Akava: Hallituksen on keskityttävä budjettiriihessä vahvistamaan osaamista ja työllisyyttä
30.8.2019 06:00:00 EEST | Akava ry | Tiedote
– Työllisyystavoitteen toteutuminen on elintärkeää. Hallituksen pitää keskittyä ensisijaisesti osaamisen vahvistamiseen ja TKI-panostuksiin. Nyt pitää tehdä sekä lyhyen että pitkän aikavälin päätöksiä, joiden kautta syntyy uutta työtä, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Akava painottaa, että budjetissa täytyy pitää kiinni hallitusohjelmassa päätetystä 60 miljoonan euron lisärahoituksesta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen. Toimet oppivelvollisuuden pidentämiseksi on aloitettava, sillä sen avulla nostetaan yleistä osaamisen tasoa ja kohennetaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tilannetta työmarkkinoilla.
– Kysymys korkeakoulujen rahoituksen aikaistamisesta voitaisiin ratkaista myöntämällä hallituskauden alussa 60 miljoonan euron rahoitus, joka koottaisiin luopumalla päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuesta aiottua aikaisemmin, sanoo Akavan yhteiskunta-asioiden päällikkö Vesa Vuorenkoski.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan panostuksissa tavoitteena tulee olla neljän prosentin BKT-osuus.
– Jotta saavutamme neljän prosentin tason innovaatiotoiminnassa vuoteen 2027 mennessä, hallituksen pitää tehdä päätökset lisärahoituksesta jo ensi vuoden budjetissa. Valtion omaisuuden myyntituloista voidaan osoittaa rahoitusta innovaatiotoiminnan tukiin. Päätös tukisi hallituksen tulevaisuusinvestointeja eikä myyntituloja käytettäisi juoksevien menojen kattamiseen. Tällä rahoituksella pitää syntyä uusia työpaikkoja, sanoo Fjäder.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjäder@akava.fiVesa Vuorenkoskiyhteiskunta-asioiden päällikkö
Puh:+358407426082vesa.vuorenkoski@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
