Akava: Hallitusohjelman kirjaukset osaamisesta oikeansuuntaisia – tulevaisuuspanostukset jäävät riittämättömiksi
3.6.2019 11:49:40 EEST | Akava ry | Tiedote
– Hallitusohjelmassa ei mielestämme ole tarpeeksi kunnianhimoa kohdata 2030-luvun osaamisen haasteita. Se on osalle suomalaisista hyvä, mutta tulevaisuusinvestoinnit kokonaisuutena eivät vie Suomea eteenpäin, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
– Hallitusohjelman linjaus innovaatiopanostuksista Business Finlandin tukiin on hyvä suunta, mutta tavoitteena tulisi olla neljä prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2027 mennessä, Fjäder jatkaa.
Hallitusohjelmassa päätetty oppivelvollisuuden pidentäminen turvaa paremmin jokaiselle vähintään toisen asteen tutkinnon suorittamisen ja luo polkua työllistymiseen.
– Lisävoimavarat varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen ovat tärkeitä tulevaisuusinvestointeja. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut saavat jatkossa indeksikorotukset, mutta korkeakoulujen rahoitusta ei edelleenkään saada nostettua kansainväliselle tasolle. Jatkuvan oppimisen konkreettiset tavoitteet jäävät liian epäselviksi hallitusohjelmassa, Fjäder huomauttaa.
Perhevapaauudistuksen toteuttamisesta tehtiin kauan odotettu päätös.
– Uudistuksen tulee lisätä työelämän ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ja perheiden valinnanmahdollisuuksia. Lisäksi Akava edellyttää valmistelulta, että uudistuksella on myönteinen vaikutus työllisyyteen, Fjäder korostaa.
Hallitusohjelma perustuu liiaksi oletukseen, että talous kehittyy suotuisasti. Julkisen talouden tasapaino ja työllisyydestä huolehtiminen edellyttävät kykyä reagoida nopeasti, jos suhdanne edelleen heikkenee.
– On hyvä, että uusia työpaikkoja pyritään luomaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä. Hallituksella on kuitenkin päävastuu edellytyksistä uusien työpaikkojen syntymiseen. Erityisesti toimenpiteitä on suunnattava siihen, että pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysastetta saadaan merkittävästi nostettua, Fjäder sanoo.
Sisäisen turvallisuuden hoitoon lisätään noin 300 ja ulkoisen turvallisuuden hoitoon noin 100 henkilötyövuotta.
– Turvallisuustilanne on muuttunut, joten resurssien lisääminen on jatkossakin välttämätöntä. Puolustusvoimien työaikalaki, joka on vuodelta 1970, tulee uudistaa, Fjäder edellyttää.
Akava pitää myönteisenä, että hallitusohjelmassa on linjaus kilpailukieltojen käytöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjäder@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote
Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
