Akavan Erityisalat: Irtisanomislakiin tehdyt lievennykset eivät riitä

Hallitus on tehnyt ns. irtisanomislakia koskevaan esitykseensä lievennyksiä. Ne eivät Akavan Erityisalojen mielestä kuitenkaan muuta toiseksi sitä epäkohtaa, että esitys on työntekijän suojeluperiaatteen vastainen. Myös muut aikaisemman esitysluonnoksen moneen kertaan todetut ongelmat ovat jäljellä.
– Irtisanomista helpotettaisiin uudessa esityksessä alle 10 henkeä työllistävissä yrityksissä, kun aikaisempi raja oli 20 henkeä. Työntekijät olisivat edelleen eri asemassa vain sillä perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä sattuisivat olemaan työssä, muistuttaa toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
–Työttömyyskarenssin lyhentäminen kuukaudella lieventää, mutta ei korjaa henkilöperusteella irtisanotulle lankeavan ”tuplarangaistuksen” ongelmaa. Kahden kuukauden karenssi on edelleen pitkä, Luomanmäki sanoo.
– On hyvä, ettei ”luottamussuhteeseen” enää viitata esitysluonnoksen muotoilussa. Tarkoituksena oli varmaankin näin lieventää mahdollisuutta mielivaltaiseen irtisanomiseen. Kohta on kuitenkin edelleen tulkinnanvarainen. Jos tällainen esitys etenisi, luvassa olisivat vuosien ja vuosien oikeusprosessit, joiden kuluessa tulkinta vasta vakiintuisi, huomauttaa edunvalvonnan päällikkö Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.
– Irtisanomislain sijaan tulisi nyt yhteisessä neuvottelupöydässä löytää pienille yrityksille kannustavat keinot palkata ensimmäinen, toinen ja kolmaskin työntekijä, Luomanmäki sanoo.
Akavan Erityisalat ei ole toistaiseksi itse toteuttamassa järjestöllisiä toimia irtisanomislain vastustamiseksi. Liiton hallitus teki kuitenkin jo 14.9. järjestöpäätöksen, mikä mahdollistaa jäsenten turvallisen osallistumisen irtisanomislakia vastustaviin toisten liittojen mielenilmauksiin. Jäseniä on ohjeistettu asiasta. Akavan Erityisalat muistuttaa, että virkasuhteiset jäsenet eivät voi osallistua työaikana poliittiseen mielenilmaukseen.
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Helena Lamponen, Akavan ErityisalatEdunvalvonnan päällikkö. Työlainsäädäntöä koskevat kysymykset.
Puh:0201 235 352, 040 631 7660helena.lamponen@akavanerityisalat.fiSalla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM. Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Puh:0201 235 341, 040 700 7800salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Asiantuntijalla suuri riski uupua - "Työnkuvaa on rauhoitettava"23.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kuormitus asiantuntijatyössä on noussut hälyttävälle tasolle: 60 prosenttia Akavan Erityisalojen jäsenistä kokee työmääränsä ainakin ajoittain liian suureksi, ja vain harva näkee olevansa täysin turvassa työuupumukselta. Tuore jäsenkysely piirtää huolestuttavan kuvan asiantuntijoista, joita kuormittavat erityisesti usean asian yhtäaikainen tekeminen, kiire ja kasvavat vaatimukset. Ratkaisuna Akavan Erityisalat esittää, että työturvallisuuslainsäädäntöä täsmennetään psykososiaalisen kuormituksen hallitsemiseksi. Liiton jäsenkyselyyn vastasi yli 4 000 asiantuntijaa tai esihenkilöä.
Julkisen sektorin neuvotteluissa korostui ammattiliittojen voima – Akavan Erityisalat tyytyväinen saavutuksiin9.5.2025 11:03:10 EEST | Tiedote
Haastavissa oloissa saavutetut yleisen linjan palkkaratkaisut julkisella sektorilla osoittavat neuvottelujärjestelmän toimivuuden ja ammattiliiton jäsenyyden arvon, arvioi Akavan Erityisalat. Kunnissa ja hyvinvointialueilla myös palkkaohjelman jatkuminen oli keskeinen saavutus jäsenillemme.
Akavan Erityisalat: Kasvutoimia rahoitetaan leikkaamalla palveluista25.4.2025 09:46:47 EEST | Tiedote
Kehysriihen veronkevennyksiä kompensoidaan leikkauksilla, jotka osuvat valtion, kuntien, yliopistojen sekä järjestöjen rahoitukseen. – Suomalaisten tarvitsemista palveluista ja hyvästä hallinnosta leikataan huoletta iloisten verouutisten katveessa. Samalla huoli julkisen talouden tilasta kasvaa, arvioi Akavan Erityisalat.
Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja24.4.2025 12:43:19 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.
Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua23.4.2025 09:53:35 EEST | Tiedote
Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme