Alueellinen maanpuolustuskurssi alkaa 11.10. Helsingissä ‒ teemana yhteiskunnan kokonaisturvallisuus
Maanantaina 11.10.2021 alkavan Etelä-Suomen CXLII alueellisen maanpuolustuskurssin teemana on yhteiskunnan kokonaisturvallisuus. Kurssin johtajina toimivat ylijohtaja Merja Ekqvist ja Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Vesa Laitonen.
Viiden kurssipäivän aikana käsitellään ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä eri toimialojen varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Kurssi järjestetään läsnäolokurssina osallistujien turvallisuus huomioiden. Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssilaisten ohjelmaan kuuluvat tutustumiskäynnit Helsingin kaupungin pelastuslaitokseen sekä Kaartin jääkärirykmenttiin Santahaminassa.
Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?
Alueellisilla maanpuolustuskursseilla annetaan yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiudesta. Opetuksessa keskitytään alue- ja paikallistason varautumiseen yhteiskunnan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Häiriötilanteella tarkoitetaan uhkaa tai tapahtumaa, joka vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta tai elintärkeitä toimintoja. Häiriötilanteita ovat esimerkiksi vakavat luonnononnettomuudet ja sähkönjakelun häiriöt.
Elintärkeiden toimintojen osa-alueina maanpuolustuskursseilla käsitellään erityisesti sisäistä turvallisuutta, väestön toimintakykyä ja palveluita, henkistä kriisinkestävyyttä, puolustuskykyä sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuutta. Poikkeusolojen määritelmä kattaa aseellisen hyökkäyksen lisäksi myös muut kansakuntaa vakavasti uhkaavat tilanteet, kuten esimerkiksi erittäin vakavat suuronnettomuudet ja pandemiat.
Omalta osaltaan alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden että heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.
Opetuksen kohderyhminä ovat johtavassa asemassa olevat sekä varautumisen ja toiminnan kannalta keskeisissä tehtävissä toimivat henkilöt. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen. Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty vuodesta 1962 alkaen. Koronapandemian vuoksi kurssien järjestäminen keskeytyi lähes kahdeksi vuodeksi.
Lisätietoja:
apulaisjohtaja Esa-Pentti Lukkarinen, p. 0295 016 089
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
