Ainetunnistuksen saaminen Suomeen olisi tärkeää - huumeiden käyttö ei ole koskaan turvallista
Muunto-hankkeen ja haittoja vähentävien terveysneuvontapisteiden työntekijät kuulevat toistuvasti tiedusteluja, joko huumeita käyttäville ihmisille suunnattu ainetunnistus on olemassa. Valitettavasti vastaus on toistaiseksi kielteinen, mutta Muunto-hanke yhteistyötahoineen edistää asiaa sinnikkäästi yhteiskunnallisen vaikuttamisen sekä tutkimuksen ja kansainvälisen näytön keinoin. Ainetunnistusta käsittelevä valtuustoaloite on syksyn aikana käsittelyssä Helsingissä.
Moni pelkää ainetunnistuksen viestivän aineiden käytön olevan turvallista. Siksi Muunto-hanke haluaakin painottaa, ettei tieto aineen sisällöstä tee käytöstä turvallista.
Kansainvälisten esimerkkien perusteella ammatilliseen päihdetyöhön ja vertaistoimintaan yhdistetyllä ainetunnistuksella on mahdollista kohdata ihmisiä nykyistä varhaisemmassa vaiheessa sekä ohjata päihdekäyttäytymistä riskitietoisempaan suuntaan. Haittojen vähentäminen ei siis merkitse haittojen vähättelyä.
Lue lisää yleisimmistä kysymyksistä Muunto-hankkeen sivuilta: https://muuntohanke.fi/faq
Lisätietoja:
projektikoordinaattori Miina Kajos, Muunto-hanke, A-klinikkasäätiö, miina.kajos(at)a-klinikka.fi, p. 050 3090 076
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki
tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi
A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
Väitöstutkimus: pakomatka arjesta voi päättyä riippuvuuteen8.5.2025 09:44:01 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki väittelee 16.5. Tampereen yliopistossa aiheesta, joka lisää ymmärrystä riippuvuuksien kehittymisestä. Tutkimus osoittaa, että todellisuuspakoisuus eli eskapismi ei ole vain hetkellinen tunne, vaan se voi ennustaa addiktioiden syntymistä. Jouhkin mukaan riippuvuudet kumpuavat usein halusta paeta arkea, jonka paineet, suoritusvaatimukset ja jatkuva mitattavuus ovat karanneet hallinnasta.
Addiktiokysely: äänestäjät pitävät huumekysymyksiä keskeisinä vaaleissa11.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön tuore Addiktiokysely osoittaa, että 57 % suomalaisista pitää huumekysymyksiä keskeisenä teemana tulevissa alue- ja kuntavaaleissa. Lähes puolet kansasta katsoo, että nuorten huumekuolemien taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset päätökset.
YleX Aamun PPP-karavaani ja Huolimöykky tien päällä pienentämässä lasten ja nuorten huolia4.4.2025 06:36:51 EEST | Tiedote
YleX Aamun Poikelus, Pehkonen ja Parikka ottavat jälleen karavaanin alleen koko päiväksi perjantaina 4.4. ja mukana on myös yksi erityinen matkustaja: Huolimöykky. PPP-karavaani käynnistää A-klinikkasäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton Huominen ilman huolimöykkyä -lahjoituskampanjan. Sen tuotoilla autetaan lapsia ja nuoria, joiden kotona on turvatonta.
Suomalaisista yli puolet rajoittaisi nettikasinoiden saatavuutta24.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Valtaosa suomalaisista (64 %) vastustaa nettikasinoiden sääntelyn höllentämistä ja edellyttää peliyhtiöiltä vastuullisuutta. A-klinikkasäätiön tuoreen Addiktiokyselyn mukaan 84 % pitää tärkeänä, että rahapelien tarjoajat tiedottavat pelaamisen riskeistä. Samalla 87 % vaatii tiukkaa ikärajavalvontaa lasten ja nuorten suojelemiseksi. Tulokset nostavat esiin ennaltaehkäisyn tärkeyden, kun hallitus valmistelee rahapelijärjestelmän uudistusta.
Suomalaiset vaativat vastuullisempaa alkoholipolitiikkaa – lasten turvallisuus huolettaa12.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Tuore A-klinikkasäätiön Addiktiokysely paljastaa, että suomalaisten suhtautuminen alkoholin kotiinkuljetukseen on kielteinen. Peräti 62 % ei pidä alkoholin myyntiä kotiinkuljetettuna hyvänä asiana. Samaan aikaan kansalaisilla on huoli lasten turvallisuudesta ja perheiden alkoholihaitoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme