Alkon Kempeleen myymälä suljettu toistaiseksi vesivahingon vuoksi

Alkon Kempeleen myymälässä (Myllytie 3) sattui maanantai-iltana 20. maaliskuuta viiden aikaan iltapäivällä vesivahinko, jonka seurauksena myymälä jouduttiin sulkemaan.
Vesivahingon aiheutti kattokaivon jäätyminen. Vesi on kastellut sekä liiketilaa että tuotteita.
”Vettä on valunut koko reilun 200 neliön myymäläämme ja sitä imetään pois huoltoyhtiön toimesta. Osa tuotteista on kärsinyt vesivahinkoja. Vahingon lopullinen laajuus ei ole vielä tiedossa”, sanoo palvelujohtaja Kaija-Leena Kerkelä.
Kerkelä arvioi, että myymälä tulee olemaan suljettuna joitakin viikkoja.
Lähimmät Alkon myymälät palvelevat Oulun Kaakkurissa ja Limangassa.
Yhteyshenkilöt
palvelujohtaja Kaija-Leena Kerkelä, p. 040 570 2498, kaija-leena.kerkela@alko.fi
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 140 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2021 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 55 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon huhtikuun myyntitiedote – litramyynti laski 8,7 prosenttia10.5.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Alkon huhtikuun litramyynti laski edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 8,7 prosenttia. Valikoimassa näkyy jo kesä. Kausivalikoimaan viitisenkymmentä uutuustuotetta.
Alkon valikoiman Pernod Ricardin tuotteiden hintalappuihin lisätään toimittajatieto19.4.2023 18:00:00 EEST | Tiedote
Alkon kansainvälinen tavarantoimittaja Pernod Ricard on päättänyt aloittaa alkoholijuomien toimitukset uudelleen Venäjälle. Uutinen on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja kritiikkiä. Reagoimme tilanteeseen lisäämällä valikoimassamme oleviin Pernod Ricardin tuotteiden hintalappuihin tiedon tuotteen toimittajasta.
Alko sulkee toukokuussa Helsingin Itiksen kauppakeskuksessa sijaitsevan myymälän12.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin kauppakeskus Itiksen Stockmann Herkun lopettaessa toimintansa myös samassa kerroksessa oleva Alkon myymälä suljetaan ja palvelut keskitetään kahteen muuhun Itäkeskuksen alueen myymälään. Alkon myymälä on avoinna 27. toukokuuta saakka.
Alkon maaliskuun myyntitiedote – litramyynti lähes viime vuoden tasoa12.4.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Alkon maaliskuun litramyynti laski edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 1,1 prosenttia. Asiakkaiden tyytyväisyys Alkon valikoimaan on historiallisen korkealla tasolla.
Alkon tilinpäätös tammi-joulukuu 2022: Alkon palvelu vastuullista ja asiakkaiden arvostamaa 11.4.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Asiakkaat arvostivat Alkon palvelun kaupan alan parhaaksi. Alkon myynnissä näkyi koronarajoituksista luopuminen, ja myydyt litrat palautuivat koronaa edeltävän vuoden 2019 tasolle. Alkon liikevaihto laski 8 prosenttia ja myyntivolyymi 10 prosenttia. Vastuullisuuden painopisteitä olivat alkoholihaittojen vähentäminen, yksinäisyyden ennaltaehkäiseminen ja toiminnan ilmastovaikutusten pienentäminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme