Akava ry

Akava ja Akavan sote-liitot vetoavat huolehtimaan perustason palveluista myös poikkeusaikana

Jaa
Akava ja Akavan sosiaali- ja terveysalan liitot ovat huolissaan kuntien vaihtelevista käytännöistä sosiaali- ja terveydenhuollon perustason työn toteuttamisessa. Tilanne asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata.

Joissakin kunnissa ennaltaehkäisevä ja kuntouttava työ sekä pitkäaikaissairauksien hoito on käytännössä ajettu alas, toiset ovat lähteneet kehittämään aktiivisesti uusia palvelun muotoja. Kuntien vastuulla on järjestää myös esimerkiksi mielenterveyspalvelut. Ne ovat vaarassa supistua koronakriisin vuoksi, vaikka kuormittavassa tilanteessa palvelujen saatavuutta pitäisi parantaa.

– Akavan sosiaali- ja terveysalan liittojen yhteinen huoli on, että syksyllä Suomea odottaa kasautunut palvelutarve, kun perustason sosiaali- ja terveyspalveluja on ajettu alas. Näin on tehty paikoitellen jo ennen kuin tilanne esimerkiksi henkilöstöpulan takia siihen pakottaisi, toteaa Akavan sosiaali- ja terveyspolitiikka -toimikunnan puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Huolta aiheuttaa palvelutilanteen kärjistyminen myös siksi, että kuntien heikkenevä taloustilanne ajaa niitä nopeisiin sopeuttamistoimiin, esimerkiksi henkilöstön lomauttamiseen. Tilanteen normalisoiminen vaikeutuu entisestään, jos erityisesti pienemmät yrittäjät ajautuvat konkurssiin palvelujen väliaikaisen alasajon takia.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä on kunnissa siirretty nopealla aikataululla toisiin tehtäviin, mikä on sinänsä hyvä, jos tarvetta siihen on. Työnantajien tulisi kuitenkin muistaa myös näissä tilanteissa riittävä perehdytys sekä henkilöstön terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen, jotka kuuluvat yhä lain mukaan työnantajan velvollisuuksiin, muistuttaa Akavan johtava asiantuntija Hanna-Maija Kause.

Akavan sote-liitot vetoavat kuntiin, että ne varautuisivat ennalta lähikuukausina edessä olevaan kasvavaan palvelutarpeeseen, joka syntyy, kun perustason kiireettömiä palveluja on ajettu alas nykyisessä kriisitilanteessa. Varautumisessa on tärkeää hyödyntää yksityissektorin palvelukapasiteettia. Kuntien tulisi jakaa parhaita käytäntöjä palvelujen kehittämisestä keskenään.

Akavan sote-liitot toivovat, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa kuntia, sairaanhoitopiirejä ja Kelaa palvelujen ylläpitämiseen mahdollisimman normaalisti ja kehittämään etäpalveluja. Tämä on tärkeää, jotta lähikuukausina tilanne ei kriisiydy tarpeettomasti hoitamattoman perustason palvelutarpeen takia.

Lisätietoja:

Akavan sosiaali- ja terveyspolitiikka -toimikunnan puheenjohtaja Tero Ristimäki, puh. 040 583 2657, tero.ristimaki@talentia.fi

Akavan johtava asiantuntija Hanna-Maija Kause, puh. 050 566 7949, hanna-maija.kause@akava.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akavan uusi historiateos Osaamisen ja vaikuttamisen voima – Akava 1950–2025 tuo esille uutta tutkimustietoa Akavan kehityksestä11.12.2025 10:00:59 EET | Tiedote

Akava perustettiin nimellä Akateemis-ammatillinen valtuuskunta 14. joulukuuta 1950. Akava on teettänyt toimintansa 75-vuotisjuhlan kunniaksi uuden historiateoksen. Se koostuu kolmesta tutkimusartikkelista, jotka valottavat Akavan järjestöllistä kehitystä, työmarkkinaedunvalvontaa ja koulutuspoliittista vaikuttamista. Teoksen ovat laatineet historiantutkijat Sari Aalto, Ilkka Levä ja Samu Nyström. Sen on kustantanut Siltala.

Akava: Lakimuutos tuo lisää perusteettomia määräaikaisuuksia vakituisten työsuhteiden sijaan ja kasvattaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä11.12.2025 08:00:38 EET | Tiedote

Akava varoittaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kasvun riskistä, jos hallituksen esitys perusteettomien määräaikaisuuksien mahdollistamiseksi hyväksytään ja se etenee lainsäädännöksi. Lakimuutos heikentäisi myös nuorten ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden asemaa työelämässä sekä lisäisi epävarmuutta työelämässä. Akava korostaa, että uudistusta ei pidä toteuttaa hallituksen esittämässä muodossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye