Aivojen immuunisolut eroavat toisistaan – voi avata uusia tapoja hoitaa aivosairauksia

Toisin kuin on luultu, aivojen immuunipuolustukseen osallistuvat mikrogliasolut eivät ole keskenään samanlaisia. Mikrogliasolujen uusi alaryhmä osoittautui hiirikokeissa tärkeäksi kognitiivisissa eli tiedollisissa toiminnoissa. Vastaavia mikrogliasolujen alaryhmiä on myös ihmisten aivoissa, mikä avaa mahdollisuuksia uusien aivosairauksien lääkehoitojen kehittämisen. Helsingin yliopiston, Karoliinisen instituutin ja Sevillan yliopiston tutkimus julkaistiin Nature Neuroscience -lehdessä 11. toukokuuta 2023.
Tutkijat tunnistivat mikrogliasolujen alaryhmän, ARG1-positiiviset mikrogliat. Tämän alaryhmän solut tuottavat arginaasi 1 -entsyymiä. Kehittyneiden kuvantamistekniikoiden avulla tutkijat havaitsivat, että hiiren kehityksen aikana ARG1-positiivisia mikrogliasoluja esiintyy aivoissa runsaasti, mutta aikuisissa yksilöissä ne ovat harvinaisempia. ARG1-positiiviset mikrogliat sijaitsivat sellaisilla aivoalueilla, jotka ovat tärkeitä kognitiivisille toiminnoille, kuten oppimiselle, ajattelulle ja muistille.
– Kognitio ja muisti tekevät meistä ihmisiä, ja mikrogliasolut ovat välttämättömiä aivojen oikeanlaiselle kehitykselle ja toiminnalle. Kognitiivinen heikentyminen on yleistä aivorappeumasairauksissa ja psykiatrisissa sairauksissa, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudissa, skitsofreniassa ja masennuksessa, sanoo neurotieteilijä ja tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Vassilis Stratoulias Helsingin yliopistosta.
– Mikrogliasoluilla on merkitystä lähes kaikkien aivosairauksien taustalla. Tämän vuoksi mikrogliat ovat tärkeitä ehdokkaita, kun etsitään uusia lääkevaikutuskohteita. Kun ymmärrämme paremmin näiden solujen perusbiologiaa, voimme tarjota uusia suuntia lääkekehitykselle ja ehkä lopulta hoitaa myös vaikeahoitoisia aivosairauksia, kertoo farmakologian ja lääkekehityksen professori Mikko Airavaara Helsingin yliopistosta.
Poikkeava käytös paljasti kognitiivisia puutteita
Tutkijat havaitsivat, että hiiret, joiden aivoissa ei ollut ARG1-positiivisia mikrogliasoluja, olivat vähemmän halukkaita tutkimaan uusia ympäristöjä. Tällainen poikkeava käytös oli hiirillä yhteydessä kognitiivisiin puutteisiin ja erityisesti oppimiselle ja muistille tärkeän aivojen hippokampuksen toiminnan heikentymiseen.
Tutkijat eivät havainneet eroja ARG1-positiivisten mikrogliasolujen ja viereisten, ARG1-negatiivisten mikrogliasolujen muodoissa. He uskovat, että näennäisen samankaltaisuuden vuoksi näitä mikrogliasoluja ei ole ennen tutkittu. Tutkijat vertailivat solupopulaatioiden RNA-profiileja ja havaitsivat, että molekyylitasolla ARG1-positiiviset mikrogliasolut erosivat merkittävästi viereisistä, ARG1-negatiivisista mikrogliasoluista.
Naarailla oireet korostuivat
Yksi tutkimuksen keskeisistä havainnoista oli myös, että mikrogliasoluihin liittyvät poikkeavuudet käyttäytymisessä sekä hippokampuksen toiminnan heikkeneminen olivat voimakkaampia naarashiirillä. Sukupuolten väliset erot on tunnettu ennestään esimerkiksi Alzheimerin taudissa, ja sairaus on naisilla yleisempi kuin miehillä. Myös mikrogliasolujen yhteys Alzheimerin tautiin on jo ennestään tunnettu ja lisääntyvän tutkimuksen kohde.
– Tämä tutkimus lisää ymmärrystämme aivojen kehityksestä ja mikrogliasolujen monimuotoisista rooleista. Tutkimus voi myös antaa uusia vihjeitä siitä, miten voisimme hoitaa neurologisia kehityshäiriöitä tai aivorappeumasairauksia, joissa on kognitiivinen komponentti ja eroja sukupuolten välillä, sanoo professori Bertrand Joseph Karoliinisesta instituutista.
Julkaisu:
Stratoulias, V., Ruiz, R., Kanatani, S. et al. ARG1-expressing microglia show a distinct molecular signature and modulate postnatal development and function of the mouse brain. Nat Neurosci (2023). https://doi.org/10.1038/s41593-023-01326-3
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vassilis Stratoulias (englanniksi)
Yliopistotutkija, neurotieteet
Helsingin yliopisto
vassileios.stratoulias@helsinki.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme