Aktiivisuus kannattaa - Asukkaiden palaute vaikuttaa kaupungin kehittämiseen
29.4.2020 09:09:01 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Kaupungille voi antaa palautetta palveluista, toiminnasta tai ympäristöstä osoitteessa feedback.vaasa.fi. Palaute ohjautuu suoraan asiasta vastaavalle henkilölle ja palaute otetaan huomioon, kun palveluita ja toimintoja kehitetään. Järjestelmässä voi katsoa myös muiden antamia palautteita.
Vuonna 2019 palautetta annettiin enemmän kuin aiempina vuosina ja palautemäärä nousikin 28 prosenttia vuodesta 2018. Suurin osa palautteesta on toimenpide-ehdotuksia (39%) tai moitteita (32%). Myös kysymyksiä (16%), kommentteja (8%) ja kiitoksia (4%) jätettiin. Luokittelemattomia palautteita oli 1 prosenttia.
- Palautemäärän nousu on hieno asia. Tämä tarkoittaa, että asukkaamme haluavat olla yhä enemmän mukana kehittämässä kaupunkia ja sen palveluita, sanoo konsernihallinnon johtaja Jari Karjalainen.
Tekninen toimi saa palautteista suurimman osan
Tekninen toimi sai vuonna 2019 palautteita 1953 kappaletta eli noin 70 prosenttia kaikesta palautteesta. Eniten annettiin toimenpide-ehdotuksia (44%), mutta kiitosten osuus nousi peräti 59 prosenttia vuoden takaisesta.
Kiitosta annettiin muun muassa aurauksesta, katujen hiekoituksesta ja korjauksesta, Kirkkopuistikon yksisuuntaisista pyöräväylistä, hidasteista, hiekanpoistoista, kukkaistutuksista ja roskakoreista.
- Otamme vastaan ja arvostamme kaikkea palautetta. Toki kiitokset lämmittävät mieltä erityisesti, sillä se näyttää, että suunta on monessa asiassa ollut oikea. Avasimme viime vuonna palautteet ja niiden vastaukset lähtökohtaisesti julkisiksi. Myös palaute, johon ei ole vielä vastattu on julkinen. Näin jokainen voi nähdä, onko jostakin asiasta jo jätetty palautetta, kertoo teknisen toimen johtaja Markku Järvelä.
Teknisen toimen palautteesta suurin osa koskee katuja ja liikennettä.
Terveyspalveluihin oltiin erittäin tyytyväisiä
Sosiaali- ja terveyspalveluissa on voinut antaa palautetta pikapalautelaitteilla muun muassa terveysasemilla hymiöiden muodossa. Pikapalautetta jätettiinkin viime vuonna huimat 37 063 kertaa.
- Pikapalautetta jätettiin eniten terveyspalveluista ja palveluun oltiinkin tyytyväisiä, sillä 78 prosenttia vastaajista oli erittäin tyytyväisiä ja 14 prosenttiakin melko tyytyväisiä. Ikävä kyllä pikapalautejärjestelmästä päätettiin luopua vuonna 2020 säästösyistä. Toisaalta korona-aikana kosketusnäytöt eivät ole hyvä idea muutenkaan, pohtii sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jukka Kentala.
Kaupungin sähköisen palautejärjestelmän kautta sosiaali- ja terveyspalvelut saivat palautetta viime vuonna 159 kappaletta. Tyytyväisiä ollaan oltu erityisesti henkilökunnan ammattitaitoon sekä hyvään kohteluun ja kohtaamiseen.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa kehitetään tänä vuonna erityisesti sähköisiä palveluita, kuten ajanvarausta sekä neuvonta- ja viestipalveluita. Lisäksi asiakasraateja ja laatutyötä halutaan kehittää.
Kirjastot ja liikuntapalvelut keräsivät paljon palautetta
Vaasan sivistystoimi sai vuonna 2019 palautetta yhteensä 535 kappaletta, joista kirjastopalvelut keräsi 235 ja liikuntapalvelut 199 palautetta.
Kirjastoissa valtaosa palautteesta liittyi verkkokirjaston käyttöön tai kirja- tai materiaalitoiveisiin.
Usein kirjastoilta kysellään lainoista, varauksista tai käyttäjätileistä. Uusi, 14.4.2020 avautunut kirjaston chat-palvelu tarjoaa pika-apua kirjastoasioihin osoitteessa www.vaasa.fi/kirjasto.
- Liikunnan osalta palautetta toi tehdyt säästöpäätökset. Paljon on tullut toiveita ja myös kiitosta esimerkiksi kuntoportaista. Säästöt kirvoittivat palautetta myös varhaiskasvatuksen osalta. Nuorisopalveluissa paljon toivottu skeittipuistohanke etenee ja moposuorakin on selvityksen alla, kertoo sivistystoimen johtaja Christina Knookala.
Perusopetus, varhaiskasvatus sekä toinen aste saavat palautejärjestelmän kautta vähän palautetta, sillä palautetta annetaan yleensä suoraan Wilman kautta opettajille.
Yhteyshenkilöt
Teknisen toimen palautteet:
teknisen toimen johtaja Markku Järvelä
p. 040 135 4958
Sosiaali- ja terveystoimen palautteet:
sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jukka Kentala
p. 040 718 3660
Sivistystoimen palautteet:
sivistystoimen johtaja Christina Knookala
p. 040 556 5011
Palautejärjestelmä yleisesti:
hallintopäällikkö Marjo Mäki-Krekola
p. 040 487 9194
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Vilka nya objekt planeras i Vasa? Planläggningsöversikten för år 2026 har kommit ut13.3.2026 10:30:02 EET | Pressmeddelande
I Vasa stads planläggningsöversikt presenteras innevarande års objekt för planering av markanvändningen. I årets publikation lyfts bland annat ändringarna på Yles gamla tomt och i Dammbrunnen fram, liksom också vilken roll grönområden och naturen spelar i staden.
Mitä uutta Vaasaan suunnitellaan? Vuoden 2026 kaavoituskatsaus on julkaistu13.3.2026 10:29:10 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa käsitellään muun muassa Ylen tontin ja Tammikaivon alueen muutoksia sekä viheralueiden ja luonnon merkitystä kaupungissa.
Rösta på vem som får priset Årets kulturgärning i Vasa 202512.3.2026 16:46:25 EET | Pressmeddelande
De nominerade till priset Årets kulturgärning i Vasa 2025 har valts. Bland förslagen som invånarna lämnat in valde juryn från stadens kulturtjänster ut tre kandidater som går vidare. Du kan rösta på din favorit 16.3–16.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
