Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat kehysriihestä: Silpputyöt huono suunta, kulttuurin lisärahasta plussaa

Jaa

Akavan Erityisalat pelkää kehysriihen määräaikaisuuksia ja irtisanomissuojaa koskevien päätösten lisäävän työelämän silppuistumista. Kiitosta annamme aktiivimallin korjauksista, työaikalain soveltamisalan säilymisestä sekä kulttuurin lisärahasta.

Akavan Erityisalojen jäseniä työskentelee paljon pienissä, alle 20 hengen yrityksissä, joiden irtisanomismahdollisuuksia ”henkilökohtaisin syin” kehysriihen päätöksillä on nyt tarkoitus helpottaa. Lisäksi alle 30-vuotiaiden työsuhteen määräaikaisuudelle ei tarvitse enää olla työsopimuslain mukaista perustetta, mikäli tämä on ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta.

– Näitä työelämän silppuistumista edistäviä kehysriihen päätöksiä emme kannata, vaikka ymmärrämme tärkeän tarkoituksen madaltaa työllistämiskynnystä. Pelkäämme toimenpiteiden osuvan erityisesti nuoriin naisjäseniimme, jotka jo nyt kärsivät työelämän epävarmuudesta ja mm. ikävästä ilmiöstä, raskaussyrjinnästä, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.

– Kehysriihen päätökset lisäävät työn silppuisuutta, mutta silpputyöntekijän turvaverkoksi kaavailtuun yhdistelmävakuutukseen ei oteta kantaa. Onko tämä tärkeä ja pitkään valmisteltu uudistus ja sen rahoitus jälleen unohdettu?

Akavan Erityisalat muistuttaa, että työn määräaikaisuus näkyy tutkimusten mukaan kielteisesti mm. palkkauksessa sekä mahdollisuudessa osallistua työnantajan kustantamaan koulutukseen.

– Määräaikaisia työsopimuksia koskevan sääntelyn muuttaminen ikäperusteiseksi luo kahdet eri säännöt, mikä on myös perustuslain syrjintäkiellon vuoksi arveluttavaa. Tämä tuo työmarkkinoille uutta epävarmuutta, kun pohjalla on jo koeaikojen enimmäiskeston pidennys 6 kuukauteen, Luomanmäki sanoo.

Akavan Erityisalojen jäsenkunnasta 82 prosenttia on naisia. Liiton yksityissektorin viimeisimmän jäsentutkimuksen mukaan 36 prosentilla alle 30-vuotiaista jäsenistä oli määräaikainen työsuhde.

Aktiivimalliin tarpeellinen korjausliike

Akavan Erityisalat kiittää kehysriihen aktiivimalliin tulleita parannuksia. On erinomaista, että ammattiliittojen jo nyt tarjolla olevat mainiot ja työttömyyteen aidosti ratkaisuja tuovat uravalmennukset hyödynnetään keinovalikoimassa. Myös omaehtoisen koulutuksen noteeraaminen ja lisäresurssit työvoimahallintoon ovat tärkeitä askelia oikeaan suuntaan.

– Nyt on seurattava tarkasti, paraneeko aktiivimalli riittävästi ja miten työvoimapalvelujen tai työttömyyskassojen resurssit riittävät uudistusten inhimilliseen läpivientiin, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.

Asiantuntijoiden työaikasuojan
säilyminen helpotus

Työaikalakia koskevat kehysriihen päätökset ovat hyviä uutisia.

– Olemme helpottuneita, että työaikalain soveltamisala säilyy nykytasolla. Olisi ollut todella haitallista, jos asiantuntijatyötä tekevät olisi pyritty sulkemaan näin vahvasti työelämän laatuun vaikuttavan lain, työaikalain, piiristä pois. Jo nyt lakia kierretään harmaan ylityön muodossa. Lain suoja antaa sentään jonkinlaisen mahdollisuuden puuttua epäkohtiin, sanoo Akavan Erityisalojen edunvalvonnan päällikkö Helena Lamponen.  – Tämän vuoksi seuraamme ja arvioimme tarkasti, mitä hallituksen päättämät laajat joustot käytännössä tarkoittavat.

– On myös todella hyvä, että sovittaessa työ- ja virkaehtosopimusten työaikajoustoista paikallisesti, luottamusmies on jatkossakin neuvotteluosapuoli.

Museot saivat lisärahoituksen

Museoiden toimintaa ohjaavan museolain ja museoiden valtionrahoituslain (esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen) käynnissä olevat uudistukset saivat kehysriihessä lisärahoitusta 7 m€.

Akavan Erityisalojen ja sen jäsenyhdistys Museoalan ammattiliiton mielestä lisärahoitus oli edellytys koko uudistuksen toteuttamiselle.

– On hyvä, että maan hallitus haluaa panostaa museoiden kehittämiseen. Museoiden kävijämäärät ovat kasvaneet ja ne ovat yksi kattavimmin saatavilla oleva kulttuuripalvelu. Museoihin kohdistuvat odotukset, tarpeet ja tehtäväkenttä ovat laajentuneet merkittävästi viime vuosien aikana, sanoo Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

Lisätietoja:

Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat
p. 0201 235 341, 040 700 7800, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi

Helena Lamponen, edunvalvonnan päällikkö, Akavan Erityisalat
p. 0201 235 352, 040 631 7660, helena.lamponen@akavanerityisalat.fi

Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museoalan ammattiliitto MAL
p. 040 774 7620, katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

0201 235 340http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 23  jäsenyhdistystä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Vuosilomauudistuksessa parantamisen varaa4.7.2018 13:27Tiedote

Maan hallitus esittää vuosilomalain uudistamista. Akavan Erityisalojen mukaan ehdotuksessa on kuitenkin puutteita ja ristiriitoja vuosilomia koskevan EU-oikeuden kanssa. Ensimmäinen niistä koskee toimeksiantajistaan riippuvaisia itsensätyöllistäjiä ja freelancereita; heidän lomaoikeutensa sivuutetaan ehdotuksessa. Lisäksi jatkossa pitkään sairauslomalla ja kuntoutuksessa oleville annetaan oikeus ”palkallisilla lisäpäivillä” neljän viikon vapaaseen täyden lomanmääräytymisvuoden ajalta. Kyseessä ei ole EU:n edellyttämä vuosiloma.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme