Aikuisten taiteen perusopetuksen näyttely kertoo kodista ja omakuvista
19.5.2021 16:51:05 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kansalaisopisto Almassa voi opiskella aikuisten taiteen perusopetuksen opintokokonaisuudet joko kuvataiteissa tai käsityössä. Kuvataiteen opintokokonaisuus on nelivuotinen ja käsityön kolmivuotinen.
Näyttely levittäytyy pääkirjaston Teema-käytävälle sekä alakerran näyttelytiloihin. Kuvataiteen teokset ovat päättötöitä, ja käsityön teokset ensimmäisen vuosikurssin tuotoksia.
Grafiikkaa, valokuvaa, veistoksia ja tekstiilikollaaseja
Kuvataiteen päättötöiden teema on "Kotona".
- Kodin merkitystä on teoksissa tarkasteltu eri näkökulmista. Koti voi merkitä fyysistä tilaa ja omaa turvapaikkaa, mutta sen voi käsittää myös aatteena, ideologiana tai tuntemuksena. Kotiin voivat heijastua myös maailman ilmiöt, kuten kodittomuus tai luonnon tila, kuvailee taideaineiden suunnittelijaopettaja Maija Minni.
Kuvataiteen osalta näyttelyssä on esillä muun muassa installaatioita, valokuvaa, sekatekniikkaa, taidegrafiikkaa ja veistoksia.
Näyttelyn käsityön teokset ovat tekstiilikollaaseja ja huovutustöitä. Tekstiilikollaaseista löytyy teknisiä kokeiluja ja omakuva-aiheeseen liittyviä töitä.
- Omakuvissa on pohdittu muun muassa sitä, mitä kuva kertoo, ja millaisia merkityksiä värit välittävät. Huovutus-töiden aiheet, materiaalit ja tekniikat on valittu vapaasti, kertoo johtava tekstiilityön opettaja Teija Ohvo.
Yhteyshenkilöt
taideaineiden suunnittelijaopettaja Maija Minni, puh. 040 5373 106, maija.minni@edu.vaasa.fi
johtava tekstiilityön opettaja Teija Ohvo, puh. 040 5360 846, teija.ohvo@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Vilka nya objekt planeras i Vasa? Planläggningsöversikten för år 2026 har kommit ut13.3.2026 10:30:02 EET | Pressmeddelande
I Vasa stads planläggningsöversikt presenteras innevarande års objekt för planering av markanvändningen. I årets publikation lyfts bland annat ändringarna på Yles gamla tomt och i Dammbrunnen fram, liksom också vilken roll grönområden och naturen spelar i staden.
Mitä uutta Vaasaan suunnitellaan? Vuoden 2026 kaavoituskatsaus on julkaistu13.3.2026 10:29:10 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa käsitellään muun muassa Ylen tontin ja Tammikaivon alueen muutoksia sekä viheralueiden ja luonnon merkitystä kaupungissa.
Rösta på vem som får priset Årets kulturgärning i Vasa 202512.3.2026 16:46:25 EET | Pressmeddelande
De nominerade till priset Årets kulturgärning i Vasa 2025 har valts. Bland förslagen som invånarna lämnat in valde juryn från stadens kulturtjänster ut tre kandidater som går vidare. Du kan rösta på din favorit 16.3–16.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

