Alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni 1,2 prosenttia vuonna 2022
Alkoholin kokonaiskulutus on ollut laskussa vuodesta 2007. Poikkeuksena oli vuosi 2018, jolloin trendi pysähtyi mutta kulutuksen väheneminen jatkui jälleen vuonna 2019.
”Alkoholin kulutuksen pidemmän ajan väheneminen on hyvä asia, joka on omiaan osaltaan parantamaan suomalaisten terveyttä ja työkykyä. Tämän alenevan trendin jatkumista kannattaa tukea pidättäytymällä sellaisista politiikkapäätöksistä, jotka saisivat trendin kääntymään,” korostaa THL:n johtava asiantuntija Thomas Karlsson.
Alkoholijuomien kokonaiskulutus muodostuu alkoholijuomien vähittäismyynnistä ja anniskelumyynnistä Suomessa sekä suomalaisten ulkomailta tuomasta alkoholista ja alkoholin verkko-ostoista.
Alkoholijuomien kulutus ravintoloissa ja matkustajatuonti lisääntyivät – vähittäismyynti ja nettiostot vähenivät
Ravintoloiden toiminnan normalisoituminen koronarajoitusten jälkeen ja ulkomaan matkailun rajoitusten poistuminen näkyi selvästi alkoholijuomien kulutuksen jakautumisessa vuonna 2022.
Vuoteen 2021 verrattuna alkoholijuomien anniskelukulutus ravintoloissa kasvoi noin 34 prosenttia ja matkustajatuonti 172 prosenttia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti laskettuna. Koronaepidemian alkaessa vuonna 2020 anniskelukulutus väheni noin 41 prosenttia ja matkustajatuonti noin 52 prosenttia.
Alkoholijuomien ostaminen vähittäismyynnistä eli elintarvikemyymälöistä ja Alkosta väheni puolestaan 10,1 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Vähittäiskulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta oli huomattava, 75 prosenttia. Siten sen väheneminen vaikutti kokonaiskulutukseen enemmän kuin matkustajatuonnin ja anniskelukulutuksen kasvu.
Alkoholijuomien ostaminen ulkomaisista verkkokaupoista väheni noin 22 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.
”Koronarajoitusten poistuminen alkuvuonna 2022 näkyi suurina muutoksina alkoholijuomien hankintakanavissa. Erityisesti kasvoi alkoholin matkustajatuonti ulkomailta ja alkoholijuomien anniskelumyynti kotimaassa. Alkoholijuomien kotimaan vähittäismyynti kaupoista ja Alkoista sekä verkko-ostot ulkomailta vähenivät”, Thomas Karlsson kertoo.
Kulutus väheni kaikissa juomaryhmissä
Siidereiden kulutus väheni eniten ja vahvojen oluiden kulutus vähiten vuonna 2022. Siiderien kulutus väheni noin 9 prosenttia ja yli 4,7-tilavuusprosenttia alkoholia sisältävän oluen kulutus noin 2 prosenttia vuonna 2022.
Oluet olivat edelleen suurin juomaryhmä 46 prosentin osuudella. Väkevien alkoholijuomien osuus kulutuksesta oli 21 prosenttia.
Lähde
Aiheesta lisää
Tilasto: Alkoholin matkustajatuonti ja verkko-ostaminen 2022
Tiedote: THL:n kysely: Suurin osa suomalaisista nykyisen alkoholipolitiikan kannalla
Lisätietoja
Thomas Karlsson
johtava asiantuntija
puh. 029 524 7021
etunimi.sukunimi@thl.fi
Hanna Koskinen
erikoissuunnittelija
puh. 029 524 7025
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Jätevesitutkimus: Peukun eli muuntohuume alfa-PVP:n käyttö jyrkässä kasvussa, alueelliset erot suuria9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:tä (”peukku”) käytetään yhä enemmän etenkin pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittäviä, ja käyttö keskittyy voimakkaasti Etelä- ja Lounais-Suomeen. Myös amfetamiinin ja kokaiinin vuonna 2024 mitatut käyttömäärät ovat monin paikoin mittaushistorian korkeimpia, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus.
Tuore tutkimus: masennusoireilua raportoi joillain hyvinvointialueilla jopa kaksinkertainen määrä nuoria verrattuna toisiin alueisiin9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
THL on julkaissut ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Samalla THL julkaisi suositukset toimista kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille. Hyvinvointialueiden ja kuntien tehtävänä on ehkäistä nuorten masennusta huolehtimalla, että ammattilaisilla on edellytykset tarjota nuorille matalan kynnyksen apua. Alueellisia eroja on tärkeää tarkastella kunnissa ja hyvinvointialueilla eli siellä, missä syyt ja ratkaisut voidaan parhaimmin tunnistaa.
THL viikolla 20/20258.5.2025 15:23:41 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet pe 9.5. THL julkaisee ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Esimerkiksi masennusoireilua raportoivien nuorten osuus on joillain hyvinvointialueilla kaksinkertainen verrattuna toisiin. Samalla THL julkaisee suositukset toimista kuntien ja hyvinvointien päättäjille. Lisätiedot: taija.huhtala(at)thl.fi, puh. 029 524 8138 to 15.5. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys - Terve Suomi 2024 -kyselyn tuloksia. Tilastoraportti ja Sotka
Hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja erityisesti alkoholisairastavuudessa ja ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä7.5.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Alueiden väliset erot ovat sairastavuudessa suurimpia alkoholisairauksissa ja työkyvyttömyydessä ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä, selviää uusimmista Kansallisen terveysindeksin tuloksista.
THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme