Alkon syyskuun myyntitiedote: myynti kasvoi 15,5 prosenttia
13.10.2020 08:00:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Alkon litramyynti kasvoi syyskuussa edellisvuoteen verrattuna 15,5 prosenttia. Roseeviinien myynti lisääntyi prosentuaalisesti eniten ja niitä myytiin 40,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kuohuviinien myynti kasvoi 20,2 prosenttia, valkoviinien 19,2 prosenttia, punaviinien ja muiden väkevien - kuten konjakkien, rommien ja viskien - 16,8 prosenttia. Alkoholittomien myynti nousi 9,8 prosenttia. Syyskuussa asiakkaita kävi edellisvuotta 8,8 prosenttia enemmän. Viime vuoden tammi-syyskuun myyntiin verrattuna Alkon myynti on kasvanut 12,4 prosenttia. Tarkemmat tuoteryhmäkohtaiset erittelyt löytyvät myyntitilastoista.
”Korona-aikana kysyntä on kohdistunut erityisesti viineihin, jotka vastaavat litramyynnin kehityksestä lähes 80 prosenttia. Muiden väkevien ryhmässä erityisesti rommit ja viskit ovat kasvattaneet myyntiä viime vuoteen verrattuna”, toteaa liiketoimintajohtaja Kari Pennanen.
Alkoholin kokonaiskulutus vähentynyt korona-aikana
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 7. lokakuuta julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiset vähensivät alkoholinkulutustaan koronaepidemian ensiaallon aikana huhti-kesäkuussa noin 10 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Laskun syiksi THL arvioi alkoholin myyntikanavien määrän supistumista rajoitusten ja kieltojen vuoksi, sosiaalisen elämän vähenemistä ja myös huolta toimeentulosta.
”Se, että alkoholin kokonaiskulutus ei ole noussut, on hyvä uutinen. Alkon korona-ajan myynnin kasvussa isoin tekijä on jakelukanavien muutos: ravintolat ovat olleet osan aikaa kiinni ja matkustajatuonti on merkittävästi vähentynyt", sanoo Pennanen.
Asiakkaille alueellisia suosituksia maskin käytöstä
Alko noudattaa kasvosuojainten käytössä viranomaisten suosituksia. Alko suosittelee maskin käyttöä asiakkailleen niillä alueilla, joilla on annettu aluekohtainen suositus. Asiakaspalveluhenkilöstö myymälöissä käyttää suojavisiiriä tai kasvomaskia aluekohtaisten suositusten mukaisesti. Alkossa seurataan viranomaisohjeita ja linjauksia muutetaan tarvittaessa.
”Haluamme edelleen taata mahdollisimman turvallisen asioinnin näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa niin henkilöstöllemme kuin asiakkaillemme. Turvallisuusohjeet ja suositukset maskinkäytöstä ovat meidän kaikkien parhaaksi ja toivomme, että niitä noudatetaan. Jokaisen omilla toimilla on iso vaikutus koronan leviämisen estämisessä”, painottaa Pennanen.
Yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Porin Eteläväylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen – kesä näkyy myymälässä värikkäänä ja raikkaana valikoimana12.5.2026 06:59:16 EEST | Tiedote
Porin Eteläväylän Alkon myymälä muuttaa Prisman liikekeskukseen ja samalla myymälä saa nimekseen Alko Länsi-Pori. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki ovat tuoneet myymälään runsaasti kesäistä valikoimaa: värejä, kuplia ja raikkaita vaihtoehtoja.
Kuopion Haapaniemen Alko muuttaa uuden K-Citymarketin yhteyteen – upea keväinen juomavalikoima täyttää myymälän5.5.2026 10:51:35 EEST | Tiedote
Kuopion Haapaniemen Alkon myymälä muuttaa Saaristokadulle valmistuvaan K-Citymarketin kauppakeskukseen. Uusi sijainti tarjoaa Alkon asiakkaille sujuvaa asiointia kauppakeskuksen muiden palvelujen äärellä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kesäisen valikoiman runsautena.
Seinäjoen Nurmon Alko muuttaa uuteen liiketilaan – keväisiä juomia myymälä täynnä21.4.2026 09:39:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen Nurmon Prisman Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kuplivien, raikkaiden ja värikkäiden juomien runsautena.
Levin Alko muuttaa huhtikuussa20.4.2026 07:45:16 EEST | Tiedote
Kittilän Levin Alkon myymälä muuttaa uuden S-marketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa tiistaihin 21.4. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 23.4.
Helsingin Munkkivuoren Alkon myymälä suljetaan ostoskeskuksen remontin vuoksi16.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoren Alko suljetaan ostoskeskuksen peruskorjauksen alta ja palvelut keskitetään muihin alueen myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme