EHYT

Alkoholijuomien etämyynnin ja kotiinkuljetuksen salliminen vaarantaa vastuullisen alkoholipolitiikan ja perheiden hyvinvoinnin

Jaa

Alkoholijuomien etämyynnin salliminen pienpanimoille ja ns. käsityöläispanimoille saattaa johtaa tilanteeseen, joka mahdollistaa suurelle joukolle kotimaisia ja ulkomaisia alkoholimyyjiä alkoholin kotiinkuljetuksen ilman valvontaa. Elinkeinotoimijoita on lähtökohtaisesti kohdeltava yhdenvertaisesti, jonka vuoksi lain rajaaminen vain pienpanimoihin voi muodostua ongelmalliseksi. Yli 5,5 % alkoholijuominen etämyynti ja kotiinkuljetus vaarantaa kansanterveyssyin ylläpidetyt alkoholin vähittäismyyntirajoitukset, joihin hallitusohjelmassa on yksiselitteisesti sitouduttu.

Hallituksessa on keskusteltu lakialoitteesta pienpanimoiden etämyynnin sallimiseksi tilapäisesti vuoden 2020 loppuun saakka. Lakimuutos sallisi pienpanimoiden toimittaa valmistamansa enintään 5,5 % alkoholia sisältävän juoman kuluttajalle kotiin. On myös esitetty, että lakimuutoksella sallittaisiin ns. käsityöläspanimoille enintään 12 % alkoholijuomien etämyynti 

Alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen voi johtaa alkoholimarkkinoiden avaamiseen ja myös väkevien alkoholijuomien myynnin merkittävään laajenemiseen. Kotiinkuljetus todennäköisesti lisää päihteidenkäytön hallinnan ongelmia perheissä, joissa alkoholia käytetään liikaa. Vaikka pienpanimoiden tukemista pidetään yleisesti myönteisenä, se ei saa tapahtua tavalla, joka lisää alkoholista aiheutuvia kielteisiä seurauksia ihmisten hyvinvoinnille ja kansantaloudelleEHYT pitää tärkeänä, että hallituspuolueet tarkastelevat asiaa kokonaisuutena huomioiden alkoholipoliittisten päätösten pitkäaikaisvaikutukset sekä nykyiset hallitusohjelmakirjaukset. 

Esimerkiksi alkoholin myynti on tällä hetkellä sallittua vain myymälätiloissa, joissa viranomaisen on mahdollista valvoa alkoholilain noudattamista esimerkiksi ikärajojen ja myyntiaikojen osaltaKotiinkuljetuksen yhteydessä ei voitaisi viranomaisen toimesta valvoa, että etämyynnissä noudatetaan alkoholilakia. On hyvin todennäköistä, että alkoholijuomien kotiinkuljetus muun muassa lisäisi alkoholin päätymistä alaikäisten lasten ja nuorten käsiin. EHYT katsoo, että alkoholin saatavuutta lisäävät toimet etenkin alaikäisten lasten ja nuorten osalta ovat edesvastuuttomia. 

On kyseenalaista, sallittaisiinko EU:n sisämarkkinoiden syrjimättömyysperiaatteen puitteissa alkoholijuominen etämyynti ja kotiinkuljetus ainoastaan kotimaisille pienpanimoille. Esitetty lakimuutos vapauttaisi erittäin todennäköisesti etämyynnin ja kotiinkuljetuksen samoin reunaehdoin myös ulkomaisille alkoholin etämyyjille. Mikäli lakimuutosta ei voida rajata koskemaan vain pienpanimoja, koskisi se myös laajasti kaikkia kotimaisia toimijoita kuten ruoan kotiinkuljetuspalveluja.  

Kansanterveyden oltava alkoholipolitiikan keskiössä 

Alkoholilaissa ja hallitusohjelmassa on sitouduttu vähentämään alkoholista aiheuttavia haittoja rajaamalla yli 5,5 % alkoholijuomien myynti valtion vähittäismyyntimonopolille. Alkoholijuomien myynnin yksinoikeusjärjestelmälle on vahvat kansanterveydelliset perusteet. Suomen alkoholilaki on EU:n sisämarkkinoita koskevien säännösten mukainen.  

Etämyynnin ja kotiinkuljetuksen salliminen ns. käsityöläispanimojen alkoholijuomille 12 % asti kasvattaisi vähittäismyyntijärjestelmän piiriin kuuluvien alkoholijuomien myyntiä monopolin ulkopuolellaSe heikentäisi merkittävästi Suomen alkoholin vähittäismyyntimonopolijärjestelmän kansanterveysperustetta. On kyseenalaista, voitaisiinko esitetty lakimuutos hyväksyä EU:n syrjimättömyysperiaatteen puitteissa vain kotimaisille käsityöläispanimoille. Lakimuutos todennäköisesti sallisi etämyynnin ja kotiinkuljetuksen kaikille ulkomaisten ja kotimaisten toimijoiden myymille alkoholijuomille 12 % asti. 

Näin ollen ehdotus saattaisi johtaa alkoholin vähittäismyyntimonopolin purkautumiseen ja väkevien alkoholijuomien myynnin siirtymiseen ruokakauppoihin.  

Nykyinen vähittäismyyntimonopoli on ennen kaikkea väline kansanterveysperustaisen alkoholipolitiikan toteuttamiseksi. Vähittäismyyntimonopoli rajaa yli 5,5 % alkoholijuomien myynnin 350 monopolijärjestelmän myymälään. Mikäli alkoholinmyynti vapautetaan, nousisi vahvoja alkoholijuomia myyvien toimijoiden määrä tuhansiin (päivittäistavarakaupat, kioskit ja huoltoasemat). Tämän lisäksi alkoholijuomia etämyytäisiin ja kotiin kuljetettaisiin verkkokaupan kautta.   

Kansanterveyttä vahvistavaa alkoholipolitiikkaa ei tule purkaa kriisioloissa

Suomen koronaepidemiaa torjuvissa toimissa on priorisoitu ihmisten terveyttä ja koronaviruksen leviämisen estämistä ja hallitsemista. Kansanterveysperusteinen alkoholipolitiikka tulee nähdä merkittävänä osana koronaviruksen vastaista taistelua. Lakiehdotuksen alkoholin myynnin ja kulutuksen lisäämisestä korona-aikana voi nähdä heikentävän edesvastuuttomasti epidemian hallitsemiseksi tehtyjä toimia, koska kaikkia muutoksen tuomia mahdollisia seurauksia ei ole arvioitu ja tuotu kattavalla tavalla esiin.  

Kansalaisjärjestöjen tukipalveluissa on saatu selkeitä signaaleja siitä, että koronviruspandemiasta johtuvat poikkeusolot koettelevat ihmisten hyvinvointia ja heikentävät päihteidenkäytön hallintaa etenkin niiden ihmisten ja perheiden kohdalla, joissa on ollut päihteidenkäytön ongelmia jo pidempään. 

Päihdeongelmat koskettavat laajaa joukkoa suomalaisia. Tiedetään, että noin puoli miljoonaa suomalaista kuluttaa alkoholia riskitasolla. Alkoholiongelmat peilautuvat myös vahvasti lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Arviolta 70 000 lasta elää Suomessa perheissä, joissa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. 

Koronapandemiakriisin keskellä ei tule tehdä nopeita päätöksiä, jotka pidemmällä aikavälillä johtavat Suomen kansanterveysperustaisen alkoholipolitiikan purkamiseen ja alkoholin saatavuuden merkittävään kasvuun. EHYT peräänkuuluttaa päättäjiltä vastuullista päätöksentekoa sekä malttia arvioida nyt tehtävien toimien pitkäaikaisia vaikutuksia koko yhteiskunnalle, erityisesti huomioiden kansalaisten ja perheiden terveys ja hyvinvointi. 

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

JULKILAUSUMA: Elinvoimainen kansalaisyhteiskunta ehkäisee päihteisiin kytkeytyvää eriarvoisuutta20.10.2020 12:27:16 EESTTiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n edustajakokous on huolissaan kasvavasta päihteisiin kytkeytyvästä eriarvoistumisesta. EHYT ry:n jäsenistö kokoontui 19.10.2020 yhdistyksen historian kolmanteen edustajakokoukseen. Kokouksessa hyväksyttiin EHYTin uusi strategia ja valittiin uusi valtuusto seuraavalle kolmivuotiskaudelle (2020-2023). Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin professori Pekka Puska ja varapuheenjohtajaksi Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme