Akavan Erityisalat: Koulutus tärkein keino edistää maahanmuuttajien työllistymistä

– Työllisyyden lisääminen on tärkeä asia, mutta ajatus "kaksista työmarkkinoista" on räikeässä ristiriidassa liittomme perusarvojen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Emme hyväksy ehdotusta maahanmuuttajien huonommista työehdoista, Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki sanoo.
Ajatuksen esitti talousnobelisti Bengt Holmström Ylen haastattelussa keskiviikkona 24.10. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kommentoi Ylen haastattelussa Holmströmin ajatusta myönteisesti, mutta pahoitteli myöhemmin kommenttiaan Akavan tiedotteessa.
– Olen pahoillani, että vastauksestani syntyi mielikuva, että ehdotan kahden kerroksen työmarkkinoiden syntymistä. Tämän kaltaista mallia Suomeen emme todellakaan halua, vaan kaikkia työntekijöitä tulee kohdella tasavertaisesti, Fjäder sanoo.
Akavan Erityisalat pitää hyvänä, että Akavassa nyt keskustellaan maahanmuuttajista. Liitto pitää Akavan tavoin koulutusta tärkeimpänä keinona edistää maahanmuuttajien työllistymistä.
– Koulutusjärjestelmän yhdenvertaisuuden vahvistaminen on yksi Akavan Erityisalojen hallitusohjelmatavoitteista. Maahanmuuttajien ja muiden ns. aliedustettujen ryhmien määrää korkeakoulutuksessa tulee lisätä. Meillä ei ole varaa menettää yhdenkään lahjakkaan ihmisen potentiaalia, Luomanmäki sanoo.
– Myös tasa-arvoinen työelämä ja samapalkkaisuuden aito toteutuminen työpaikalla ovat aivan keskeisiä tavoitteitamme. Samasta ja samanarvoisesta työstä tulee maksaa samaa palkkaa. Palkan suuruuteen vaikuttaa myös työntekijän suoriutuminen työssään, mikä on otettava huomioon mielellään oikeudenmukaisen palkkausjärjestelmän avulla. Ajantasaiset, tasa-arvoiset, kannustavat sekä osaamiseen ja työn vaativuuteen perustuvat palkkausjärjestelmät edistävät samapalkkaisuutta.
– Nostamme esille myös hyvän hallinnon ja viranomaistoiminnan merkityksen. Uussuomalaisten yhdenvertainen kansalaisuus on varmistettava mm. tehostamalla viestintää ja kielikoulutusta sekä huolehtimalla laadukkaasta viranomaistulkkauksesta.
Sture Fjäderin maahanmuuttajia koskevasta kommentista nousi somekeskustelu keskiviikkona ja Akavan Erityisalat sanoutui monen muun akavalaisen liiton tavoin irti näkemyksestä.
– On hyvä, että Akavan puheenjohtaja on pyytänyt anteeksi tökeröä lausumaansa. Mutta riittääkö pahoittelu? Olen varma siitä, että keskustelu akavalaisista arvoista saa jatkoa, Salla Luomanmäki sanoo.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Salla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM. Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Puh:0201 235 341, 040 700 7800salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Suomen Verotarkastajat: Harmaa talous kasvaa – verotarkastuksiin tarvitaan lisäresursseja31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Verotarkastukset ovat tehokas työkalu verovalvonnassa. Verovälttely ja muu harmaan talouden toiminta on kasvussa maassamme ja valtio menettää yhä enemmän verotuloja. Lisäresursointi verotarkastuksiin olisi valtiolta kannattava investointi, sanoo Suomen Verotarkastajat SVT ry. SVT ry on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö. Noin kaksisataa Suomen verotuksen, kirjanpidon ja taloushallinnon asiantuntijaa kokoontuu SVT ry:n vero-opintopäiville 3.-4.11.2025 Pikku-Finlandiaan Helsinkiin. Lisäksi esitystä kuuntelee etänä noin 550 osallistujaa. Ohjelmassa kuullaan ensimmäisenä päivänä valtiovarainministeri Riikka Purran puheenvuoro maan hallituksen talous- ja veropolitiikasta. Media on tervetullut seuraamaan puheenvuoroa.
Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat ja TAKU: Työneuvostoa ei pidä lakkauttaa27.10.2025 10:16:15 EET | Tiedote
Oikeussuojan saatavuus maassamme kapenee merkittävästi, mikäli työneuvosto lakkautetaan. Lakkauttamisen tuomat säästöt sen sijaan olisivat marginaaliset, sanovat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestöt Kieliasiantuntijat sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU. - Esimerkiksi tulkkaus- ja kulttuurialoilla työneuvosto voi olla ainoa realistinen oikeussuojakeino selvittää yhä lisääntyvää rajanvetoa yrittäjäaseman ja työsuhteen välillä.
Akavan Erityisalat: Tampere leikkaamassa liikaa valmiiksi ohuesta hallinnostaan22.10.2025 11:59:00 EEST | Tiedote
Tampereen kaupunki uhkaa 122 tehtävää irtisanomisella, mikäli tänään keskiviikkona julkistettu vuoden 2026 budjettiesitys menee läpi. - Yhdymme pääluottamusedustajien pelkoon liiallisesta leikkausinnosta. Ennen vähennyspäätöksiä tarvitaan kattavaa vaikutusten arviointia. Jos jo valmiiksi ohuesta hallinnosta leikataan lisää, kuntapalvelujen toimivuus vaarantuu, Akavan Erityisalat sanoo.
MAL ja Akavan Erityisalat: Amos Rexin tapaus herättää huolta museoalan henkilöstöpolitiikan suunnasta9.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Amos Rexin tilanne on mediatietojen perusteella arvioituna poikkeuksellinen suomalaisella museo- ja kulttuuriperintöalalla. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä työntekijöiden kohtelusta, henkilöstöpolitiikasta ja alan osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa. - Kulttuuriperintöalalle ei tarvita irtisanoutumispaketteihin nojaavaa henkilöstöpolitiikkaa, sanovat Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ja sen kattojärjestö Akavan Erityisalat.
Viesti ja Akavan Erityisalat: Ministeriöiden viestinnän keskittäminen peruttava18.9.2025 18:15:58 EEST | Tiedote
Ministeriöiden viestinnän keskittäminen uhkaa heikentää strategista viranomaisviestintää, maamme kriisivalmiutta ja hallinnon avoimuutta, sanovat Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry ja sen kattojärjestö Akavan Erityisalat kannanotossaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

