Akseli Herlevi toi himoitun gourmet-kebabin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun

Eläväisestä kulttuuristaan sekä katuruuastaan tunnetussa Berliinin turkkilaisyhteisössä syntyi 70-luvun alussa neronleimaus, döner kebab, josta muodostui pian Berliinin kansallisannos. Döneristä tuli hitti ei vain Berliinissä, vaan koko Saksassa ja Euroopassa. Suomen ensimmäinen kebabgrilli avattiin 80-luvulla Porissa ja sittemmin se on tullut tunnetuksi erityisesti pikkutuntien tuhtina mättöruokana.
”Halusimme Imanin kanssa näyttää, että kebabille voi tehdä Suomessa saman kuin burgereille ja pizzalle, jotka ovat täällä jo maailman huippuluokkaa. Inspiraatiota olemme hakeneet Turkin sijaan Berliinistä, josta löytyy uskomattomia döner-mestoja. Aidosta berliiniläis-döneristä löytyy lukemattomia variaatioita, mutta vaativampien gastronomien arvostamat paikat uskovat alkuperäiseen konseptiin panostaen laatuun ja makuun. Juuri tätä mekin haluamme tarjota: aidon, berliiniläisen maun, jossa laatu, tuoreus ja maku ovat huippuunsa viritettyinä”, kertoo keittiömestari ja ravintoloitsija Akseli Herlevi ja lisää, että yksin Berliinissä on yli tuhat döner-kioskia tai ravintolaa, joista valmistetaan lähes puoli miljoonaa annosta joka päivä.
On kebabeja ja sitten on DIF Döner
DIF Dönerin raaka-aineena käytetään laadukasta kokolihaa tai kanaa. Vegaaneille on tarjolla maukas seitankebab ja kaikki annokset sisältävät tuoretta salaattia, yrttejä ja aidon berliiniläisleivän. Kuten kaikissa itseään kunnioittavissa döner-ravintoloissa, ovat kastikkeet DIF:n omalla reseptillä valmistettu.
”Vaikka kyseessä on kebab, haluamme pitää annosten maut hyvin selkeinä ja raikkaina. Teemme kastikkeemme ja pikkelssimme itse ja käytämme paljon tuoreita yrttejä. Annoksiamme on kehuttu paitsi raikkaiksi, myös röyhkeän runsaiksi, joten ne sopivatkin hyvin Naughty BRGR:in kylkeen. Pelkkien omien kebabravintoloiden sijaan tuomme DIF Dönerin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun burgeriravintoloidemme tiloihin popup-ravintoloiksi. Näin asiakkaat saavat laajennetun ruokalistan ja varmasti toimivan konseptin”, lupaa Akseli Herlevi.
Popup tuplaa tarjonnan
Gourmet-burgereihin erikoistuneen Naughy BRGR:in rinnalla toimivaa popup-ravintolakonseptia on Helsingissä testattu palkitun JJ’S BBQ -ravintolan kanssa. Asiakkailta hyvän vastaanoton saanut idea kannusti ravintoloitsijoita tuomaan DIF Dönerin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun.
”Yhdessä syöminen ja ihmisten kohtaaminen ovat elämän suola ja muut mausteet. Haluamme rohkaista ihmisiä ulos ja ravintoloihin syömään ja viihtymään. Kahden erilaisen, mutta toisiaan henkisesti tukevan ruokalistan tuominen omiin ravintoloihimme lisää vieraiden valinnanvaraa. Pop-upit ovat nyt auki, ja konseptimme toimivuus pääsee tosikoetukselle avajaisbileissä, joissa olen paistamassa muun muassa ilmaiset dönerit 200 ensimmäiselle”, lisää Herlevi.
Mediakutsu avajaisiin Ouluun, Seinäjoelle ja Jyväskylään:
Tarjolla dönereitä, juomaa, juttuhetkiä ja rentoa meininkiä.
- Perjantaina 2.6., Naughty BRGR Oulu, Kirkkokatu 14. Akseli Herlevi median jututettavana klo 12
- Sunnuntaina 4.6., Naughty BRGR Seinäjoki, Ideapark, Suupohjantie 57. Akseli Herlevi median jututettavana klo 12
- Sunnuntaina 4.6., Naughty BRGR Jyväskylä, Puistokatu 2. Akseli Herlevi median jututettavana klo 15
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Akseli Herlevi, keittiömestari, yrittäjä
+358 50 522 7015
akseli@naughtybrgr.com
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy
+358 400 579 653
samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Kartano- ja puutarhakierrokselle Viroon30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viron maaseudulla matkaava voi joutua hieraisemaan silmiä, kun yhtäkkiä keskellä metsää ja peltoa kohoaa tornein ja kaari-ikkunoin koristeltu linna, joka vetää vertoja mille tahansa satuprinsessan asumukselle. Näky ei kuitenkaan ole harvinainen, sillä Virossa on maan pinta-alaan ja väestötiheyteen suhteutettuna maailman eniten kartanoita. Viron reilusti yli tuhannella kartanolla on ollut suuri vaikutus paitsi maan arkkitehtuuriin ja sisustustyyleihin, myös puutarha- ja maisemasuunnitteluun, kulttuuriin ja designiin.
Suomen parhaaksi äänestetty hampurilaisravintola Helsingin Tislaamolle29.4.2025 10:41:23 EEST | Tiedote
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi* vuonna 2024 äänestetty hankasalmelainen Grill Room saapuu kesäksi ilahduttamaan The Helsinki Distilling Companyn ravintola-asiakkaita. Grill Room X Tislaamo Distillery Bar avautuu vappuaattona ja palvelee tislaamoravintolan terassilla elokuun loppuun asti.
Finnjävel tuo röpörieskan Helsingin parhaalle aamiaiselle15.4.2025 12:07:44 EEST | Tiedote
Ainutlaatuisista hotelleistaan tunnettu NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen hotelliketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel.
Kupoli on Suomen paras uusi cocktailbaari – tähtää maailman huipulle1.4.2025 15:06:46 EEST | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin kupolitornissa sijaitseva, pohjoisesta luonnosta ja sesongeista ammentava Kupoli on nopeasti noussut ilmiöksi cocktail-piireissä. Tunnustuksena erottuvasta konseptista, uniikista ympäristöstä sekä taidokkaista cocktaileista on Kupoli nimetty Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa.
Seitsemän poikkeuksellista yöpymiselämystä Virossa28.3.2025 09:59:42 EET | Tiedote
Virolaisten kekseliäisyys ja kädentaidot näkyvät myös naapurimaan majoitustarjonnassa. Eri puolille Viroa syntyy jatkuvasti uusia, jännittäviä majoituspaikkoja, jotka tarjoavat unohtumattomia kokemuksia lomalaisille. Päänsä voi painaa tyynyyn esimerkiksi luksushotellista tutuin mukavuuksin varustellussa puumajassa, teltassa, lasimökissä, kelluvassa talossa tai päreiglussa. Karut rannat, villit rämeet ja luonnontilaiset metsät kutsuvat helmaansa täydelliseen irtiottoon arjesta. Kokosimme esimerkkejä erikoisista majapaikoista, jotka tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme