Alkon hanapakkauspussien keräysalue laajenee pohjoiseen Suomeen
3.2.2020 07:30:00 EET | Alko Oy | Tiedote

Alkon hanapakkauksien sisäpussien ja viinipussien eli hanapakkauspussien kierrätysverkosto laajenee. Pussit voi kolmas helmikuuta alkaen kierrättää myös pohjoisessa Suomessa, kun 43 Alkon myymälää liittyy mukaan kierrätysverkostoon. Pussit voi jatkossa palauttaa esimerkiksi Kittilään, Kolariin, Kuusamoon, Ouluun, Rovaniemelle ja Utsjoelle. Laajentumisen jälkeen yhteensä 247 Alkon myymälässä on keräysastia, johon hanapakkauspussit voi palauttaa.
Pusseista saadaan kierrätyspolttoainetta sementinvalmistukseen
Myymälöihin palautetut hanapakkauspussit hyödynnetään sementinvalmistuksessa, jossa niiden alumiini sitoutuu sementtiin ja muovi käytetään kierrätyspolttoaineena korvaamaan kivihiiltä. Myymälöihin palautetut pussit kuljetetaan muutoinkin ajettavien paluukuljetuksien mukana, ja edelleen Paraisilla sijaitsevalle sementtitehtaalle. Tavoitteena on, että Alkolle ei keräyksestä synny lisäkuljetusten tarvetta.
”Vuodesta 2015 alkaen olemme keränneet jo lähes 21 tonnia eli noin 105 000 hanapakkauspussia hyötykäyttöön. Vuonna 2018 pusseja kerättiin 10,4 tonnia. Määrät ovat vielä maltillisia, mutta verkoston laajentuessa keräysmäärätkin toivottavasti kasvavat”, kertoo Alkon kestävän kehityksen päällikkö Laura Varpasuo.
Pantitonkin pakkaus on hyvä kierrättää
Viinipussit ja hanapakkaukset ovat pantittomia juomapakkauksia, eivätkä kuulu pantillisen keräysjärjestelmän piiriin. Hanapakkauspussit on hyvä kuitenkin kierrättää vastuullisesti palauttamalla ne hanoineen Alkon myymälöiden keräysastioihin.
Mikäli lähimmässä Alkon myymälässä ei ole keräysastiaa, voi pussit lajitella paikallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti. Kirkkaat viinipussit lajitellaan yleensä muoviin tai energiajätteeseen ja alumiinia sisältävät pussit lajitellaan sekajätteeseen. Hanapakkauksen kartonkikuoret lajitellaan kartonkikeräykseen.
Yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8-17), viestinta@alko.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Kouvola Korjalan Alko saa uuden ilmeen maaliskuisessa remontissa19.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kouvolan Korjalan Prisman Alko remontoidaan maaliskuussa uuteen ilmeeseen. Myymälässä panostetaan viineihin – laadukkaita vaihtoehtoja löytyy kaikista hintaluokista.
Siilinjärven Alko muuttaa helmikuussa15.1.2026 07:25:00 EET | Tiedote
Siilinjärven Alkon myymälä muuttaa K-Supermarketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa maanantaihin 2.2. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 5.2.
Alkon myyntilitrat vuonna 2025: alkoholiton vaihtoehto yhä suositumpi ja viinipullo kevenee. Kokonaismyynti laski.14.1.2026 07:28:00 EET | Tiedote
Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 38 prosenttia ja panimotuotteiden lähes 6 prosenttia. Viinien myyntilitrat laskivat 10,3 prosenttia ja väkevien 8,9 prosenttia. Alkon kokonaismyynti laski 7,9 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Alkon viineistä kolme neljäsosaa on jo pakattu kevyempään lasipulloon. Viineissä trendaa tuhdit maut.
Alkon trendikatsaus 2026: seepran raitoja, kirsikkaa, helppoutta ja makujen leikkiä8.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Juomamaailmassa kuplii uusia ilmiöitä. Alkon trendikatsaus 2026 paljastaa, että kuluttajat etsivät elämyksiä, helppoutta ja raikkaita makuja. Mukana on myös yllättäjä: seepran raidat.
Lieksan Alko saa uuden ilmeen alkuvuoden remontissa8.1.2026 07:10:00 EET | Tiedote
Lieksan Alkon myymälä remontoidaan tammi-helmikuussa uuteen ilmeeseen. Moni asiakas valitsee alkoholittoman – myös Lieksassa alkoholittomien juomien myynti on kasvussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
