Aki Böök Digian myyntijohdosta Wiiste Oy:n toimitusjohtajaksi

Jaa
Maailman ensimmäisen puurakenteiden IoT-kosteusmittarin Stora Enson kanssa kesäkuussa julkistanut Wiiste Oy valitsi uudeksi toimitusjohtajakseen KTM Aki Böökin. Tehtävässään 1.8. aloittava Böök siirtyy johtamaan tamperelaisen Wiisteen kansainvälistymistä Digian Digital-yksikön myyntijohtajan paikalta.
KTM Aki Böök aloittaa rakenteiden kosteudenhallinnan langattomia ratkaisuja kehittävän Wiiste Oy:n toimitusjohtajana 1.8.
KTM Aki Böök aloittaa rakenteiden kosteudenhallinnan langattomia ratkaisuja kehittävän Wiiste Oy:n toimitusjohtajana 1.8.

– Wiiste on erittäin mielenkiintoinen kasvuyhtiö, jonka huipputeknologiaan perustuville ratkaisuille on aitoa kansainvälistä kysyntää, sanoo Aki Böök, joka on tukenut yhtiön kehitystä viimeiset kaksi vuotta osakkaan ja hallituksen jäsenen roolissa.

Böökillä vahva kokemus digitaalisten palvelujen kaupallistamisesta ja myynnin kehittämisestä. Hän työskenteli asiakasanalytiikkaan ja kannattavuuden hallintaan keskittyneen Avarea Oy:n myyntijohtajana vuodet 2014–2018 ennen kuin siirtyi yrityskaupan myötä Digialle.

Vuosina 2011–2013 hän työskenteli OpusCapitan palveluksessa Kööpenhaminassa ja vastasi yhtiön Tanskan palvelutarjonnan avaamisesta sekä Norjaan suunnatusta myynnistä.

Wiiste Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Toni Luopajärvi jatkaa työtään yhtiön tuote- ja kehitysjohtajana.

Kansainvälistymisen teema: ”Turha maltti pois”


Vuonna 2012 perustetun Wiiste Oy:n etäluettavia kosteusantureita on myyty Suomessa noin 1500 rakennuskohteeseen.

Myös yhtiön kansainvälistyminen on alkanut, sillä Wiisteen ja Stora Enson kesäkuussa julkistamaa puurakenteiden IoT-kosteusmittaria ollaan toimittamassa rakennuskohteisiin Englantiin ja Australiaan. Lisäksi yhtiön toinen vientituote, etäluettava betonin kosteusanturi, sai uutta vientivauhtia Weberin lanseerattua keväällä Wiisteen teknologiaan perustuvat mittalaitteet Ruotsissa.

– Työni tulee olemaan läheistä tekemistä asiakkaiden, kumppanuuksien ja kansainvälistymisen parissa. Suunnitelmana on samalla nostaa Wiiste seuraavalle tasolle, joka mahdollistaa suuremman volyymin vaatimat rakenteet, esimerkiksi laajemmat tukipalvelut asiakkaille, Böök sanoo.

Aki Böökin teemat Wiisteen kehityksessä ja kansainvälistymisessä ovat fokuksen pitäminen kehitystä edistävissä asioissa, luottamus ja rohkea tekeminen, joka kiteytyy ajatukseen: ”Turha maltti pois”.

Tampereella perheineen asuvan Böökin harrastuksiin kuuluvat tennis, vapaalasku, triathlon, perhokalastus ja metsästys.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aki Böök, toimitusjohtaja 1.8. alkaen
040 5964599 | aki.book@wiiste.com


Toni Luopajärvi, toimitusjohtaja
050 536 2438 | toni.luopajarvi@wiiste.com

Kuvat

KTM Aki Böök aloittaa rakenteiden kosteudenhallinnan langattomia ratkaisuja kehittävän Wiiste Oy:n toimitusjohtajana 1.8.
KTM Aki Böök aloittaa rakenteiden kosteudenhallinnan langattomia ratkaisuja kehittävän Wiiste Oy:n toimitusjohtajana 1.8.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wiiste Oy
Wiiste Oy
Tiiliruukinkatu 22
33200 Tampere

+358 50 442 3232https://www.wiiste.com/

Wiiste Oy on vuonna 2012 perustettu, suomalainen rakennusteollisuuden kosteusmittauksen edelläkävijä, jonka kosteusmittausjärjestelmiä on myyty jo yli 1500 rakennuskohteeseen. Yhtiön missiona on auttaa asiakkaitaan rakentamaan tehokkaasti korkealaatuisia rakennuksia, jotka ovat käyttäjilleen terveellisiä.

 

 

 

Tiedotuspalvelu ja sisällöntuottaja: Tulostie

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye