Vaasan kaupunki - Vasa stad

Aikuisten ryhmäliikuntaharrastamisen tauko jatkuu 6.2. saakka, uimahalli pysyy auki

Jaa
Aikuisten ryhmäliikuntatoiminnan tauko Vaasan kaupungin hallinnoimissa sisäliikuntatiloissa jatkuu 6.2. saakka.

Sulku perustuu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 19.1. tekemään päätökseen sekä Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän linjaukseen.

Aikuisilla tarkoitetaan vuonna 2002 ja sitä aiemmin syntyneitä. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että kaikki yli 18-vuotiaiden liikunta- ja urheiluharjoitukset perutaan Vaasan kaupungin hallinnoimissa sisäliikuntatiloissa 6.2. saakka. Näitä tiloja ovat urheilukeskus, urheiluhalli, Silverian liikuntatilat, Teeriniemen väestönsuoja, koulujen liikuntasalit sekä uimahalli.

- Uimahalli pysyy aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti avoinna yleisölle. Vain aikuisten vesiliikuntaryhmät uimahallin tiloissa on peruttu, kertoo liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen.

Myös liikuntapalveluiden järjestämä aikuisten ryhmäliikuntatoiminta, uimahallin vesijumpat sekä perheliikunnat ovat tauolla 6.2. saakka.

Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastaminen jatkuu ilman rajoituksia

Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastaminen ja seuratoiminta jatkuvat edelleen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti ilman rajoituksia. Seuratoiminnassa on kuitenkin tärkeää noudattaa harjoitusaikatauluja ja pitää huolta turvaväleistä ja maskien käytöstä pukuhuoneissa.

– On tärkeää, että tiloihin tullaan ja sieltä poistutaan sovitusti. Seuran vastuuhenkilö huolehtii siitä, etteivät ryhmät pääse sekoittumaan, eikä pukuhuoneissa ole eri ryhmiin kuuluvia henkilöitä, Lehtonen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vasa stad

Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye