Aku Louhimiehen elokuvan Odotus tekemisestä kertova dokumentti ensiesitetään MTV3:lla

Jaa
Aku Louhimiehen ja näyttelijä Inka Kallénin käsikirjoittama intiimi ihmisuhdedraama Odotus saa ensi-iltansa vuonna 2021. Ennen ensi-iltaa katsojat pääsevät tutustumaan elokuvaan ja sen tekoprosessiin dokumenttielokuvan kautta, joka ensiesitetään torstaina 17. päivä joulukuuta MTV3:lla ja C Morella. Dokumentin Odotuksia on tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoffille ohjannut Maija Hirvonen ja tuottanut Pauliina Teirikari.
Odotus-elokuvan työryhmä. Kuva: Markus Kontiainen.
Odotus-elokuvan työryhmä. Kuva: Markus Kontiainen.

Odotuksia kertoo Suomen ensimmäisen hiilinegatiivisen elokuvatuotannon tekovaiheista. Dokumentissa näyttelijät Inka Kallén, Aku Hirviniemi ja Andrei Alén, sekä ohjaaja Aku Louhimies avaavat katsojalle kokemuksiaan elokuvan synnystä. Ohjaaja Maija Hirvonen työryhmineen seurasi Odotus -elokuvan esituotantoa ja kuvauksia Turun saaristossa kesällä 2020.

"Kiinnostavinta oli seurata, miten Odotus-elokuvan tuotannolle asetettu tavoite olla kuormittamatta ympäristöä tai ihmisiä toteutui. Jotain on muuttunut ja opittu, kun elokuvatuotannossa siihen osallistuvien hyvinvointi on etusijalla.  Toivon, että muutos koskee suomalaisen elokuvanteon kulttuuria yleensä," Maija Hirvonen kertoo.

Odotus tuotettiin mahdollisimman ympäristöystävällisesti, Tuotannossa käytettiin yhteiskuljetuksia, liikuttiin sähkö- ja hybridiautoilla ja syötiin kasvisruokaa, Koko tuotanto toteutettiin Suomessa. Puvustuksena käytettiin kierrätysvaatteilla, ja lavastuksessa hyödynnettiin mahdollisimman paljon lainattua ja vuokrattua tavaraa.

Compensate on laskenut elokuvan hiilidioksidipäästöt, joita kertyi 24 tonnia (CO2e), mikä vastaa noin kahden suomalaisen keskimääräisiä vuosipäästöjä. Suurimmat päästöjen lähteet olivat elokuvan tuotannossa käyttämät tilat, ruoka ja juoma, sekä kuljetukset maissa ja merellä. Päästöjä syntyi myös lavastehankinnoista ja tuotannossa syntyneestä jätteestä. Tuotantoyhtiö kompensoi aiheuttamansa hiilidioksidipäästöt yhteistyössä Compensaten kanssa. Compensaten ylikompensointimallin avulla ilmakehästä sidotaan enemmän hiilidioksidia kuin elokuvan tuottaminen on aiheuttanut. Odotus-elokuvan päästöjen kompensointi maksaa 675 euroa.

Kompensointiin käytetyillä varoilla hankitaan verifioituja hiilensidontayksiköitä projekteista, jotka vähentävät hiilidioksidia ilmakehästä. Näitä ovat esimerkiksi metsien suojelu ja istutus, sekä innovatiiviset biohiilihankkeet.

Odotus on Aku Louhimiehen ensimmäinen pitkä elokuva katsojaennätyksiä rikkoneen Tuntematon sotilas -elokuvan jälkeen. Odotus saa ensi-iltansa 2021.

Dokumenttielokuva Odotuksia nähdään MTV3:lla torstaina 17.12.2020 klo 13.30 ja 22.55.

17.12.2020 alkaen dokumentti on nähtävänä myös C More- ja mtv-palveluissa.

Dokumenttielokuvan Odotuksia tuottaa Backmann & Hoderoff
Tuottaja Pauliina Teirikari
Ohjaus Maija Hirvonen

Lehdistökuvat ja yksityiskohtaisemmat tiedot päästölaskennasta: Linkki materiaalikansioon.

Odotuksia-dokumenttielokuvan traileri: Linkki Youtubeen.

Yhteyshenkilöt

Kaarina Gould
kaarina.gould@gmail.com
puh 0400 350 505

Kuvat

Odotus-elokuvan työryhmä. Kuva: Markus Kontiainen.
Odotus-elokuvan työryhmä. Kuva: Markus Kontiainen.
Lataa
Andrei Alén, Aku Louhimies, Inka Kallén. Kuva: Markus Kontiainen.
Andrei Alén, Aku Louhimies, Inka Kallén. Kuva: Markus Kontiainen.
Lataa
Dokumenttielokuvan Odotuksia ohjaaja Maija Hirvonen. Kuva: Tero Äijälä.
Dokumenttielokuvan Odotuksia ohjaaja Maija Hirvonen. Kuva: Tero Äijälä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Backmann & Hoderoff
Meritullinkatu 11 D
00170 Helsinki

http://backmannhoderoff.com
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye