Aivoliitto

Aivojen asialla -tunnustuspalkinto ET-lehdelle

Jaa

Aivoliitto ry:n myöntämän Aivojen asialla -tunnustuspalkinnon saa ET-lehti. Palkinto myönnetään keskiviikkona 25.10.2017 Helsingissä Magazine Symposiumissa.

ET-lehti on pitänyt säännöllisesti, monipuolisesti ja pelottelematta esillä aivoterveysaiheita palvellen näin lukijakuntaansa. Lehdessä aivoterveysviesti tavoittaa suomalaiset vaiheessa, jossa aivojen hyvinvointi alkaa kiinnostaa ja heidän on yhä mahdollista tehdä terveyttä edistäviä elämänmuutoksia. Asia on tuotu esille koskettavien henkilötarinoiden kautta. Erityismaininnan lehti ansaitsee tavasta, jolla se on antanut Sinua en jätä -blogistinsa kautta äänen AVH:n sairastaneen omaishoitajalle.

- On tärkeää, että aivoterveyteen liittyvistä asioista viestitään luotettavasti ja monimuotoisesti. Meidän kaikkien on hyvä pitää huolta aivoistamme, jotta jaksamme arjen pyörteissä, sanoo toiminnanjohtaja Tiina Viljanen Aivoliitosta.

- On hienoa saada tunnustusta asiantuntijoilta. Se innostaa toimitustamme uusiin, kiinnostaviin juttuihin. Aivot kaipaavat treeniä ja sitä me koitamme lukijoillemme ja verkkokävijöillemme tarjota. On myös hienoa, miten avoimesti haastateltavat kertovat omista sairaus- ja toipumiskokemuksistaan. Vertaistuella on parantava voima, sanoo ET:n päätoimittaja Riitta Korhonen.

Aivojen asialla -tunnustuspalkinto jaossa neljättä kertaa

Aivoliitto ry myöntää vuosittain Aivojen asialla -tunnustuspalkinnon henkilölle, työryhmälle tai teolle, joka edistää merkittävästi joko aivoterveyttä, puheen ja kielen ja/tai aivoverenkierto-häiriöiden hoitoa ja kuntoutusta.

Vuosi 2017 on Aivoliiton 40-vuotisjuhlavuosi, jonka suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vuoden teemana on aivot ja musiikki. Aivoliitto myöntää juhlavuotenaan kaikkiaan neljä tunnustuspalkintoa. Tämän vuoden ensimmäisen palkinnon sai eduskunnan AVH-ryhmä 22.3.2017. Järjestyksessä toisen palkinnon juhlavuoden aikana sai toimittaja Kaj Kunnas 8.6.2017. Kolmas palkinto jaettiin Puheterapeuttiliitto ry:lle 2.10.2017.

Aivojen asialla -veistoksen on tehnyt mynämäkeläinen seppämestari Marko Anttila. Se on valmistettu erikokoisista rautapaloista, jotka Anttila on takonut ja muokannut kuumana. Veistoksen jalusta on tammea.

- Olen koonnut veistoksen, joka kuvaa mielestäni aivolohkojen liittymistä toisiinsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Taottu rauta sopii tähän veistokseen hyvin.

Palkinnon saaja saa nimilaatan Aivoliiton toimitiloissa säilytettävään Aivojen asialla -veistokseen ja lisäksi veistoksen pienoismallin ja kunniakirjan.

Aivojen asialla -palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet Seinäjoen keskussairaalan neurologian toimintayksikkö vuonna 2015 ja Niilo Mäki Instituutti vuonna 2016.

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Tiina Viljanen
p. 040 833 1511
tiina.viljanen@aivoliitto.fi

Median yhteyshenkilö:
Järjestötiedottaja Susanna Manu
p. 044 724 4901
susanna.manu@aivoliitto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aivoliitto
Aivoliitto
Suvilinnantie 2
20900 TURKU

02 2138 200http://www.aivoliitto.fi

Aivoliitto ry on potilas- ja asiantuntijajärjestö, joka tukee edustamiensa ryhmien arjessa selviytymistä. Näitä ryhmiä ovat aivoverenkiertohäiriön sairastaneet ja heidän läheisensä sekä perheet, joiden lapsella tai nuorella on kielellinen erityisvaikeus.

Aivoliitto on yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka edistää toiminnallaan aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyä, kielellisen erityisvaikeuden varhaista tunnistamista sekä hyvää hoitoa ja kuntoutusta. Liiton perustehtävänä on oikeuksien valvonta, viestintä ja asenteisiin vaikuttaminen, AVH:n ennaltaehkäisy sekä yhdistystoiminta ja palvelut. Tutkimuksellaan liitto luo pohjaa toiminnalle. Aivoliitto tuo esiin puhevammaisten asioita sekä tarjoaa sopeutumisvalmennuskursseja, kuntoutusta, koulutusta ja terapiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aivoliitto

Kutsu Hossan luontokeskukseen sähköskootterien luovutustilaisuuteen 15.6.2017 klo 14.009.6.2017 14:57Kutsu

Ainutlaatuista Suomessa: Hossan kansallispuistossa voi liikkua esteettömästi sähköisillä apuvälineilläHossan uudessa kansallispuistossa voi vuokrata sähköisiä apuvälineitä esteettömään liikkumiseen. Ylä-Kainuun Osuuspankki ja Skand Oy lahjoittavat kaksi Leijona-sähköskootteria helpottamaan liikkumista puiston alueella. Tervetuloa sähköskoottereiden luovutustilaisuuteen Hossan Luontokeskukseen Suomussalmelle, Jatkosalmentie 6, torstaina 15.6.2017 klo 14.00. Lahjoituksen luovuttavat toimitusjohtaja Eija Sipola ja pankinjohtaja Antti Wallenberg Ylä-Kainuun Osuuspankista. Lahjoituksen ottaa vastaan järjestösuunnittelija Risto Lappalainen Aivoliitto ry:stä. Skootterit jäävät sovitusti vuokrauskäyttöön luontokeskukseen. Hossan kansallispuiston alueella esteetöntä liikkumista tuetaan aivan uudella kokonaisuudella Suomessa. Sähköisiä apuvälineitä voi käyttää kansallispuistossa noin 11 kilometrin matkalla. Kansallispuistossa on ainutlaatuinen esteettömien kohteiden verkosto majoittumisesta eril

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme