Akava ry

Akavan työmarkkinajohtajaksi Ville Kopra

18.4.2023 12:13:03 EEST | Akava ry | Tiedote

Jaa
Akavan uusi työmarkkinajohtaja on valtiotieteiden maisteri Ville Kopra. Akavan hallitus päätti valinnasta kokouksessaan 18. huhtikuuta 2023. Hän aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 7. elokuuta valtioneuvoston kanslian asettaman karenssin jälkeen.

Kopra on toiminut valtiosihteerin tehtävässä työ- ja elinkeinoministeriössä päättyneellä hallituskaudella. Tämän lisäksi hän on hoitanut ulkomaankauppa- ja kehitysministerin valtiosihteerin tehtäviä. Kopra on työskennellyt aiemmin palkansaajaliikkeessä tutkijana ja ekonomistina sekä ajatuspajan toiminnanjohtajana. Hän on ollut konsulttiyhtiön osakkaana sekä valtiovarainministerin ja työministerin erityisavustajana.

– Olen iloinen mahdollisuudesta siirtyä Akavan palvelukseen. Hyvinvointi syntyy työstä. Työn tuottavuuden lisääminen edellyttää kuitenkin parempaa työelämän laadun kehittämistä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Työmarkkinajärjestelmämme tuottaa tuloksia, mutta vaatii myös päivittämistä ennakoitavuuden parantamiseksi, luonnehtii Kopra.

Työmarkkinajohtajan vastuualueeseen kuuluvat muun muassa työelämän ja työmarkkinoiden lainsäädäntö sekä niihin liittyvä vaikuttamistyö, työmarkkinajärjestelmän kehittäminen, eläkepolitiikka ja sosiaaliturva-asiat.

– Ville Kopra tuntee erinomaisesti työmarkkinakentän ja valtioneuvoston toiminnan sekä poliittisen päätöksenteon. Hänen laaja osaamisensa ja työkokemuksensa vahvistaa hyvin toimistoamme. Toivotan Villen tervetulleeksi koko Akava-yhteisön puolesta, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.


Yhteystiedot

Ville Kopra, puh. 040 826 1358
Maria Löfgren, puh. 040 568 2798

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Allt fler Akavamedlemmar anser att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor19.5.2026 13:10:15 EEST | Pressmeddelande

De första resultaten från Akava Works arbetslivsenkät 2026 avslöjar att 52 procent av de Akavamedlemmar som besvarat enkäten bedömer att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor. Situationen har försämrats sedan 2024, då 38 procent av dem som svarade på arbetslivenkäten var av denna åsikt. Akava anser att de nya uppgifterna om den upplevda risken för utbrändhet är alarmerande, och vill utifrån dessa påskynda utfärdandet av en förordning om hanteringen och förebyggandet av psykosocial belastning. Akavas Maria Löfgren lyfte fram de nya uppgifterna i sitt tal på Akavas förbundskongress.

Akava: Yhä useampi akavalainen pitää työuupumuksen riskiä suurena tai melko suurena19.5.2026 13:10:15 EEST | Tiedote

Akava Works -työolotutkimuksen 2026 ensimmäiset tulokset kertovat, että 52 prosenttia vastanneista akavalaisista arvioi työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi. Tilanne on huonontunut vuodesta 2024, jolloin 38 prosenttia työolotutkimukseen vastanneista oli tätä mieltä. Akava pitää uusia tietoja koetusta työuupumisriskistä hälyttävinä ja kiirehtii niiden pohjalta psykososiaalisen kuormituksen hallintaa ja ehkäisyä koskevan asetuksen säätämistä. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toi uudet tiedot esille puheessaan Akavan liittokokouksessa.

Akava: Määräaikaisten työsuhteiden sääntely heikentyy – valiokunnasta oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä muutoksia29.4.2026 14:36:21 EEST | Tiedote

Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys sallisi määräaikaisen työsuhteen solmimisen ilman perustetta. Akava korostaa, että muutos heikentää työntekijöiden asemaa, lisää epävarmuutta työelämässä ja murentaa työoikeuden keskeisiä periaatteita. Valiokuntakäsittelyssä esitykseen tuli tärkeitä tarkennuksia, jotka eivät kuitenkaan poista esityksen keskeisiä ongelmia, Akava huomauttaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye