Alepa tekee paluun Espoon Westendiin uudella täyden palvelun myymäläkonseptilla torstaina 19.1.
17.1.2023 07:00:00 EET | HOK-Elanto | Tiedote

Espoon Westendiin avautuva uusi Alepa Westend on asuinalueen oma täyden palvelun lähikauppa, jossa asiakkaat saavat helposti ja nopeasti tehtyä ostokset niin arkeen kuin juhlaan. Ostosreissun yhteydessä voi kätevästi hoitaa postipakettien noudon ja napata koriin evästä uudistetusta Kaffekulma-pisteestä, joka tarjoilee lämpimien juomien ohella myös puuro- ja nuudelitarpeita. Myymälän kattavaan valikoimaan kuuluu lisäksi mehukone, runsas paistopiste sekä asiointia vauhdittavat pikakassat.
Myyntipinta-alaa uudessa kaupassa on lähes 360 neliömetriä, joka on noin 150 neliötä enemmän kuin aiemmin. Kookkaampi tila mahdollistaa sen, että asiakkaiden esittämiin Korttelitoiveisiin kyetään vastaamaan yhä paremmin, ja jo myymälän avaukseen pystytään muodostamaan entistä osuvampi sekä monipuolisempi valikoima ja palvelutarjonta. Alepa Westendin omiin erikoisuuksiin lukeutuu muun muassa Food Market Herkun valikoimasta poimittu maistuva kattaus liha- ja äyriäispakasteita vastaamaan vaativammankin kokkaajan tarpeisiin.
Korttelikaupan odotettu paluu
Alepa Westend sijaitsee Westendintiellä uuden kerrostalorakennuksen kivijalassa likimain samalla paikalla, jossa edeltävä Alepa-myymälä palveli vuoteen 2020 asti. Oman lähikaupan paluuta alueelle on odotettu kovasti.
Uutta myymälää lähtee luotsaamaan myymäläpäällikkö Salla Kääriäinen, joka on ollut osa Alepa Westendin tarinaa jo aiemmassa myymälässä.
“Olen todella onnekas, että saan avata Alepa Westendin ovet alueen asukkaille näin kolmisen vuotta vanhan myymälän sulkeutumisen jälkeen. Odotan innoissani, että pääsemme kahdeksan henkisen tiimimme kanssa aloittamaan uudistetulla Alepa-konseptillamme entistä isommissa myymälätiloissa. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahtavia asiakaskokemuksia, kuunnella herkällä korvalla toiveita sekä rakentaa kaupasta asiakkaidemme näköisen kokonaisuuden”, Kääriäinen iloitsee.
Uusi myymälä on teknisiltä ratkaisuiltaan modernia nykytekniikkaa: myymälä säästää energiaa muun muassa led-valaistuksella, ovitetuilla kylmäkalusteilla sekä hiilidioksidia kylmäaineena käyttävällä kylmälaitoksella.
Alepa Westend
- Osoite: Westendintie 99E, 01260 Espoo
- Avataan to 19.1.2023 klo 10. Avajaisissa luvassa kakkukahvit, tarjouksia sekä ilmapallojen jakoa lapsille.
- Aukioloajat: ma-pe 6.30–22, la 8–22, su 9–22
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
S-market Peltola avautuu 22.10. – laajat aukioloajat, kattavat verkkokauppapalvelut ja uusi ABC-suurteholatausasema15.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Järvenpään palvelut paranevat merkittävästi, kun uusi S-market Peltola avautuu 22.10. osoitteeseen Jäppilänkatu 40. Uusi myymälä tarjoaa laajan tuotevalikoiman, tavallista laajemmat aukioloajat, kattavat verkkokauppapalvelut sekä ympärivuorokautisesti palvelevan ABC-suurteholatausaseman. Lisäksi myymälän verkkokauppatilauksia toimitetaan kaupungin ensimmäisillä S-marketin robokuljetuksilla.
HOK-Elannon ABC-latausverkostossa jo 50 julkista latausasemaa13.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon ABC-latausverkosto on kasvanut 50 julkisen latausaseman verkostoksi uusien Prisma Tuusulan ja Vantaan Petikon suurteholatausasemien avauduttua. Kuluvan vuoden aikana verkostoon on avattu yhteensä viisi uutta latausasemaa, ja verkosto täydentyy vielä uudella latausasemalla Järvenpään Peltolassa.
Uudistunut Alepa Helsinginkatu avataan torstaina 8.10. – luvassa loistavia avajaistarjouksia ja kakkukahvit7.10.2026 11:19:36 EEST | Tiedote
Kalliossa sijaitseva Alepa Helsinginkadun remontti on loppusuoralla, ja täysin uudistunut myymälä avataan 8.10. klo 10.00. Avajaispäivänä on luvassa kakkukahvit 1000 ensimmäiselle asiakkaalle ja mahtavia avajaistarjouksia koko viikonlopun.
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

