Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin

EDM-jätti Alesso tuo upean lavashownsa Ruisrock-perjantaihin. Pitkän uran tehnyt artisti soittaa progressiivista housea, jonka halki kulkevat täydellisiksi hiotut melodiat ja vahvat rave-elementit. Miljardit toistokerrat, räjähtävän suosion saavuttaneet singlet Katy Perryn ja Zara Larssonin kaltaisten supertähtien kanssa sekä vuosikymmenen ura kansainvälisine kiertueineen kertovat omaa tarinaansa DJ-huipusta.
Kotimainen ohjelma jo 56 artistin laajuinen
Ruisrockin runsaslukuinen kotimainen ohjelma laajenee erityisesti rapin puolella. Festivaalilauantaina nähdään vastikään uutta musiikkia julkaissut Isaac Sene, joka singahti kansansuosioon viime vuoden UMK:n myötä. Artistin kanssa esiintyy tuore nousija ADI. Lavoille nousee myös yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Yeboyah, joka on tehnyt paluun musiikkikentälle. Lisäksi ohjelma kasvaa muun muassa Tippa T -sinkustaan tunnetulla Turistilla ja Slanilla, joka on yksi kiinnostavimmista tulokkaista genressään.
Rap-ohjelman lisäksi myös R&B-ohjelma kasvaa laulaja-lauluntekijä Pihlajalla. Vaihtoehtopopia festivaalille tuo Knife Girl, joka on vastikään noussut musiikkipiirien kiinnostuksen kohteesta suuren yleisön huulille.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.
12.4.23 mennessä julkaistut artistit:
Perjantai
Alesso (SE), Lil Yachty (US), Zara Larsson (SE), The 1975 (UK), Denzel Curry (US), ibe, JVG, Samu Haber, Arppa, Cledos, Etta, Gasellit, jambo, Käärijä, Karri Koira, Knife Girl, Lauri Haav, Maija Vilkkumaa, Malla, Ramses II, Yona, Younghearted
Lauantai
Skrillex (US), Antti Tuisku, PinkPantheress (UK), Yung Lean (SE), Gettomasa, Haloo Helsinki!, Alma, Anna Puu, Benjamin, Eevil Stöö & Stepa, Ege Zulu, Isaac Sene x ADI, Isac Elliot, Jami Faltin, Kissa, Kuumaa, Linda Fredriksson Juniper, Mouhous, Olavi Uusivirta, pehmoaino, Pihlaja, Slani, SOFA, Sexmane, VIIVI, Yeboyah
Sunnuntai
Lil Nas X (US), Machine Gun Kelly (US), Yeat (US), Emotional Oranges (US), slowthai (UK), Apulanta, Vesala, ABREU, Aliisa Syrjä, BEHM, BESS, Costi, Elsi Sloan, Erika Vikman, Huora, Maustetytöt, Paperi T, Ruusut, Stoned Statues, Turisti, Yrjänä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi
Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RUISROCK
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruisrock
Ruisrock-tuotteet täysin second handia26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ruisrock-myyntituotteita varten ei ole tehty yhtään uutta tekstiiliä. Kuratoituihin second hand -vaatteisiin painetut Ruisrock-printit näyttävät uuden suunnan festivaalituotteille, ja Mauro Severinon suunnittelema liivi on tehty Ruisrockin vanhoista kangaskasseista.
Ruisrockin ohjelma on valmis23.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Ukrainalaisen Alyona Alyonan lisäksi Ruisrockin ohjelmisto kasvaa Samuli Putron ja Melon kaltaisilla musiikkigenrejä halkovilla artisteilla sekä monilla erikoiskokoonpanoilla. Valmistunut musiikkikattaus on yli 120 artistin laajuinen.
Avoimet siivoustalkoot Ruissalossa: Ruisrock ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhdessä roskaantumista vastaan2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi -ohjelmaan kuuluvat siivoustalkoot järjestetään Ruissalon Kansanpuistossa lauantaina 6. toukokuuta klo 12–15. Kaikille avoimissa talkoissa on mahdollista tehdä hyvää ja voittaa lippu Ruisrockiin.
Ibe rikkoo keikkataukonsa Ruisrockissa6.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomirap-kentän huippunimi ibe rikkoo alkuvuodesta julistamansa keikkatauon Ruisrockissa. Heinäkuinen keikka on artistille myös koko vuoden ainoa live-esiintyminen.
Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin22.3.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Ruisrockin kotimainen artistikattaus vahvistuu myös nosteessa olevalla Arpalla, rap-lupaus Yrjänällä sekä Kissan ja Stoned Statuesin kaltaisilla rock-nimillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme