Ajanvaraus auki koronarokotuksen kolmanteen annokseen 60 vuotta täyttäneille ja sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluville
28.10.2021 16:21:09 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Myös laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat saavat kolmannen rokoteannoksen. Heidät rokotetaan paikan päällä.
Kolmas rokoteannos voidaan antaa aikaisintaan kuusi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Varaa siis kolmannen annoksen rokotusaika siinä vaiheessa kun on kulunut vähintään kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta.
Esimerkiksi 80–84-vuotiaiden rokotukset alkoivat Helsingissä 8.2.2021. Kolmansilla annoksilla rokottaminen alkaa tälle ikäryhmälle 3.11.2021. Taulukko, jossa arvio eri ikäryhmien rokotusaikataulusta.
Rokotuspisteet auki pidempään 1. marraskuuta alkaen
Keskistetyt rokotuspisteet ovat 1. marraskuuta lähtien auki ma-to klo 8.15-18 sekä pe klo 8.15-16. Keskistetyt rokotuspisteet ovat Jätkäsaaressa, Kannelmäessa, Myllypurossa ja Malmilla. Kaikki rokotuspisteet ja niiden aukiolot ovat osoitteessa hel.fi/rokotukseen.
Myös influenssarokotukset alkamassa
Influenssarokotukset alkavat 1. marraskuuta. Maksuttoman influenssarokotuksen saavat riskiryhmiin kuuluvat sekä heidän lähipiirinsä. Riskiryhmät ja lähipiirin tarkka määritelmä näkyvät täällä. Influenssarokotukseen täytyy varata aika. Nopeimmin ajan voi varata osoitteessa influenssarokotus.hel.fi. Ajan voi varata myös soittamalla numeroon 09 310 46300 (arkisin klo 8-16).
Jos haluaa samalla käynnillä kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen kolmannen annoksen niin se on mahdollista kunhan koronarokotuksen toisesta annoksesta on kulunut kuusi kuukautta ja kuuluu ryhmiin, jotka nyt saavat kolmannen rokoteannoksen. Tällöin riittää, että on varannut ajan influenssarokotukseen. Koronarokotukseen ei siis tarvitse varata erikseen aikaa. Influenssa- ja koronarokotukset annetaan samoilla rokotuspisteillä.
Puhelinajanvarauksessa ruuhkaa
Korona- ja influenssarokotusten puhelinajanvarauksessa on ruuhkaa. Suosittelemme siksi varaamaan ajan kolmanteen koronarokotukseen ja influenssarokotukseen verkossa osoitteessa koronarokotus.hel.fi sekä influenssarokotus.hel.fi.
Lisätietoja
Leena Turpeinen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja, leena.turpeinen@hel.fi, p. 09 310 52481
Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, timo.lukkarinen@hel.fi, p. 09 310 42700
Helsinkiläisten koronarokotukset - koronarokotus.hel.fi
Helsinkiläisten influenssarokotukset 2021 - influenssarokotus.hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
TBE-vaccinets (”fästingvaccinets”) rekommendationer har uppdaterats – även invånare i Västra Hertonäs erbjuds vaccin29.1.2026 08:06:23 EET | Pressmeddelande
Invånare i Västra Hertonäs (postnummer 00800) och Björnsö som är över 3 år får TBE-vaccinet (”fästingvaccinet”) genom att boka tid. Vaccin ges på hälsostationerna. Barn i åldern 3–6 år vaccineras på Östergatans familjecenter och grundläggande utbildningens barn och unga i skolan.
TBE- eli “punkkirokotteen” suositus laajentunut – myös Länsi-Herttoniemen asukkaille tarjotaan rokote29.1.2026 08:06:23 EET | Tiedote
Länsi-Herttoniemen (postinumero 00800) ja Karhusaaren yli 3-vuotiaat asukkaat saavat TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotuksen (”punkkirokotteen”) ajanvarauksella. Rokotuksia annetaan terveysasemilla. 3-6-vuotiaat lapset rokotetaan Itäkadun perhekeskuksessa ja perusopetuksen lapset ja nuoret kouluissa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 27.1. kokouksen päätöstiedote27.1.2026 19:31:13 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 27. tammikuuta 2026. Lautakunta päätti tässä kokouksessa yksimielisesti, että käyttämättä jätetystä ajasta perittävää maksua korotetaan vain lakisääteisen indeksitarkastustuksen verran (6,93 %). Maksu on 1.3.2026 alkaen 60,60 euroa. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Raskaana olevien NIPT-seulontatutkimukset jatkuvat Helsingin neuvoloissa27.1.2026 08:19:08 EET | Tiedote
Helsingin neuvolat tarjoavat odottaville äideille sikiöön kajoamattoman seulontatutkimuksen eli NIPT-tutkimuksen (non-invasive prenatal testing) myös vuonna 2026. Tutkimus on vapaaehtoinen ja maksuton, ja se korvaa tavallisen yhdistelmäseulonnan niille, joille se soveltuu.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 27.1. kokouksen ennakkotiedote23.1.2026 12:58:40 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 27. tammikuuta klo 16.15. Lautakunta jatkaa tässä kokouksessa käyttämättä jätetystä palvelusta perittävän maksun käsittelemistä. Lisäksi lautakunta käsittelee muun muassa tukipalveluna myönnettävää siivouspalvelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme