Akava ry

Akavan koulutuspolitiikan johtavaksi asiantuntijaksi Emmi Venäläinen

30.1.2020 10:00:06 EET | Akava ry | Tiedote

Jaa
Akavan koulutuspolitiikan johtavaksi asiantuntijaksi on valittu yhteiskuntatieteiden kandidaatti Emmi Venäläinen. Hän aloittaa tehtävässä 3. helmikuuta 2020. Venäläinen työskentelee vaikuttamisen tiimissä ja hänen päävastuullaan ovat yliopisto- ja tiedepolitiikan asiat.

Venäläinen siirtyy tehtävään Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun viestintäpäällikön tehtävästä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa opetusministerin erityisavustajana, kokoomuksen eduskuntaryhmän koulutus- ja sosiaali- ja terveyspoliittisena sihteerinä sekä toimittajana.

– Olen tehnyt valtaosan työurastani tavalla tai toisella koulutuspolitiikan parissa. Olen innoissani ja iloinen päästessäni Akavaan vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan, joka on minulle hyvin tärkeä ala, hän toteaa.

Koulutus ja korkea osaaminen ovat Venäläisen mukaan avain suurien ongelmien ratkaisemiseen.

– Elämme monessa mielessä murroksen aikoja. Ikäluokat pienenevät, mutta samalla korkeasti koulutettujen työntekijöiden tarve kasvaa. Osaaminen ratkaisee, oli kyseessä sitten ilmastonmuutos, vanhustenhoito, kestävyysvajeen taittaminen ja työllisyyden lisääminen tai maailman jäteongelman ratkaiseminen, hän korostaa.

– Emmi Venäläisellä on paljon osaamista ja kokemusta sekä vaikuttamisen verkostoista että koulutuspolitiikan sisällöistä. Se on hyvä yhdistelmä hoitaa menestyksellisesti Akavan yhden avainalueen edunvalvontaa, toteaa johtaja Pekka Piispanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava asiantuntija Emmi Venäläinen, puh. 044 281 1234


Johtaja Pekka Piispanen, puh. 40 544 0302

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulutus on Suomen kasvun ja työelämän uudistumisen moottori – Akava ja Arene peräänkuuluttavat panostuksia osaamiseen eduskuntavaalitavoitteissaan30.9.2026 08:30:13 EEST | Tiedote

Suomen kestävä talouskasvu, tuottavuus ja kansainvälinen kilpailukyky edellyttävät panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä osaamiseen. Akava ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene esittävät 2027 eduskuntavaaleihin yhteisenä vetoomuksena vahvempaa panostusta osaamiseen.

Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote

Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye