Alkoholiveron korotus heikentäisi entisestään panimoteollisuuden ja ravintola-alan työllisyyttä
8.9.2020 00:01:00 EEST | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y. | Tiedote
Valtiovarainministeriön ensi vuoden talousarvioesityksen tavoitteena on elvyttää koronasta kärsinyttä taloutta. Tästä huolimatta VM esittää alkoholiveron kiristystä, jolla tavoitellaan lisää verotuloja 50 miljoonaa euroa.
”Veronkorotus heikentäisi yritysten toimintaedellytyksiä, vaikka hallitus on nimenomaan luvannut turvata toimintaedellytykset keinona saavuttaa työllisyystavoitteensa. Juuri nyt onkin tärkeintä turvata työpaikat, joten elvytystoimien on kohdeltava kaikkia toimialoja tasapuolisesti”, painottaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
Veronkorotuksella pahennettaisiin jo ennestään kovia kokenutta horeca-alaa (hotelli, ravintola ja catering). Työntekijöistä tuhannet ovat edelleen lomautettuina ja viime päivien uutiset kertovat tuhansien työpaikkojen uusista menetyksistä.
”Alkoholiveron nostamisen aika ei ole nyt. Suunnitelmasta onkin luovuttava tai ainakin se on siirrettävä tuleviin vuosiin. Veronkorotus nostaisi kuluttajahintoja ja vähentää kotimaista kulutusta, mikä puolestaan heikentää työllisyyttä”.
Kotimaisella oluella, siiderillä ja lonkerolla merkittävä vaikutus työllisyyteen
Koronavirusepidemia on myös heikentänyt kuluttajien luottamusta niin omaan kuin Suomen talouteen.
”Kuluttajien luottamus on jo nyt heikkoa ja heikkenemisen merkit ovat vain vahvistumassa. Sekin vaikuttaa suoraan haluun kuluttaa, kuten lähteä ravintoloihin tai erilaisiin tapahtumiin. Näillä kaikilla on suora vaikutus ravintola-alan ja juomateollisuuden mahdollisuuteen työllistää”, Loikkanen muistuttaa.
Suomalainen panimoteollisuus työllistää suoraan niin suurissa kuin pienissä panimoissa yhteensä noin 2 100 henkeä. Pitkä arvoketju maanviljelijän ohrapellolta mallastamoiden, logistiikan, päivittäistavarakaupan ja horeca-alan kautta työllistää noin 24 000 henkeä. Verotuloja panimoteollisuus tuottaa valtiolle vuosittain 2,2 miljardia euroa.
”Veronkorotuksella ei saa kääntää työllisyyttä laskuun, sillä jokainen työpaikka alasta ja markkina-alueesta riippumatta on tärkeää turvata”, Panimoliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen sanoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
tuula.loikkanen@panimoliitto.fi, p. 040 9220 750
Viestintäpäällikkö Essi Lindqvist, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
essi.lindqvist@panimoliitto.fi, p. 040 5651 835
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Brysselinkone aikoo kaventaa siideritarjontaa Pohjoismaissa – Panimoliitto vaatii tilaa markkinoiden monipuolisuudelle27.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto varoittaa, että suunnitellut tiukat mehupitoisuusrajat vääristäisivät kilpailua.
Alkoholittoman oluen suosio on edelleen nousussa – Panimo ja virvoitusjuomateollisuuden vuosi 202516.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli panimoalan tuotteiden kysynnän osalta kasvun pysäyttänyt vuosi. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten tuotteita myytiin yhteensä 846,1 miljoonaa litraa, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna (+0,045 %). Sen sijaan lainsäätäjä on pitänyt huolen siitä, että ala on vuonna 2026 turbulentimpi. Verot nousevat, alkoholilainsäädäntöä ollaan muuttamassa ja matkustajatuonti sekä verkkotilaukset ulkomailta kasvavat. Vuoden 2025 aikana juomakategorioiden väillä tapahtui muutoksia. Suurin voittaja oli alkoholiton olut, jonka myynti kasvoi peräti 10 prosenttia. (v.2025 9,3 milj.l) Suurin häviäjä oli alkoholillinen olut, jonka myynti laski 322,8 miljoonasta litrasta 313,4 miljoonaan litraan. Virvoitusjuomien ja vesien kysyntä jatkoi maltillista kasvuaan. Kehitys heijastelee laajempaa eurooppalaista trendiä, jossa kuluttajat suosivat yhä useammin alkoholittomia vaihtoehtoja. – Suomalaisen juomateollisuuden ja sen työpaikkojen näkökulmasta kulutustottumusten muut
Kantelu EU-komissiolle: Suomen alkoholilain valmistustaparajoite on kilpailuoikeudellinen markkinahäiriö14.1.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Suomen alkoholilainsäädännössä kummitteleva valmistustaparajoite on vailla kansanterveydellisiä perusteita ja kilpailuoikeudellisesti kestämätön. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on tehnyt asiasta kantelun Euroopan komissiolle, joka on pyytänyt valituksen käsittelyä varten lisäselvityksiä.
Suomen alkoholipolitiikka horjuu väärän tiedon varassa7.11.2025 09:48:00 EET | Uutinen
Uudet valtiovarainministeriöltä saadut luvut paljastavat, että matkustajatuonnin ja ulkomailta tehtyjen alkoholiverkko-ostojen määrä on moninkertainen aiempiin arvioihin nähden.
Suomalaisen juomateollisuuden tulevaisuus ratkaistaan nyt20.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Nyt käynnissä olevat lakimuutokset muuttavat merkittävästi suomalaisen juomateollisuuden toimintaympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
