Akavan Erityisalat: Kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön leikkaussuunnitelma peruttava
12.10.2021 19:38:58 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Hallitus on kohdentamassa ensi vuonna 43 miljoonan euron säästöt opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle taiteeseen ja kulttuuriin, liikuntaan ja urheiluun sekä nuorisotyöhön ja tieteeseen. Lekkaukset liittyvät rahapelituottojen vähenemään.
Akavan Erityisalat vaatii, että leikkaukset on peruttava ja että hallitusohjelman rahapelituottojen vähenemän kompensaatiokirjauksesta pidetään kiinni.
- On kohtuutonta rangaista hyvinvointia ja elinvoimaa turvaavaa kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatyötä siitä, että pelituotot vähenevät. Kytkös on eettisesti arveluttava, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
- Leikkauksilla olisi myös vakavia työllisyysvaikutuksia aloilla, joiden työntekijöitä jo koronapandemia on armottomasti kurittanut, Luomanmäki sanoo.
- Kannatamme mallia, jossa Veikkauksen rahapelituotot siirretään vuoden 2024 alusta kokonaisuudessaan valtion yleisiin budjettivaroihin ja nykyiset edunsaajat siirretään kehysbudjetointiin. Tätä mallia on kannattanut aikanaan myös neljän ministeriön toimeksiannosta asiaa pohtinut työryhmä.
Kokonaisuudistuksen lisäksi on huolehdittava Veikkauksen edunsaajien vuosien 2022-2023 rahoituksesta. Akavan Erityisalat vetoaa maan hallitukseen, että hallitusohjelman arpajaislakia koskevasta kompensaatiokirjauksesta pidetään kiinni.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, puh 040 700 7800, Akavan Erityisalat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, 040 525 8582
Elin Blomqvist-ValtonenNeuvottelupäällikkö
Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta
Salla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM.
Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Akavan hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Espoo ja Vantaa leikkaavat henkilöstöä – ja elinvoimaansa28.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Akavan Erityisalat sekä sen jäsenyhdistykset Specia ja Kumula kritisoivat Espoon ja Vantaan yt-prosessien lopputulosta, joka osuu lyhytnäköisesti mm. hyvään hallintoon ja Espoossa kirjastoihin. – Suurilta työnantajilta olisi odottanut parempia vaikutusarviointeja ja vastuullisempaa työnantajapolitiikkaa, liitot sanovat.
Tutkimus: Humanistinen koulutus antaa vahvan pohjan työelämään23.10.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Humanistien työmarkkinatilanne on rohkaiseva laajoista julkisen ja järjestösektorin leikkauksista huolimatta. Humanistinen koulutus yhdistettynä soveltaviin työelämävalmiuksiin antaa vahvan yhdistelmän työllistyä monipuolisesti. Tiedot ilmenevät laajasta, Akavan Erityisalojen humanistijäsenistöön suunnatusta kyselytutkimuksesta, joka julkistettiin liiton Humanistipäivässä 23.10.2026.
Akavan Erityisalat: Suomi tarvitsee Humanististrategian23.10.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Yksin teknis-taloudellisella osaamisella ei ratkaista aikamme monitahoisia ongelmia, joista suurin osa on ihmisen aiheuttamia. Ihmistieteiden näkökulma on välttämätön, jotta päätöksenteon laatu paranee. - Tarvitsemme Suomeen Humanististrategian matemaattis-luonnontieteellisten koulutusalojen LUMA-strategian tueksi, esittää Akavan Erityisalojen puheenjohtaja Pasi Hario. Akavan Erityisalat edustaa jäsenyhdistyksineen laajasti humanistialojen korkeakoulutettuja.
Kutsu Humanistipäivään Helsingin yliopistolle 23.10.202619.10.2026 07:07:00 EEST | Kutsu
Julkistamme humanistien työuramyyttiä murtavan jäsentutkimuksen tulokset 23.10.2026 Humanistipäivässämme Helsingin yliopistolla. Päivässä myös kiinnostavia puheenvuoroja humanistisen koulutuksen merkityksestä. Mukana mm. Janne Saarikivi ja Ilmari Käihkö. Puheenvuoroja voi seurata paikan päällä tai striimin välityksellä.
Kutsu tutkimusjulkistukseen ja Humanistipäivään Helsingin yliopistolle 23.10.20267.10.2026 10:06:17 EEST | Kutsu
Julkistamme humanistien työuramyyttiä murtavan Humanistinen koulutus ja työelämä -tutkimuksen tulokset 23.10.2026 Humanistipäivässämme Helsingin yliopistolla. Tutkimuksen on toteuttanut Taso Research Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

