Alko Oy

Alkon vastaus Valviran selvityspyyntöön Etiketti-lehden pruuvien järjestämisestä

Jaa
Alko toimittanut Valviralle selvityksen Etiketti-lehden pruuvien järjestämisestä. Toistaiseksi Alko ei järjestä pruuveja.

Alko kertoi 24.9. keskeyttävänsä Etiketti-lehden pruuvit eli viinikurssit lokakuun loppuun asti heti, kun pruuvien järjestelyissä havaittiin korjattavaa. Pruuvien toimintatavat haluttiin käydä läpi uuden alkoholilain näkökulmasta valvovan viranomaisen Valviran kanssa. Alko kertoi 23.10., että Valvira pyytää selvitystä pruuvien toimintatavoista ja siitä, miten ne aiotaan jatkossa järjestää. Etiketti-pruuvien järjestämisestä luovuttiin toistaiseksi.

Alko on nyt toimittanut Valviralle pyydetyn selvityksen. 

Alko ei toistaiseksi järjestä pruuveja

Alko ei tule jatkamaan Etiketti-lehden pruuvitilaisuuksien järjestämistä aikaisemmin toteuttamansa mallin mukaisesti. Mikäli pruuvitoimintaa jatkettaisiin, Alko tulee käymään konseptin ja toimintamallin etukäteen läpi Valviran kanssa.

Aiemmin aiheesta:

23.10. Alko luopuu toistaiseksi Etiketti-pruuvien järjestämisestä

24.9. Alko keskeyttää Etiketti-lehden pruuvit eli viinikurssit toistaiseksi

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8-17), viestinta@alko.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Alkon kysely: glögi, punaviini, kinkku ja yhdessäolo – suomalaisen joulupöydän sydän sykkii perinteille26.11.2025 07:34:00 EET | Tiedote

Alkon tuore kysely paljastaa, että suomalainen joulu rakentuu vahvoista perinteistä. Tutut makumuistot tekevät joulusta joulun – punaviini, glögi, kinkku ja laatikot pitävät pintansa. Rinnalle nousevat kuitenkin myös kasvisvaihtoehdot, kansainväliset vivahteet ja perinteisistä poikkeavat juomat. Lähes neljä viidestä vastaajasta kertoo käyttävänsä joulun juomiin saman verran rahaa kuin aiemmin. Lahjapullo saa maksaa 15–30 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye