Aku Louhimiehen uusi elokuva kuvataan elokuussa Turun saaristossa

Jaa
Aku Louhimiehen ensimmäinen pitkä elokuva katsojaennätyksiä rikkoneen Tuntematon sotilas -elokuvan jälkeen kuvataan elokuussa Turun saaristossa. Louhimiehen ja näyttelijä Inka Kallénin yhdessä käsikirjoittama intiimi ihmisuhdedraama Odotus nähdään elokuvateattereissa tammikuussa 2021. Kallén myös näyttelee elokuvan pääroolin Ellinä, joka käy suurta sisäistä kamppailua järjen ja tunteen ristiaallokossa.
Inka Kallén ja Aku Louhimies. Kuva: Laura Malmivaara
Inka Kallén ja Aku Louhimies. Kuva: Laura Malmivaara

Odotus on saanut innoituksensa Juhani Ahon vuonna 1893 julkaistusta romaanista Papin rouva. Tarinan hahmot ja ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta tuodaan nykyaikaan, keskelle poikkeustilan ympäröimää Suomen kesäistä saaristomaisemaa. Juhannusvieras kaukaa menneisyydestä laukaisee tapahtumien ketjun, joka koettelee päähenkilöiden valintoja.

Odotus on lukuisista tv-sarjoista tunnetun Inka Kallénin ensimmäinen käsikirjoitustyö.

’Juhani Ahon klassikkokirjan Ellin hahmo inspiroi minua ja halusin kirjoittaa hänen tarinansa tähän päivään. Vaikka naisen asema ja avioliiton käsite yhteiskunnassa ovat muuttuneet, ihmisen kaipuu rakkauden ja onnellisuuden kokemiseenon ajatonta. Elli on moderni nainen, joka etsii totuutta itsessään. Pyysin Louhimiestä mukaan yhteistyöhön, sillä hän on parhaita tuntemiani henkilöohjaajia. Jaamme Akun kanssa kiinnostuksen ihmismielen ytimen tutkimiseen,’ Kallén kertoo.

Elokuvan kuvausjakso on suunniteltu niin että se voidaan toteuttaa koronakriisin määrittämissä poikkeusoloissa työryhmän turvallisuudesta tinkimättä. Elokuvatuotannossa pyritään kaikilla tuotannon osa-alueilla eettisiin ja vastuullisiin valintoihin. Jotta elokuvan tekeminen ei lisää ilmakehässä jo liiaksi olevaa hiilidioksidia, tuotannon hiilijalanjälki kompensoidaan. Hiilijalanjäljen laskemiseksi ja kompensoimiseksi teemme yhteistyötä suomalaisen Compensaten kanssa. Compensaten ylikompensointimallin ansiosta Odotus tuotetaan käytännössä hiilinegatiivisesti, eli myös poistamme ilmakehästä tuotannosta aiheutuvat päästöt.

Odotus tekee kunniaa Suomen saaristolle, ja elokuvan hahmot ovat valinneet ekologisen elämäntavan. Tuntuu tärkeältä, että rakennamme myös koko tuotannon niin että sen jalanjälki ympäristölle on mahdollisimman pieni. Teemme vastuullisia ja eettisiä valintoja tuotannossa käytettävän energian, kuljetusten ja materiaalien osalta ja kompensoimme tarvittaessa aiheuttamamme jäljen,’ valottaa myös yhtenä elokuvan tuottajana toimiva Louhimies.

Odotus tulee teatterilevitykseen alkuvuonna 2021. Elokuvan pääyhteistyökumppani on C More ja se nähdään C More -suoratoistopalvelussa loppuvuodesta 2021.

Elokuvaa tukee West Finland Film Commission.

Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff.

Tuottajina toimivat Andrei Alén, Kaarina Gould ja Aku Louhimies.

Käsikirjoitus Inka Kallén ja Aku Louhimies.

Ohjaus Aku Louhimies.

Yhteyshenkilöt

Kaarina Gould
0400 350 505
kaarina.gould@gmail.com

Kuvat

Inka Kallén ja Aku Louhimies. Kuva: Laura Malmivaara
Inka Kallén ja Aku Louhimies. Kuva: Laura Malmivaara
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Backmann & Hoderoff
Meritullinkatu 11 D
00170 Helsinki

http://backmannhoderoff.com
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye