Akateemikko, kirjailija Kirsi Kunnas in memoriam

Akateemikko Kirsi Kunnas (1924–2021) oli suuri runoilija, modernin suomalaisen lastenkirjallisuuden uranuurtaja ja rakastetuimpia kirjailijoitamme. Hänen nonsense-henkiset, huumorilla maustetut runonsa ovat käsite ja puhuttelevat aikuisia sekä lapsia.
Helsingissä taiteilijaperheeseen 14.12.1924 syntyneen Kirsi Kunnaksen ensimmäinen runoteos Villiomenapuu ilmestyi vuonna 1947. Lapsille hän ryhtyi kirjoittamaan 1950-luvulla. Kirsi Kunnas julkaisi 13 runokokoelmaa, satuja, loruja sekä aapisia ja lukukirjoja. Kunnas myös käänsi suomeksi useita lastenkirjoja sekä -runokokoelmia. Työnsä lastenkirjallisuuden parissa hän aloitti riimittelemällä suomeksi Hanhiemon iloisen lippaan, kokoelman englantilaisia lastenkamarirunoja.
Paitsi runoilijana, Kunnas tunnettiin myös aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän nosti esiin etenkin lapsille lukemisen merkitystä niin varhaisen vuorovaikutuksen kuin kielellisen kehityksen perustana. Kirsin Kunnaksen viimeiseksi jääneessä teoksessa Tiitiäisen metsä (2020) katse kohdistuu metsään ja sen monimuotoiseen merkitykseen. Esikoislastenrunokokoelmasta Tiitiäisen satupuu otettiin tänä vuonna 50. painos.
"Kirsi Kunnas ravisteli rohkeasti suomen kieltä ja haastoi aina uudet sukupolvet käyttämään kieltä uudella tavalla. Suuressa surussa lohduttaa Kirsin elinvoimainen ja rikas kirjallinen perintö, joka tulee elämään tulevien sukupolvien luennoissa", kertoo WSOY:n lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Paula Halkola.
WSOY perusti vuonna 2018 Kirsi Kunnas -nimikkopalkinnon. Palkinto on tunnustus kotimaiselle runoudelle. Se perustettiin kunnioittamaan Kirsi Kunnaksen 70-vuotista taiteilijauraa. Palkinnolla halutaan antaa tunnustusta runoilijoille, jotka osoittavat Kunnaksen tavoin runouden syvimmän merkityksen: kyvyn kiteyttää, puhuttaa, koskettaa, muuttaa meitä ja maailmaamme. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkinnon ovat saaneet tähän mennessä Helsinki Poetry Connection (2018) sekä Heli Laaksonen ja Niillas Holmberg (2020). Kirsi Kunnas -palkinnon myöntävät WSOY ja WSOY:n kirjallisuussäätiö.
Kirsi Kunnaksen kunniaksi perustettiin viime vuonna myös Tiitiäisen metsä -niminen ikimetsän suojelualue Ylöjärvelle.
Kirsi Kunnas sai työstään lastenkirjallisuuden parissa mm. Arvid Lydecken -palkinnon (1973), Lastenkulttuurin valtionpalkinnon (1996), kahdesti Topelius-palkinnon sekä neljä kertaa Valtion kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2000 hän sai Tampereen yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin akateemikon arvonimi sekä Kirjailijaliiton palkinto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula HalkolaKustantajaWSOY lasten- ja nuortenkirjat
Puh:0503414210paula.halkola@wsoy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
WSOY kustantaa monipuolisesti kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Vuonna 1878 perustettu WSOY on menneiden ja tulevien klassikkokirjojen kustantamo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Tiedote: WSOY:n kevään 2026 kirjat on julkistettu13.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
WSOY:n kevään katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_kevat_2026
Hanna Weseliuksen Pronominit on kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 20256.11.2025 11:45:00 EET | Tiedote
Hanna Weseliuksen Pronominit on kirjallisen taiturin upea teos aivan tavallisesta viimeisestä matkasta, maailmanlopusta ja huolenpidosta.
Heidi Nummen Petovala-romaani on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 20255.11.2025 11:35:00 EET | Tiedote
Heidi Nummen esikoisromaani on ajankohtainen ja mukaansatempaava romaani tytöstä ja ilveksestä sekä luonnonsuojelijoiden kohtaamasta vastustuksesta.
JHT – Missio vai mielenrauha -kirjaa on myyty 50 000 kappaletta kolmessa viikossa25.9.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Ilmiöksi nopeasti muodostunut Oskari Saaren ja Jare Tiihosen JHT – Missio vai mielenrauha -teos on onnistunut kolmessa viikossa rikkomaan 50 000 myydyn kappaleen rajan. Se on suomalaiselle tietokirjalle poikkeuksellinen saavutus.
Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Venäjä ajaa Suomen välikappaleeksi valtablokkien yhteenottoon18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ilkka Remeksen tänään ilmestyvässä Punarutto-trillerissä Kreml löytää lännen vastaisen taistelun välineeksi salaisuuden, joka romahdutti itäblokin vajaat 40 vuotta sitten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
