Ajatusten vahtimestari on kaikenikäisille soveltuva, sympaattinen ja oivaltava kirja, joka antaa työkaluja mielen hallintaan
22.5.2023 08:33:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kirjailija Petri Tamminen on tiiviin ilmaisun mestari. Hänen uutuusuuskirjansa Ajatusten vahtimestari on tärkeä kirja kaikenikäisille. Se on oivaltava tarina siitä, miten voi ryhtyä oman mielensä vahtimestariksi ja torpata ei-toivottujen ajatusten pääsemisen sisään omaan mieleen.
Niille voi vaikka sanoa: ”Ei tänään tänne, ei tuossa kunnossa”.
Inspiroivan kirjan avulla jokainen voi oppia tarkkailemaan, millaista sakkia omiin ajatuksiin on tänään tunkemassa, ja miettimään, onko kaikella sillä sittenkään oikeutta vaatia niin paljon ajatteluaikaa.
Sympaattisen lahjakirjan runsaan kuvituksen on tehnyt Ninka Reittu, joka tunnetaan mm. Prinsessa Pikkiriikki –kirjojen kuvittajana.
"Olen kärsinyt turhanaikaisesta häpeästä ja pelosta vuosikymmeniä. Aamuni alkavat eilistä häpeämällä ja tätä päivää pelkäämällä. Tätä tuskailua sivusta seurattuaan puolisoni Anu-Liisa on kysynyt minulta, eikö joku voisi pitää hiukan vahtia ajatusteni ovella ja katsoa, millaista sakkia sieltä on taas tunkemassa sisään. Kannustus ja kuuntelu ovat anteliaita lahjoja, mutta vielä suurempi lahja on näköjään se, kun saa kouraantuntuvan konstin, jolla voi ajatella omaa ajattelemistaan”, toteaa Tamminen kirjassaan.
Ajatusten vahtimestari on arvostelu- ja käsittelyvapaa 22.5.2023.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Fanni- ja Miu-sarjoista tuttujen tekijöiden uusi sarja alkaa: Nyt on opetellaan tunnetaitoja Junon kanssa!19.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Fanni Emotionsin Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat psykologi-kirjailijoita supersuosittujen lasten tunnetaitosarjojen takaa. Heidän uusi pienille koululaisille suunnattu Juno-sarjansa haluaa opettaa lapsille tunne- ja kaveritaitoja sekä innostaa lukemaan.
Kaksinkertainen August-voittaja Lina Wolff saapuu Helsinkiin toukokuussa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Kriitikoiden ja raatien ylistämä ruotsalaiskirjailija osallistuu Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleille. Hänen viimeisin romaaninsa, palkittu Ruumiit jotka hautasimme, ilmestyy suomeksi vierailun alla.
Vaihtovuosi Australiassa – surffausta, rakkautta ja itsensä etsimistä17.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Emmin vaihto-oppilasvuosi käynnistyy kurjasti, mutta kotiin ei kesken lähdetä. Janette Backin esikoisromaani ammentaa tekijänsä omista vaihto-oppilaskokemuksista Australiassa ja surffauksen opettamasta elämänfilosofiasta.
Viralliset KPop Demon Hunters -kirjat nyt Suomessa!16.3.2026 09:10:18 EET | Tiedote
Massiiviseksi kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut ja Oscar-gaalassa kahdesti palkittu KPop Demon Hunters hurmaa nyt myös kirjoina. Luvassa on puuhaa, julisteita ja tarinakirjoja kaikenikäisille kpop-faneille.
Palkitun tietokirjailijan elämäkerta Tekla Hultinista12.3.2026 11:38:40 EET | Tiedote
Uusi elämäkerta luo kiehtovan kuvan Tekla Hultinista, Suomen ensimmäisestä naistoimittajasta ja merkittävästä kansanedustajasta. Teos avaa Hultinin elämää, joka kietoutui osaksi Suomen kohtalonvuosia, ja antaa kuvan edistyksellisestä mutta vanhemmiten oikeistolaiseksi jyrkkenevästä vaikuttajanaisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


