Alko Oy

Alko luopuu toistaiseksi Etiketti-pruuvien järjestämisestä

Jaa
Alko ei jatkossa järjestä Etiketti-pruuveja. Valvira pyytänyt Alkolta selvityksen pruuvien toimintatavoista.

Alko kertoi 24.9. keskeyttävänsä Etiketti-lehden pruuvit eli viinikurssit toistaiseksi lokakuun loppuun asti heti, kun pruuvien järjestelyissä havaittiin korjattavaa. Pruuvien toimintatavat haluttiin käydä läpi uuden alkoholilain näkökulmasta valvovan viranomaisen Valviran kanssa.

Uuden alkoholilain tullessa voimaan olisi Etiketti-pruuvien toimintatapoja pitänyt tarkentaa yhdessä viranomaisten kanssa. Pruuvitoiminta on perustunut Alkon lakisääteiseen vähittäismyyntioikeuteen ja siihen, että kurssien osallistujilla on oikeus ostaa maistettavat viinit tilaisuuteen yhdessä. Uuden lain mukaan Alko ei voisi kuljettaa tuotteita itse kurssitilaan, vaan osallistujien pitäisi noutaa ne myymälästä. Tällainen toimintamalli muodostuu käytännössä haastavaksi toteuttaa.

Valvira pyytää Alkolta selvitystä pruuvien toimintatavoista ja siitä, miten yhtiö aikoo jatkossa järjestää toiminnan. Alko vastaa selvityspyyntöön ja nykyisten Etiketti-pruuvien järjestämisestä luovutaan toistaiseksi.

Etiketti-pruuvit aloitettiin vuonna 1998 asiakkaiden toiveesta ja vuonna 2018 niissä oli osallistujia noin 4 400. Alko on Etiketti-pruuveilla halunnut tarjota asiakkaille mahdollisuuksia syventää osaamistaan ja tuotetuntemustaan sekä edistää vastuullista ruoka- ja juomakulttuuria. Osallistujilla on ollut mahdollisuus tutustua myös harvinaisempiin tuotteisiin Alkon asiantuntijoiden johdolla.

Alko pahoittelee Etiketti-pruuvien peruuntumista ja on yhteydessä pruuveihin ilmoittautuneisiin asiakkaisiin.

Yhteyshenkilöt

Alkon viestintä, mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8-17)
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye