Oulun yliopisto

Allergisen tulehduksen mekanismeista saatiin uutta tietoa  

Jaa
Oulun ja Tampereen yliopistojen tutkijat tekivät uuden havainnon allergiasoluina tunnettujen syöttösolujen toiminnasta. Tutkijat yllättänyt löydös lisää ymmärrystä välittäjäaineiden merkityksestä allergisessa tulehduksessa ja voi mahdollisesti selittää tiettyjen allergialääkkeiden tehottomuutta.
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Allergiset sairaudet ovat yleistyneet viimeisten vuosikymmenten aikana etenkin kehittyneissä teollisuusmaissa. Esimerkiksi allergista astmaa sairastavien määrä kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2019 lähes 300 000 henkilöä oli oikeutettu erityiskorvattaviin astmalääkkeisiin Suomessa.

Yleisyydestään huolimatta allergisen tulehduksen molekyylitason mekanismit ovat vielä osin tuntemattomia. Aiheeseen liittyvää perustutkimusta tehdään paljon esimerkiksi uusien lääkeaineiden kehittämiseksi.

Elimistön omilla tulehdusvälittäjäaineilla, sytokiineilla, tiedetään olevan tärkeä rooli allergisessa tulehduksessa. Keskeinen tulehdusta ylläpitävä välittäjäaine on interleukiini 13 (IL-13). Allergisessa astmassa IL-13 aiheuttaa esimerkiksi keuhkoputkien sileiden lihassolujen supistumista ja hengenahdistusta.

Keskeinen solutyyppi, joka tuottaa IL-13:a allergisessa tulehduksessa, on syöttösolu. Näitä soluja esiintyy laajasti elimistön eri kudoksissa ja erityisesti ihossa ja limakalvoilla, jossa ne joutuvat kosketuksiin ulkoisten taudinaiheuttajien ja allergeenien kanssa. IL-13:n ajatellaan vaikuttavan laajasti elimistön immuunipuolustuksen soluihin, mutta sen vaikutuksista syöttösoluihin ei ole ollut tietoa.

Hiirillä tehdyssä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että syöttösoluissa ei esiinny lainkaan IL-13-sytokiinin reseptoria ja solut eivät siksi reagoi ympäristössään esiintyvälle IL-13-sytokiinille.

”Hiiressä vain T-solut on aiemmin ajateltu IL-13-reseptorin suhteen negatiivisiksi. Olemme nyt osoittaneet, että hiiren syöttösolut yllättäen muistuttavat T-soluja tässä suhteessa, eli ne ovat negatiivisia IL-13-reseptorin suhteen. Kun vertailukohtana olivat syöttösolujen lähisukulaiset, basofiilit tai makrofagit, nämä vastasivat IL-13-sytokiinille hyvin”, päätutkijana toiminut Oulun yliopiston professori Ilkka Junttila kertoo. ”Käyttämällä erilaisia poistogeenisiä hiirimalleja osoitimme, että juuri IL-13-reseptorin puutos syöttösoluissa aiheuttaa kyvyttömyyden vastata sytokiiniin. Nämä solut eivät siis kykene havaitsemaan sytokiinia, jota ne itse tuottavat runsaasti allergisen tulehduksen aikana.”

Tutkijoiden mukaan jatkossa on tärkeä selvittää, toimivatko ihmisen syöttösolut kuten hiiren syöttösolut, ja onko IL-13-reseptorin ilmentyminen syöttösoluissa muuttunut esimerkiksi allergisissa sairauksissa tai harvinaisimmissa syöttösoluihin liittyvissä sairauksissa, kuten eriasteisia ihomuutoksia aiheuttavassa mastosytoosissa.

Löydös tarkoittaa sitä, että IL-13-sytokiiniin kohdistuvat hoidot, kuten monoklonaaliset vasta-aineet, eivät todennäköisesti vaikuta syöttösolujen toimintaan. ”Allergioihin etsitään kuumeisesti uusia vaikuttavia lääkehoitoja. Kliinisessä käytössä on myös IL-13-sytokiinia neutraloivia vasta-aineita. Mikäli osoittautuu, että allergisten henkilöiden syöttösolut ovat IL-13-reseptorin suhteen negatiivisia, on selvää, että tämä hoito ei vaikuta syöttösoluihin. Se voisi tuoda selvyyttä siihen, miksi IL-13:a neutraloiva hoito on kliiniseltä teholtaan ollut osin pettymys”, Junttila pohtii.

Tutkimus julkaistiin vastikään Journal of Leukocyte Biology -tiedelehdessä. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Tampereen tuberkuloosisäätiö, NordLab-projektirahoitus, PSHP VTR -rahoitus, Orionin Tutkimussäätiö ja Allergiatutkimussäätiö.

Tutkimusjulkaisu: Tanja Salomaa and others, Low IL-13Rα1 Expression on Mast Cells Tunes Them Unresponsive to IL-13, Journal of Leukocyte Biology, 2023;, qiad065, https://doi.org/10.1093/jleuko/qiad065

Ilkka Junttila työskentelee kliinisen mikrobiologian professorina Oulun yliopistossa, kliinisen mikrobiologian ylilääkärinä NordLab hyvinvointiyhtymässä ja yliopistotutkijana Tampereen yliopistossa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Ilkka Junttila, Oulun yliopisto
040 632 7702
ilkka.junttila@oulu.fi


 

Kuvat

Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye