Akavan Erityisalat: Aktiivimalli purettava nopeasti
22.8.2019 12:22:34 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Akavan Erityisalat kannattaa aktiivimallin leikkurin ja velvoitteiden purkamista mahdollisimman pian.
– Aktiivimallin leikkuri ja velvoitteet ovat toimineet juuri niin huonosti kuin mitä ennakoimme kannanotoissamme jo ennen mallin käyttöönottoa. Malli ei kohtele työttömiä yhdenvertaisesti, koska mahdollisuudet työllistyä ja kouluttautua vaihtelevat eri puolilla maata, sanoo edunvalvonnan päällikkö Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.
– Mallin on muun muassa todettu leikkaavan erityisesti ikääntyneiden työnhakijoiden työttömyyspäivärahaa.
Akavan Erityisalojen kulttuurin, hallinnon, hyvinvoinnin ja viestinnän asiantuntijoista ja lähijohtajista koostuvassa jäsenkunnassa aktiivimallin työllistävä vaikutus on ollut matala. Liiton jäsenten työttömyyskassan, Erkon asiakaskyselyyn vastanneista työttömistä vain 2 prosenttia ilmoitti saaneensa mallista apua työllistymiseen. Kyselyyn vastanneista lähes 1 400 korkeakoulutetusta yli puolet kertoi kokevansa aktiivimallin päinvastoin lannistavana.
Hyvän lainvalmistelun ja hyvän hallinnon
periaatteita ei noudatettu
Akavan Erityisalat katsoo, että aktiivimalli-uudistuksesta on runsaasti opiksi otettavaa hyvän lainvalmistelun ja hyvän hallinnon periaatteiden näkökulmasta.
– Mallin tarkoitus oli hyvä, mutta puutteellisen lainvalmistelun pohjalta suorastaan jääräpäisesti läpi ajetun lain toimeenpano epäonnistui, sillä valmistelussa käytännön toteutus jätettiin aivan liian vähälle huomiolle. Perustuslain tai työttömyysturvan asiantuntijoita ei kuultu, vaikka varsin moni esitti perusteltua kritiikkiä ja vastalauseita jo valmisteluvaiheessa. Mallin käytännön toimeenpanoon varattiin myös liian vähän resursseja, Helena Lamponen ihmettelee.
Aktiivimalli on osa työttömyysturvalakia ja siten sosiaaliturvalainsäädäntöä, jolla turvataan toimeentuloa työttömyyden aikana. Tämän vuoksi huolestuttavaa on, että ei noteerattu myöskään kansalaisten ääntä ja kokemusta sekä vaatimusta mallin korjaamisesta niin, että työtön pystyisi täyttämään aktiivimallin velvoitteet yhdenvertaisesti eri puolilla maata. Laaja kansalaisaloite tai ammattiliittojen jäsenten valtava mielenilmaus eivät saaneet vastakaikua.
Akavan Erityisalat on vedonnut aktiivimallin purkamiseksi kannanotoissaan ensimmäistä kertaa jo kesäkuussa 2017. Liitto osallistui myös aktiivimallia vastustavaan mielenilmaisuun 2.2.2018. Työttömyyskassa Erkon kyselyn tulokset työttömien aktiivimallia koskevista kokemuksista julkistettiin 14.12.2018.
Lakimuutos aktiivimallin leikkureiden ja velvoitteiden kumoamiseksi on parhaillaan lausunnolla. Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausunnot 9.9.2019 mennessä. Myös Akavan Erityisalat antaa tässä asiassa lausunnon.
Lisätietoja: Helena Lamponen, edunvalvonnan päällikkö, Akavan Erityisalat, helena.lamponen@akavanerityisalat.fi, p. 0201 235 352
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi, 040 525 8582
Helena Lamponen, Akavan ErityisalatEdunvalvonnan päällikkö. Työlainsäädäntöä koskevat kysymykset.
Puh:0201 235 352, 040 631 7660helena.lamponen@akavanerityisalat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Espoo ja Vantaa leikkaavat henkilöstöä – ja elinvoimaansa28.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Akavan Erityisalat sekä sen jäsenyhdistykset Specia ja Kumula kritisoivat Espoon ja Vantaan yt-prosessien lopputulosta, joka osuu lyhytnäköisesti mm. hyvään hallintoon ja Espoossa kirjastoihin. – Suurilta työnantajilta olisi odottanut parempia vaikutusarviointeja ja vastuullisempaa työnantajapolitiikkaa, liitot sanovat.
Tutkimus: Humanistinen koulutus antaa vahvan pohjan työelämään23.10.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Humanistien työmarkkinatilanne on rohkaiseva laajoista julkisen ja järjestösektorin leikkauksista huolimatta. Humanistinen koulutus yhdistettynä soveltaviin työelämävalmiuksiin antaa vahvan yhdistelmän työllistyä monipuolisesti. Tiedot ilmenevät laajasta, Akavan Erityisalojen humanistijäsenistöön suunnatusta kyselytutkimuksesta, joka julkistettiin liiton Humanistipäivässä 23.10.2026.
Akavan Erityisalat: Suomi tarvitsee Humanististrategian23.10.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Yksin teknis-taloudellisella osaamisella ei ratkaista aikamme monitahoisia ongelmia, joista suurin osa on ihmisen aiheuttamia. Ihmistieteiden näkökulma on välttämätön, jotta päätöksenteon laatu paranee. - Tarvitsemme Suomeen Humanististrategian matemaattis-luonnontieteellisten koulutusalojen LUMA-strategian tueksi, esittää Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Pasi Hario. Akavan Erityisalat edustaa jäsenyhdistyksineen laajasti humanistialojen korkeakoulutettuja.
Kutsu Humanistipäivään Helsingin yliopistolle 23.10.202619.10.2026 07:07:00 EEST | Kutsu
Julkistamme humanistien työuramyyttiä murtavan jäsentutkimuksen tulokset 23.10.2026 Humanistipäivässämme Helsingin yliopistolla. Päivässä myös kiinnostavia puheenvuoroja humanistisen koulutuksen merkityksestä. Mukana mm. Janne Saarikivi ja Ilmari Käihkö. Puheenvuoroja voi seurata paikan päällä tai striimin välityksellä.
Kutsu tutkimusjulkistukseen ja Humanistipäivään Helsingin yliopistolle 23.10.20267.10.2026 10:06:17 EEST | Kutsu
Julkistamme humanistien työuramyyttiä murtavan Humanistinen koulutus ja työelämä -tutkimuksen tulokset 23.10.2026 Humanistipäivässämme Helsingin yliopistolla. Tutkimuksen on toteuttanut Taso Research Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

