Alakouluikäisten vanhemmat yhä huolestuneempia autoilijoiden kännykän käytön aiheuttamista vaaroista lasten koulumatkoilla
Tutkimustulosten perusteella vanhempien huoli perustuu usein omiin kokemuksiin arjen liikenteessä. Lähes joka toinen alakouluikäisen vanhempi (45%) kertoo viimeisen puolen vuoden aikana havainneensa liikenteessä tilanteen, jossa autoilijan uppoutuminen kännykän käyttöön on aiheuttanut vaaraa. Heistä jopa 6% kertoo tämän tilanteen johtaneen onnettomuuteen (ojaan ajoon, törmäykseen, loukkaantumiseen).
”Ei ole ihme, että vanhempien huoli pienten lasten liikenneturvallisuudesta kasvaa, kun omiakin kokemuksia vaaratilanteista on näin monella. Autoilijoiden kännykän käytön vaaroista puhutaan paljon, mutta nyt olisi todella syytä ryhdistäytyä. Koulujen alku tuo pienet ekaluokkalaiset ensimmäistä kertaa liikenteeseen, olisiko siinä riittävästi motivaatiota jokaiselle meistä autoilijoista”, kommentoi Ifin Suomen henkilöasiakkaista vastaava maajohtaja Timo Harju.
Kolme viidestä vanhemmasta (61%) on vähintään melko suuresti huolissaan myös siitä, että alakoululaiset itse uppoutuvat älypuhelimiensa käyttöön koulumatkalla ja aiheuttavat siten vaaratilanteita liikenteessä. Reilu kolmannes vanhemmista (37%) on havainnut tällaisen vaaratilanteen.
Kaksi viidestä vanhemmasta (43%) kertookin kieltäneensä lastaan käyttämästä älypuhelinta koulumatkalla. Lisäksi neljännes (27%) on ohjeistanut lastaan siitä, miten älypuhelinta pitäisi koulumatkalla käyttää.
”Koulujen alku on luonteva hetki keskustella lasten kanssa älypuhelimen ja sosiaalisen median käytöstä laajemminkin ja kannustaa lapsia hyvään käytökseen ja toisten myönteiseen huomioimiseen myös somessa. If on mukana Empatia nettiin -kampanjassa, jonka osana olemme tehneet vanhempien tueksi Keltanokka somessa -verkkotestin, joka opettaa lapsia toimimaan tyypillisissä sosiaalisen median ongelmatilanteissa empaattisesti ja oikein”, Harju kertoo.
Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 6-10 -vuotiaiden lasten vanhempia. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 12.6. – 18.6. 2019 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Vastaajamäärä on 330. Kokonaistuloksissa keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 5,0%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).
Lisätietoja:
Lue lasten liikenneturvallisuudesta ja Keltanokkakampanjasta:
Lue lisää Empatia nettiin -kampanjasta ja tee Keltanokka somessa verkkotesti:
https://empatiapakkaus.fi/vanhemmille/
Timo Harju, henkilöasiakkaista vastaava maajohtaja, If, p. 050 4242 237 timo.harju@if.fi
Ainomaija Pippuri, viestintäjohtaja, If, p. 050 4244 217 ainomaija.pippuri@if.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija PippuriLehdistökontakti
Viestintäjohtaja, Ulkoinen viestintä
Milla KauppilaLehdistökontakti
Viestintäpäällikkö, Ulkoinen viestintä
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Tutkimus: Etätyötä tekevillä muita useammin pitkäkestoista stressiä – tarkista rutiinit kesän jälkeen30.8.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Työn vaatimukset stressaavat etätyötä tekeviä lähes kaksi kertaa muita useammin, käy ilmi Ifin terveystutkimuksesta. Syksyn aluksi on hyvä arvioida, kuinka toimivat omat etätyörutiinit ovat sekä kuinka esihenkilönä voi tukea työntekijöitä hybridityössä.
Vanhempi, opasta sähköpotkulaudalla liikenteeseen lähtevää nuorta14.8.2024 07:20:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi lapsi ja nuori liikkuu koulumatkalla sähköpotkulaudalla tai muulla sähköisellä kulkuvälineellä. Sähköpotkulaudalla onnettomuuksia aiheuttaa etenkin liian kova tilannenopeus, kertovat Ifin vahinkotilastot. Vanhemman kannattaa käydä yhdessä läpi liikennesäännöt ja ohjeet turvalliseen liikkumiseen.
Ifin vahva kasvu jatkuu – vakaa puolivuositulos suurvahingoista huolimatta7.8.2024 09:52:04 EEST | Tiedote
Ifin vahva kasvu jatkui kaikilla liiketoiminta-alueilla vuoden 2024 toisen vuosineljänneksen ja koko ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Alkuvuotta leimasivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä sääolosuhteiltaan ankara talvi Pohjoismaissa ja toisella vuosineljänneksellä suurvahingot, mutta Ifin koon ja liiketoiminta-alueiden hajautuksen ansiosta tulos säilyi vahvana ja vakaana.
Automatkailu ulkomaille on taas kasvussa: näin varaudut tyypillisimpiin vahinkoihin2.7.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat pandemiavuosien jälkeen löytäneet uudelleen automatkailun ulkomaille, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista. Monia kiinnostaa nyt etenkin sähköautolla toteutettu lomamatka. Tarkista omat vakuutukset ennen matkaan lähtöä.
Näin varaudut kesän ukkosiin28.6.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
Varaudu ukkoseen irrottamalla sähkölaitteiden virtajohdot pistorasioista, kun koti tai mökki jää kesällä pidemmäksi aikaa tyhjilleen. Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista. Lue Ifin vinkit varautumiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme