Akava: Tohtorien työllistyminen monipuolistuu, mutta uraohjaukselle on kysyntää
13.2.2019 08:00:30 EET | Akava ry | Tiedote
– Suomen talous ja kansalaisten hyvinvointi ovat perustuneet korkeaan koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen. Tämä on jatkossakin strategia, jolla voimme menestyä. Tohtoritutkinnot edustavat korkeinta koulutusjärjestelmän kautta tuettua ja tuotettua osaamista. Jotta voimme hyödyntää tutkimustietoa tehokkaasti, tutkimuksen osaajien pitää työllistyä kaikille yhteiskunnan sektoreille, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
– Suomen tutkimus- ja kehitys -intensiteetti pitää nostaa vuoteen 2030 mennessä neljään prosenttiin, kuten vuoteen 2030 ulottuvassa tutkimus- ja innovaationeuvoston visiossa sekä opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen visiossa on asetettu tavoitteeksi. Tähän ei päästä, jos yrityssektorilla tutkimus- ja kehitystoiminnassa työskentelevästä henkilöstöstä vain 6 prosenttia on tohtoreita, Fjäder jatkaa.
– Noin kolmannes tohtoritutkinnon suorittaneista voi odottaa työllistyvänsä yliopistoon. Tohtoriksi valmistuvien on saatava monipuolisesti kontakteja ja tehtävä yhteistyötä yritysten sekä julkisen ja kolmannen sektorin työpaikkojen kanssa, jotta niiden osaamistarpeisiin voidaan vastata tulevaisuudessa paremmin, sanoo Akavan johtava asiantuntija Ida Mielityinen.
– Jatkuva vuoropuhelu yliopistojen ja muiden työelämäsektorien kesken on tärkeää, jotta tohtorikoulutuksessa reagoitaisiin uuden tiedon tarpeisiin. Nuorilla tutkijoilla on usein näköalapaikka uuden tutkimustiedon ja yhteiskunnan uudistamistarpeiden välissä. Monet kiinnostavat tutkimustulokset sijoittuvat perinteisten tieteenalojen rajapinnoille, Mielityinen sanoo.
– Erityisesti kaivataan lisäpanostuksia ja tukitoimia, jotta ulkomaiset nuoret tutkijat työllistyvät ja jäävät Suomeen tohtorintutkinnon valmistuttua. Olisi hyvä miettiä taloudellisia kannusteita työpaikoille palkata tohtoreita. Tohtoreita tarvitaan yritysten lisäksi aiempaa enemmän julkisessa hallinnossa ja kolmannella sektorilla, jotta Suomi voi kehittyä tutkitun tiedon hyödyntämisen kärkimaaksi, toteaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija S. Peltola.
– Tutkijat pitää nähdä ammattilaisina myös väitöskirjavaiheessa. Ammattimaisuutta tukee kestävä ja pitkäjänteinen rahoituspohja: väitöskirjahankkeeseen tulisi myöntää kerralla koko hankkeen kestävä rahoitus. Lisäksi väitöskirjatutkimuksen ohjausta pitää uudistaa. Sen pitää olla laaja-alaista, jotta se tukee nuoren tutkijan urakehitystä ja ottaa huomioon mahdollisuudet työelämän eri sektoreilla, Peltola jatkaa.
Peltolan mukaan tutkijanuran houkuttelevuutta lisäisi merkittävästi, että tutkijoille tarjottaisiin tasavertaiset työskentelyolosuhteet yliopistoissa rahoitustapaan katsomatta. Suuri osa tohtorikoulutettavien rahoituksesta tulee säätiöiltä apurahoina. Yliopistojen kannattaisi kilpailla apurahalla tutkimusta tekevistä tarjoamalla hyviä työskentely-ympäristöjä. Esimerkiksi ennaltaehkäisevän työterveyshuollon järjestäminen apurahalla työtään tekeville olisi selkeä panostus tulevaisuuteen.
Tohtorien työllistymistä on edistetty tohtoreita yrityksiin rekrytoivalla Post Docs in Companies (PoDoCo) -ohjelmalla sekä Tohtos-hankkeella. Itä-Suomen, Oulun, Tampereen, Turun, ja Vaasan yliopiston tutkijakoulut kehittivät yliopistojensa työelämäyhteyksiä tohtorikoulutuksessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Tohtos-hankkeessa (Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen). Hankkeen päätösseminaari pidetään tänään.
Lue lisää aiheesta: Tohtori rakentaa yhteiskuntaa laaja-alaisesti
Lisätiedot
Puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava, puh. 0400 609 717
Johtava asiantuntija Ida Mielityinen, Akava, puh. 050 594 0731
Puheenjohtaja Maija S. Peltola, Tieteentekijöiden liitto, puh. 0400 645 497
Toiminnanjohtaja Johanna Moisio, Tieteentekijöiden liitto, puh. 0400 874 135
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Akavan liittojen jäsenmäärä laski hienoisesti vuonna 202527.2.2026 13:00:31 EET | Tiedote
Akavan liitoissa oli 619 090 jäsentä vuoden 2026 alussa. Määrä laski hienoisesti edellisvuodesta, yhteensä 4 834:llä eli 0,8 prosenttia. Maksavien jäsenten määrä oli 435 145, missä tuli laskua edellisvuodesta 0,8 prosenttia. Opiskelijajäsenten määrä nousi 0,4 prosenttia eli 510:llä, ja Akavan liitoissa on 127 914 opiskelijajäsentä.
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:51:05 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Muistutuskutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila24.2.2026 08:02:37 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Kutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila19.2.2026 11:37:23 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Akava: Uusi Akava Works -selvitys: asiantuntijatyön murros vaatii jatkuvaa oppimista sekä johtamisen kehittämistä11.2.2026 07:53:11 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -selvitys ”Työelämätutkijoiden näkemyksiä asiantuntijatyön muutoksesta” tuo tietoa työelämän muutosvoimista ja niiden vaikutuksista asiantuntijatyöhön erityisesti työn tuottavuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Selvitys ehdottaa toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja ehkäistä kielteisiä muutoksia. Sen on laatinut E2 Tutkimus Akava Worksin toimeksiannosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
