Akavan Erityisalat: Huomio Akavan tulevaan puheenjohtajakauteen
26.8.2022 07:57:23 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Akavan Erityisalat on huolissaan Akavan ympärillä parhaillaan vallitsevasta julkisesta keskustelusta.
Akavan nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder ilmoitti eduskuntavaaliehdokkuudestaan elokuussa ja vetäytyi jääviyssyistä keskeisistä tehtävistään. Muodollisesti hän on kuitenkin Akavan puheenjohtaja 14.11. saakka.
- Nyt Fjäder näyttää aloittaneen julkisuudessa henkilökohtaisen eduskuntavaalikampanjointinsa, vaikka on edelleen Akavan palkkaa nauttiva puheenjohtaja. Mielestämme Fjäderin kampanjointi vahingoittaa Akavan mainetta, sanoo Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Tuire Eilittä.
- On hyvä, että eduskuntaan pyrkivä Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder vetäytyi keskeisistä puheenjohtajan tehtävistä loppukaudeksi. Tämä oli puolueettomuuden vuoksi välttämätöntä. Fjäderin tulee mielestämme myös aloittaa varsinainen vaalikampanjointi vasta sitten, kun hänen puheenjohtajuutensa on ohi.
Huomio tulevaan
puheenjohtajakauteen
Akavan Erityisalat toivoo, että huomio siirtyisi pikku hiljaa nykyisestä puheenjohtajasta Akavan tulevaan puheenjohtajakauteen. Liitto ei ole asettunut vielä kummankaan ilmoittautuneen ehdokkaan, Jari Jokisen tai Maria Löfgrenin taakse.
- Jäsenillemme on tärkeää, että Akava ajaa tasa-arvokysymyksiä ja myös heikommassa työmarkkina-asemassa olevien akavalaisten asiaa. Näistä näkökulmista tarkastelemme tapamme mukaan jälleen molempia puheenjohtajaehdokkaita, sanoo Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Tuire Eilittä.
- Meillä liiton hallitus päättää, kenelle äänet annetaan. Päätös tehdään 26. lokakuuta.
- Akavan Erityisaloille tärkeitä kysymyksiä ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, monimuototyön teemat sekä se, että kuullaan myös huonossa työmarkkina-asemassa olevia akavalaisia. Heitä ovat sekä vastuullisiin tehtäviinsä nähden pienipalkkaiset että esimerkiksi pätkätyökurimuksen kanssa painiskelevat jäsenet, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.
- On tärkeää, että Akavassa tunnustetaan jäsenkunnan monialaisuus ja -arvoisuus. Esimerkiksi julkisen ja yksityisen sektorin välille ei saa tulla vastakkainasettelua. Se olisi vanhakantaista ajattelua, kun kumpikin tarvitsee kipeästi toistaan, Luomanmäki sanoo.
Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Eilittä kertoo, että liitto toivoo myös jäseniä mukaan puheenjohtajapohdiskeluun.
- Järjestämme jäsenille avoimen Akavan puheenjohtajaehdokkaiden paneelikeskustelun 13. lokakuuta ja esittelemme ehdokkaat jäsenille viestinnässämme. On tärkeää, että jäsenten ääntä kuullaan valinnassa, vaikka valinnan meillä tekee liiton hallitus, Eilittä sanoo.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Tuire Eilittä, Akavan Erityisalat, puh. 040 512 7483
toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 780
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, puh. 040 525 8582
Tuire Eilittä, Akavan ErityisalatPuheenjohtaja
Puh:040 512 7483tuire.eilitta@akavanerityisalat.fiSalla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM.
Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Akavan hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa: Työelämää uudistettava ihmisen ehdoilla21.5.2026 07:40:45 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen eduskuntavaaliteemat vuoden 2027 vaaleihin ovat: Turva, ilo ja luovuus jokaisen työelämään. Kulttuuri ja koulutus hyvinvoinnin moottoreiksi. Humanistinen osaaminen voimavaraksi. Hyvä hallinto Suomen menestystekijäksi.
Akavan Erityisalat: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa ja vahvaa järjestökenttää23.4.2026 14:15:32 EEST | Tiedote
Hallitus kohdisti kehysriihessä merkittäviä säästöjä valtionhallinnon toimintamenoihin sekä uusia leikkauksia järjestöjen rahoitukseen. Akavan Erityisalat on vakavasti huolissaan päätösten vaikutuksista julkisen sektorin toimintaedellytyksiin, kansalaisten palveluihin ja työelämän kestävyyteen.
Restonomiliitto: Hospitality-ala tarvitsee kasvun edellytyksiä, ei uusia rasitteita20.4.2026 08:29:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys Sure – Suomen Restonomiliitto vaatii, että hallitus näkee kehysriihessä matkailu- ja ravintola-alan kuluerän sijaan kasvun, työllisyyden ja elinvoiman moottorina. Ala luo työpaikkoja, verotuloja ja alueellista veto- ja pitovoimaa kaikkialla Suomessa. Sitä ei saa heikentää veronkiristyksillä tai leikkauksilla, jotka nostavat hintoja ja siirtävät kulutusta pois kotimaisista palveluista.
Akavan Erityisalat: Kehysriihessä on siirryttävä hallitsemattomista leikkauksista tulevaisuutta rakentaviin päätöksiin20.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat odottaa kehysriiheltä päätöksiä, jotka vahvistavat suomalaisten tulevaisuususkoa, toimeentuloa ja luottamusta yhteiskuntaan. Julkisen talouden sopeuttaminen on välttämätöntä, mutta sen keinot ratkaisevat: hallitsemattomien hyvinvointia ja sivistystä heikentävien leikkausten sijaan Suomi tarvitsee investointeja osaamiseen, syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja työkykyyn.
Mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen puolesta - Tiedon yhdenvertainen saavutettavuus varmistettava17.4.2026 11:08:56 EEST | Tiedote
Oulussa järjestetään sunnuntaina 19.4.2026 klo 12-15 mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen säilyttämisen puolesta. Erityisesti pohjoista Suomea palvelevaan Oulun toimipisteeseen on keskitetty arkistoaineistoa Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista. Aineistot aiotaan siirtää Mikkeliin. Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset, Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL vastustavat Kansallisarkiston toimipisteiden lakkauttamisia ja allekirjoittavat 19.4. järjestettävän mielenilmauksen vetoomuksen. - Kansallisarkiston alueellisen palveluverkon karsiminen kaventaa huolestuttavasti sekä tutkijoiden että kansalaisten pääsyä kansalliseen muistitietoomme. Kaikkea ei voi digitoida. Tarvitaan ratkaisuja, jotka turvaavat myös fyysisen aineiston saatavuuden eri puolilla maata, ammattiliitot painottavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

