkilöä, niin vuonna 2021 heitä oli enää 5754. 

Vuonna 2021 noin 63 % sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevista aikuiskoulutustuen saajista sai tukea sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opintoihin, 10 % opiskeli humanistista ja kasvatusalaa ja 10 % yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alaa. 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Työllisyysrahaston asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari kertoo videolla miten aikuiskoulutustuen hakijamäärissä on ollut kasvua ja katoa eri aloilla vuonna 2021.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevien aikuiskoulutustuen hakijoiden määrä on laskenut hieman yli 13 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. (Kuva: Työllisyysrahasto)
Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta tulevien aikuiskoulutustuen hakijoiden määrä on laskenut hieman yli 13 %, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2021. (Kuva: Työllisyysrahasto)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Työllisyysrahasto
Työllisyysrahasto
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

https://www.tyollisyysrahasto.fi/tyollisyysrahasto/

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla mm. rahoitetaan työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 18–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto käynnistää muutosneuvottelut29.2.2024 11:27:31 EET | Tiedote

Aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin lakkauttaminen tarkoittavat Työllisyysrahastolle merkittäviä toiminnallisia muutoksia, jotka pakottavat toiminnan sopeuttamiseen. Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että aikuiskoulutustuki lakkautettaisiin elokuussa 2024. Myöhemmin myös ammattitutkintostipendi ilmoitettiin lakkautettavaksi. Mahdollinen lakkauttaminen edellyttää lakimuutosta, joka eduskunnan tulee hyväksyä. Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevasta lainsäädännöstä (HE 8/2024) on annettu 15.2.2024. Hallituksen esityksen mukaan aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin lakkauttava laki tulisi voimaan 1.6.2024. Tämän jälkeen aikuiskoulutustukea voisi myöntää vain opintoihin, jotka alkaisivat ennen 1.8.2024. Siirtymäaika kestäisi vuoden 2025 loppuun, jonka aikana olisi mahdollista hakea lisää tukioikeutta sekä tuen maksua, jos sekä opinnot että tukikausi alkaisivat v

Työllisyysrahasto toivoo selkeytystä aikuiskoulutustuen lakkauttavan lain siirtymäsäännökseen18.12.2023 14:24:38 EET | Tiedote

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu aikuiskoulutustuen lakkauttaminen elokuussa 2024. Myöhemmin myös ammattitutkintostipendi ilmoitettiin lakkautettavaksi. Työllisyysrahasto vastaa molempien etuuksien toimeenpanosta ja rahoituksesta. Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta julkaistiin lausuntokierrokselle tiistaina 12.12.2023. Lausuntokierros päättyy 5.1.2024. Työllisyysrahasto on jättänyt lausuntonsa etuudet lakkauttavasta laista maanantaina 18.12.2023 ja se on luettavissa kokonaisuudessaan lausuntopalvelussa. Lausunnossaan Työllisyysrahasto pyytää selkeytystä siirtymäsäännökseen. Esitysluonnos sulkee pois syksyllä 2024 alkavat opinnot, vaikka aikuiskoulutustukea on mahdollista hakea kyseisiin opintoihin nykyisten voimassa olevien säännösten mukaan. Esitysluonnoksessa tulisi ottaa kantaa, onko lakkauttamisella tarkoitus takautuvasti vaikuttaa ennen

Mediatilaisuus: työttömyysvakuutusmaksujen taso vuonna 202430.8.2023 09:22:38 EEST | Kutsu

Tervetuloa Työllisyysrahaston järjestämään mediatilaisuuteen torstaina 31.8. klo 13–14. Tilaisuudessa Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki sekä taloudesta ja rahoituksesta vastaava johtaja Karo Nukarinen kertovat Euroopan ja Suomen taloustilanteen sekä hallitusohjelman kirjausten vaikutuksista rahaston talouteen ja rahaston esityksestä vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksuiksi. Lisäksi asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari kertoo aikuiskoulutustuesta ja sen ajankohtaisesta tilanteesta. Voit osallistua tilaisuuteen joko Työllisyysrahaston toimistolla (Itämerenkatu 11–13, Helsinki) tai etänä. Tilaisuuteen toimistollamme osallistuville tarjoamme iltapäiväkahvit. Mediatilaisuudesta voit tehdä vapaasti uutisia. Keskusteluun ja kysymyksiin on varattu aikaa tilaisuuden loppupuolelta. Lisäksi tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kahdenkeskisiin haastatteluihin Metsämäen, Nukarisen ja Saaren kanssa. Karo Nukarinen aloitti Työllisyysrahaston talous- ja rahoitusjohtajana 18.7.2023. Jos tulet

Mediatilaisuus: työttömyysvakuutusmaksujen taso vuonna 202424.8.2023 14:05:43 EEST | Kutsu

Tervetuloa Työllisyysrahaston järjestämään mediatilaisuuteen torstaina 31.8. klo 13–14. Tilaisuudessa Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki sekä taloudesta ja rahoituksesta vastaava johtaja Karo Nukarinen kertovat Euroopan ja Suomen taloustilanteen sekä hallitusohjelman kirjausten vaikutuksista rahaston talouteen ja rahaston esityksestä vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksuiksi. Lisäksi asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari kertoo aikuiskoulutustuesta ja sen ajankohtaisesta tilanteesta. Voit osallistua tilaisuuteen joko Työllisyysrahaston toimistolla (Itämerenkatu 11–13, Helsinki) tai etänä. Tilaisuuteen toimistollamme osallistuville tarjoamme iltapäiväkahvit. Mediatilaisuudesta voit tehdä vapaasti uutisia. Keskusteluun ja kysymyksiin on varattu aikaa tilaisuuden loppupuolelta. Lisäksi tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kahdenkeskisiin haastatteluihin Metsämäen, Nukarisen ja Saaren kanssa. Karo Nukarinen aloitti Työllisyysrahaston talous- ja rahoitusjohtajana 18.7.2023. Jos tulet

Aikuiskoulutustuella opiskelulla tavoitellaan alanvaihtoa, helpotusta työn kuormittavuuteen ja korkeampaa tutkintoa15.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Työllisyysrahasto on ensimmäistä kertaa aikuiskoulutustuen historiassa selvittänyt, miksi tuen saajat ovat päättäneet lähteä opiskelemaan. Tutkimuksessa kysyttiin mikä on tuen saajien kokema aikuiskoulutustuen vaikutus työuralle ja miten he kokivat tavoitteidensa toteutuneen. Tutkimukseen vastasi lähes 5 000 henkilöä. Aikuiskoulutustuen koettu vaikuttavuus -tutkimustuloksissa motivaatiosyinä työuran aikana opiskeluun korostuivat alanvaihtosuunnitelmat, nykytyön kuormittavuus sekä halu edetä uralla. Vastaajat saivat valita useista vaihtoehdoista itselleen kaikkein tärkeimmät motivaatiotekijät, lähes kaikki valitsivat vähintään kaksi motivaatiotekijää. Vastaajista 59 % kertoi, että alanvaihto oli yksi syy lähteä opiskelemaan aikuisiällä. Koulutukseltaan perusastetaustaisista vastaajista jopa 84 % kertoi alanvaihdon olevan syy opiskeluun. Alanvaihtosuunnitelmat toteutuivat vastaajista 68 % kohdalla niistä, jotka mainitsivat pohtineensa alan vaihtoa. Niistä, joiden koulutustausta oli perus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye