Akatemialta Jyväskylän yliopistoon seitsemän hankerahoitusta kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen – yhteissumma lähes kolme miljoonaa

Jaa

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on osoittanut Jyväskylän yliopistoon kaikkiaan seitsemän uutta akatemiahankerahoitusta. Monissa hankkeissa on mukana vahvaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Valinnassa toimikunta painotti erityisesti sellaisia akatemiahankkeita, joissa korkea laatu yhdistyy vahvaan akateemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sekä tieteen uudistumiseen. Toimikunta rahoittaa korkealuokkaisia hankehakemuksia kansainväliseen vertaisarviointiin perustuen. Tällä kerralla hankkeiden läpimenoprosentti nousi yli 16 prosentin.

– Tänä vuonna rahoitettavat hankkeet edustavat laaja-alaisesti ja usein myös monitieteisesti kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen eri tieteenaloja ja suuntauksia. Moniin hankkeisiin sisältyy myös vahva yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ulottuvuus, toimikunnan puheenjohtaja, professori Petri Karonen arvioi.

Akatemiahankkeen rahoitus käytetään tutkimusryhmän palkkaamiseen ja muihin tutkimuskuluihin. Neljäksi vuodeksi myönnettävä rahoitus ohjataan yliopistolle tai muulle tutkimusorganisaatiolle, joka vastaa akatemiahankkeen rahoituksen käytöstä.

Jyväskylän yliopistoon hankerahoituksen saivat: 

Antero Holmila (Hela): Notkeat neutraalit: Suomen, Ruotsin ja Sveitsin talouspolitiikka OPEC maihin, 1973–1986, 500 000 euroa

Hankkeessa tutkitaan miten Suomen, Ruotsin ja Sveitsin kauppasuhteet rakentuivat Lähi-Idän öljyntuottajamaihin öljykriisistä (1973) öljyn hintaromahdukseen (1986). Hypoteesinä on, että toisin kuin läntiset sotilasmahdit, jotka käyttivät turvallisuuspolitiikkaa kaupanteon välineenä, puolueettomat maat valjastivat puolueettomuuden kauppapoliittiseksi resurssiksi. Perspektiivi nojaa "uuteen diplomatian historiaan", joka ei vedä rajalinjoja "valtion" ja "yksityisten" toimijoiden välille, vaan käsittää molemmat alueet aktiivisiksi diplomaattisiksi toimijoiksi.

Mikko Kuronen (Kivi), Vieraskielisen suullisen vuorovaikutuksen automaattinen arviointi / Konsortio: AASIS, 280 000 euroa

Suullisen vuorovaikutuksen arviointi on perinteisesti tarkoittanut sitä, että mitataan kuulonvaraisesti havaittavia pragmaattisia taitoja. Katse, eleet ja kehonliikkeet esiintyvät arviointiasteikoissa vain harvoin. AASIS-hankkeessa tutkitaan suomen L2-aikuisopiskelijoita. Tutkijat selvittävät, mitkä kielelliset ja ei-kielelliset vuorovaikutuspiirteet vaikuttavat ihmisten antamiin arvioihin puhumistaidostaan. Lisäksi kehitetään automaattiseen puheentunnistukseen (ASR) perustuvia keinoja mitata puhumistaitoa.

Juha-Antti Lamberg (Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu): Tapahtumattomat tapahtumat strategiassa ja liiketoimintahistoriassa, 497 217 euroa

Johtajien ja yrittäjien tekemät päätökset ja niiden seuraukset ovat keskeinen osa strategisen johtamisen ja yrityshistorian tutkimustraditiota. Tapahtumat, joita ei tapahdu, ovat kuitenkin saaneet vähemmän huomiota. Hankkeessa tutkitaan mikrohistorian keinoin tapahtumia, jotka eivät toteutuneet tai toteudu. Miten ja miksi tapahtumattomat tapahtumat ilmenevät strategiaprosesseissa ja organisaatioiden historiallisessa kehityksessä?

Geoffrey Luck (Mutku): Elämän rytmi: Musiikin tempon mallinnus koko elinkaaren ajan, 472 796 euroa

Tempo on musiikin olennainen ominaisuus. Projektissa tarkastellaan tempon hidastumista artistien uran aikana, kuuntelijoiden tempomieltymyksiä iän funktiona ja kehitetään uusia laskennallisia menetelmiä musiikillisen tempon mittakaavatutkimukseen. Tavoitteena on luoda laatuaan ensimmäinen malli musiikillisesta temposta koko elinkaaren ajalta.

Minna Suni (Kivi): Kieli, kiinnittyminen ja kuuluminen: ukrainalaiset osana maaseudun koulu- ja työyhteisöjä ja niiden muutosta, 500 000 euroa

Monitieteinen hanke tarkastelee ukrainalaisten asettumista maaseudulle erityisesti kielen, kuulumisen ja kiinnittymisen näkökulmasta. Tutkimus toteutetaan Suomessa ja Unkarissa, ja se kohdistuu kolmeen ryhmään: alkuaan sesonkityökontaktien kautta maaseudulle tulleisiin henkilöihin, opetus- ja terveydenhuollon alalle kouluttautuneisiin ns. kansainvälisiin osaajiin sekä nuoriin, jotka ovat siirtymässä perusopetuksesta toiselle asteelle.

Heli Valokivi (Yfi): Yli 65-vuotiaiden media- ja robottilukutaidot (MediaRoboLit 65+) / Konsortio: MediaRoboLit 65+, 279 999 euroa

Medialukutaitoja tarvitaan erityisesti suhteessa verkossa välitettyihin uutisiin ja terveystietoon, viestintään sekä robotteihin. Laadullisen ja määrällisen aineiston avulla hanke tuottaa uutta tietoa yli 65-vuotiaiden Suomessa asuvien media- ja robottilukutaidoista sekä niihin liittyvistä tukitarpeista. Tulokset auttavat lainsäädännön valmistelussa ja toimeenpanossa, poliittisten linjausten tekemisessä ja käytännön tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten media- ja robottilukutaitoa sekä heidän oppimistaan, hyvinvointiaan ja osallisuuttaan yhteiskunnassa.

Lina van Aerschot (Yfi): Elämää muistisairauden kanssa: sosiaalisrelationaalinen näkökulma kestävään hoivaan / Konsortio: SOREMO, 192 318 euroa

Muistisairautta sairastavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti ja kysymykset hoivan järjestämisestä sosiaalisesti kestävillä tavoilla ovat äärimmäisen ajankohtaisia. On välttämätöntä kuulla muistisairaita ja heidän omaishoitajiaan nykyistä paremmin. Tässä hankkeessa Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen sekä THL:n tutkijat selvittävät, millaista on sosiaalisesti kestävä hoiva, kun otetaan lähtökohdaksi muistisairaiden ihmisten ja heidän omaistensa näkökulma.

Lisätietoja:

Antero Holmila, +358408093381, antero.holmila@jyu.fi

Mikko Kuronen, +358408053242. mikko.j.kuronen@jyu.fi

Juha-Antti Lamberg, +358505771698, juha-antti.lamberg@jyu.fi

Geoffrey Luck, +358505762286, geoff.luck@jyu.fi

Minna Suni, +358408053226, minna.suni@jyu.fi

Heli Valokivi, +358406641514, heli.valokivi@jyu.fi

Lina van Aerschot, +358408053767, lina.vanaerschot@jyu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 8.5.20248.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 8.5.2024 Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlaluentonsa pitivät solu- ja molekyylibiologian professori Lotta-Riina Sundberg, kulttuurienvälisen ja digitaalisen viestinnän professori Marko Siitonen, terveyden edistämisen professori Sami Kokko, liikunnan neurotieteen professori Harri Piitulainen ja tietojärjestelmätieteen professori Markus Salo. Tilaisuuden tallenne julkaistaan Moniviestimessä.

Väitös: Kokovalikoimaton kalastus on kestävää kalastusta8.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja häikäilemättömästi hyväkseen. Hyvä esimerkki tällaisesta käyttäytymisestä on liikakalastus. Vuosittain pyydystetään 90 miljoonaa tonnia kalaa, minkä seurauksena populaatiokoot pienenevät nopeasti ja populaatioissa tapahtuu evolutiivisia muutoksia. Tällöin muutokset keskeisissä kalojen kelpoisuuteen vaikuttavissa ominaisuuksissa, kuten kasvussa, lisääntymisessä ja käyttäytymisessä ovat kauaskantoisia perimän muutoksen myötä.

Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus6.5.2024 17:15:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye